Numeroilla arvioimisen sietämätön vaikeus
Koulun käytävillä käy valtava puheensorina. Pojat pitävät skeittilautojaan kainalossa, ja kun valvovan opettajan silmä välttää, hyppäävät laudalle ja kenottaen viilettävät pitkin tasaista pitkää alakäytävää. Tyttöjen ballerinat vain kiepsahtavat, kun he vielä yhden kerran vilkaisevat itseään peilistä ennen tunnin alkua. Aurinko pilkistää sadepilven lomasta luoden luokkahuoneeseen taianomaisen valokeilan. Lukukausi lähenee loppuaan.
Opettajille toukokuun loppu on yksi työläin ja kinkkisin aika vuodesta: täytyy antaa arvosanat. Se ei todellakaan ole helppo asia. Ei, vaikka numeroarvioinnin sanotaan olevan valtakunnallisesti selkeää ja hyvän osaamisen (8) kriteerit on kirjattu opetussuunnitelmaan.
Antaessaan arvosanoja opettaja pyrkii ottamaan huomioon oppilaan saamat koe- ja kirjoitelmanumerot, tuntiaktiivisuuden, asenteen opetettavaan aineeseen sekä henkilökohtaisen oppimiskehityksen. Lisäksi hänen tulisi olla oikeudenmukainen ja ottaa huomioon se, mitä numeroita luokan muut oppilaat saavat ja millä perusteella. Kun itselläni on opettavan oppiaineen nimi kaksiosainen (äidinkieli ja kirjallisuus), tulee minun myös huomioida, miten oppilas täyttää molemmat osa-alueet. Tämän lisäksi minun pitää vielä muistaa, että suullinen esiintyminen on olennainen osa äidinkieltä. Täytyy siis ottaa huomioon sekin, miten sanavalmis ja tilannetajuinen oppilas on puhuessaan. Huh!
Kun voisikin vain kertoa oppilaalle, että "hyvin menee, jatka samaan malliin" tai että "nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni". Näinhän moni opettaja kertookin keskusteluissa, joita oppilaan kanssa käy, mutta sen lisäksi pitää vielä antaa numero. Se on joskus sietämättömän vaikeaa, ja siihen menee ainakin itseltäni paljon aikaa. Esimerkiksi 9.-luokkalaisten päättönumeroita miettiessä vierähtää tunti jos toinenkin. Ja kun jotkut tapaukset jäävät pyörimään mieleen, mietintä jatkuu seuraavana päivänä tai yönä.
Toivottavasti oppilaat - ja vanhemmatkin - ymmärtävät, että opettajat todella miettivät numeroita. Niiden tarkoitus voi vielä kaiken edellä mainitun lisäksi olla kasvattava. Hyvä numero palkitsee, huonompi on kasvun paikka.
Koko toimituskunnan puolesta toivotan kaikille lukijoille - niille, jotka saavat numeroita ja niille, jotka ovat jo numeronsa saaneet - rauhaisaa, mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa! Nauttikaa myös uusimman Huvitus-numeron jutuista!
Virva Eskelinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
torstai 26. toukokuuta 2011
Nuori Minna 2011
Teksti: Virva Eskelinen
Kuvat: Virva Eskelinen ja Vesa Vainikainen
Camilla sai vuoden Nuori Minna patsaan
Minna Canthin koulussa on jaettu vuodesta 2006 alkaen Nuori Minna -palkinto. Tämä palkinto on Minna Canthista oppilastyönä tehty pienoispatsas ja sen saaja voi olla tyttö tai poika. Ehdokkaat ovat 9.-luokkalaisia. Jokainen ysiluokka on nimennyt itse oman ehdokkaansa.
Ehdokasasettelun valintakriteerejä ovat seuraavat: hän pitää kirjoittamisesta ja on taitava sanankäyttäjä, hän on kiinnostunut kielistä sekä kulttuurista, hän on aktiivinen, sosiaalinen ja suvaitsevainen nuori, jolla on toteutettavia ideoita.
Maanantaina 30.toukokuuta pidettiin koulun juhlasalissa tilaisuus, jossa näitä kuutta palkintoehdokasta haastateltiin, jonka jälkeen äänestettiin omaa suosikkiehdokasta. Minarin yläkoululaiset siis itse äänestivät, kuka olisi oma suosikki Nuori Minna -palkinnon saajaksi.
9e-luokan oppilas Camilla Elo valittiin tänä keväänä vuoden Nuoreksi Minnaksi. Rehtori Risto Ikäheimo julkisti valinnan koulun kevätjuhlassa lauantaina 4. kesäkuuta.
Camilla Elon valinta oli selkeä: hän sai oppilaiden antamista äänistä yli puolet. Pirteä ja sosiaalinen Camilla on järjestyksessä seitsemäs Nuori Minna -palkinnon saaja. Sen ovat aiemmin saaneet: Onerva Jaakkola (2006), Minna Pöyhölä (2007), Pekka Laitinen (2008), Hanna Väänänen (2009) ja Iiro Keränen (2010).
Tämänvuotiset Nuori Minna -ehdokkaat olivat:
Kuvat: Virva Eskelinen ja Vesa Vainikainen
Camilla sai vuoden Nuori Minna patsaan
Minna Canthin koulussa on jaettu vuodesta 2006 alkaen Nuori Minna -palkinto. Tämä palkinto on Minna Canthista oppilastyönä tehty pienoispatsas ja sen saaja voi olla tyttö tai poika. Ehdokkaat ovat 9.-luokkalaisia. Jokainen ysiluokka on nimennyt itse oman ehdokkaansa.
Ehdokasasettelun valintakriteerejä ovat seuraavat: hän pitää kirjoittamisesta ja on taitava sanankäyttäjä, hän on kiinnostunut kielistä sekä kulttuurista, hän on aktiivinen, sosiaalinen ja suvaitsevainen nuori, jolla on toteutettavia ideoita.
|
9e-luokan oppilas Camilla Elo valittiin tänä keväänä vuoden Nuoreksi Minnaksi. Rehtori Risto Ikäheimo julkisti valinnan koulun kevätjuhlassa lauantaina 4. kesäkuuta.
Camilla Elon valinta oli selkeä: hän sai oppilaiden antamista äänistä yli puolet. Pirteä ja sosiaalinen Camilla on järjestyksessä seitsemäs Nuori Minna -palkinnon saaja. Sen ovat aiemmin saaneet: Onerva Jaakkola (2006), Minna Pöyhölä (2007), Pekka Laitinen (2008), Hanna Väänänen (2009) ja Iiro Keränen (2010).
Tämänvuotiset Nuori Minna -ehdokkaat olivat:
Anni Nuotio 9a Luokkatoverit luonnehtivat Annia kulttuurin kaveriksi ja kielten kingiksi. Anni uskaltaa olla oma itsensä ja seisoo mielipiteidensä takana. |
Paula Kammonen 9b Luokkatoverit luonnehtivat Paulaa nauravaiseksi, sosiaaliseksi ja aktiiviseksi nuoreksi. Paula uskaltaa rohkeasti osallisua erilaisiin asioihin. |
Joona Töyräs 9c Luokkatovereiden mukaan Joona pitää kirjoista ja on kaikkien kaveri. Hän on reipas ja sosiaalinen nuori mies. |
Eero Uusaro 9d
Luokkatovereiden mielestä Eero on yleissivistynyt ja ahkera.
Kaverina hän on tunnollinen ja hyväntahtoinen.
Camilla Elo 9e Luokkatoverit luonnehtivat Camillaa ystävälliseksi, iloiseksi ja värikkääksi persoonaksi. Hänellä on paljon erilaisia mielipiteitä. |
Noora Heiska 9f Luokkatovereiden mukaan Noora on innostunut kielistä ja kirjoittamisesta. Lisäksi hän on auttavainen ja sosiaalinen persoona. |
Tunnisteet:
kilpailut,
Nuori Minna
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Seiskaluokkalaisten suoretki 2011
Teksti: Jenni Niskanen 7c ja Outi Lentz 7b
Kuvat: Outi Lenz 7b ja Vesa Vainikainen
Video: Vesa Vainikainen
Suon riivaamat
Muutaman tunnin pituinen koulupäivä otettiin lämpimästi vastaan. Suolta kantautui myös poikkeuksellista melusaastetta mm. tyttöjen kiljumista upotessa. Koska ilma oli lämmintä ja ei tuullut paljoa, oppilaille tuli suolla kuuma auringon paistaessa metsikön läpi.
Suolla opettajat antoivat ohjeita miten toimia ja olla uppoamatta suohon. Moni kokeili myös lumikenkiä jotka vähensivät uppoamisen riskiä huomattavasti.
Vesan kommentteja suoretkestä:
Miksi suoretkiä järjestetään joka vuosi?
- Se on vanha traditio, ollut jo 10 vuotta, suoekosysteemin opetus tapahtuu näin teemapäivänä
Mitä mieltä olet suoretken onnistumisesta?
- Onnistui erinomaisen hyvin. Oppilaat tekivät uppoamisennätyksen.
Oletko ollut itse suolla vapaa-ajallasi?
- Harrastusten puitteessa on tullut vietettyä suollakin aikaa.
Uppositko itse suohon?
- Tällä reissulla ensimmäistä kertaa
Montako oppilasta putosi suohon tällä kertaa?
- Ainakin kymmenen
Muita kommentteja?
- Tärkein juttu toteutui - kaikki olivat hyvällä tuulella
Kuvat: Outi Lenz 7b ja Vesa Vainikainen
Video: Vesa Vainikainen
Suon riivaamat
Seiskojen suoretkestä on vuosien aikana muodostunut rituaali. Kaikki seiskat käyvät ns. Minarin suolla, ja tekevät tehtäviä eri rasteilla. Pelottavin tehtävä oli luultavasti suojuoksu, jossa oppilaan piti juosta toistakymmentä metriä upottavalla suolla. Moni pelkäsi uppoavansa suohon, mutta pelko oli turha.
Suolla opettajat antoivat ohjeita miten toimia ja olla uppoamatta suohon. Moni kokeili myös lumikenkiä jotka vähensivät uppoamisen riskiä huomattavasti.
Vesan kommentteja suoretkestä:
Miksi suoretkiä järjestetään joka vuosi?
- Se on vanha traditio, ollut jo 10 vuotta, suoekosysteemin opetus tapahtuu näin teemapäivänä
Mitä mieltä olet suoretken onnistumisesta?
- Onnistui erinomaisen hyvin. Oppilaat tekivät uppoamisennätyksen.
Oletko ollut itse suolla vapaa-ajallasi?
- Harrastusten puitteessa on tullut vietettyä suollakin aikaa.
Uppositko itse suohon?
- Tällä reissulla ensimmäistä kertaa
Montako oppilasta putosi suohon tällä kertaa?
- Ainakin kymmenen
Muita kommentteja?
- Tärkein juttu toteutui - kaikki olivat hyvällä tuulella
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Ysiluokkalaisten näytelmä
Teksti ja video: Virva Eskelinen
Ysien näytelmä varoitti huumeista
Minarin pitkän ilmaisutaidon 9. luokan valinnaisryhmä esitti tiistaina 31.toukokuuta Kulttuuriareena 44:lla näytelmän Sekaisin stadista. Esitystä katsoivat koulumme kaikki 9.-luokkalaiset.
Sekaisin stadista kertoo nuoresta tytöstä, Emmistä, joka karkaa kotoa stadiin ja joutuu huumekokeilun uhriksi. Näytelmässä oli Emmin perheen lisäksi roolihahmoina muun muassa hänen ystäviään, huumekauppiaita, poliisi ja viaton mummo.
Oppilaat olivat itse suunnitelleet ja käsikirjoittaneet tekstin, jota harjoiteltiin ja osittain esitettiinkin improvisaatiotekniikalla. Esityksen ohjasi ilmaisutaidon opettaja Jari Mäntyvaara.

9lk,
ilmaisutaito,
näytelmä
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Opettajien kuvakisa
Teksti ja kuvakoonti: Vesa Vainikainen
Keitä ovat nämä teinit?
Huvituksen toimituskunta järjesti leikkimielisen tunnistuskisan koulumme opettajien nuoruuskuvista. Oikea "teinirivirivi" oli seuraava: 1. Katja Hänninen, 2. Virva Eskelinen, 3, Vesa Vainikainen, 4. Maaret Eira, 5. Anna Ikonen, 6. Kirsti Immonen ja 7. Jussi Jauhiainen.
Oikein vastanneista onnetar suosi tällä kertaa 7d-luokan oppilas Emilia Hyväristä, joka palkittiin kuvassa esiintyneiden opettajien nimikirjoituksilla varustetulla kesälippiksellä ja kahdella elokuvalipulla. Onnittelut vielä kerran.
TEINI NRO 1 |
TEINI NRO 2 |
TEINI NRO 3 |
TEINI NRO 4 |
TEINI NRO 5 |
TEINI NRO 6 |
TEINI NRO 7 |
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Kesähoroskooppi
Teksti: Petra Martikainen 8a, Sanni Isotalo 8a, Riikka Voutilainen 8a, Ida Vesterinen 8a, Enni Saastamoinen 8a
Kuvat: Sonja Savolainen 8a, Petra Martikainen 8a, Viola Pasanen 7d, Eevi Isotalo 7d
Mitä kesä tuokaan tullessaan? Lue oma horoskooppisi, niin tiedät!
Kaksoset 21.5. - 20.6.
Kaksosen kesä: Sinulle on tulossa vauhdikas kesä, ja kavereiden kanssa riittää varmasti tekemistä. Jos pidät mielesi avoimena, saattaa sinulle syntyä säpinää yllättävienkin henkilöiden kanssa.
Rakkaus ja suhteet: Huomaat olevasi kiinnostunut muutamasta lähipiirisi henkilöstä, ja se saattaa yllättää sinut. Pidä mielesi avoimena uusille suhteille, saatat löytää jotain pitkäkestoista.
Onnenpäivä: 13.6.2011 Ratkaiset sinua pitkään vaivanneen ongelman, ja se helpottaa oloasi kummasti.
Raha: Rahatilanteesi tulee olemaan melko hyvä, jos muistat olla tuhlaamatta rahojasi heti. Säästävä edestään löytää.
Rapu 21.6. - 22.7.
Ravun kesä: Kesäsi on ihana! Se on täynnä mysteereitä ja seikkailuita. Älä ahdistu, jos et heti ymmärrä niiden tarkoitusta. Kaikki selviää aikanaan.
Rakkaus ja suhteet: Ajattelet ehkä pysyväsi onnellisesti sinkkuna/kultasi kanssa, mutta jotain odottamatonta saattaa tapahtua mysteerihenkilön kanssa! Ystäväsi ovat etäisiä eivätkä kiinnitä sinuun paljoakaan huomiota. Se ei sinua haittaa, sillä kesäsi on täynnä uusia ystäviä!
Onnenpäivä:27.6. Vietät ystäviesi kanssa mukavan päivän rannalla.
Raha: Rikastut yllättäen!
Leijona 23.7. - 22.8.
Leijonan kesä: Leijona viettää rauhallisen kesän, ja se saattaa tuntua alkuun hieman tylsältä. Ota kuitenkin jokaisesta hetkestä ilo irti, ja huomaatkin, kuinka paljon olet saanut aikaan.
Rakkaus ja suhteet: Vietät paljon aikaa perheesi kanssa mökkeillen, ja se lähentää perhettäsi paljon. Tosin pelkkä perheen seura saattaa alkaa tympiä, joten avaa silmäsi. Hyvää seuraa saattaa löytyä lähempää kuin luuletkaan, ehkäpä hän on mökkinaapurisi!
Onnenpäivä: 17.6.2011 Saat tehtyä asian, joka pitää hymyn huulilla päiväkausia.
Raha: Tuliko hyvä todistus? Ehkäpä mummosi palkitsee sinut…
Neitsyt 23.8. - 22.9.
Neitsyen kesä: Aluksi neitsyt luulee, että tästä tulee tylsä kesä. Pian kuitenkin alkaa tulla tapahtumia, hyviä ja huonoja, toinen toisensa perään. Muista kuitenkin, mitä olet luvannut millekin päivälle!
Rakkaus ja suhteet: Oho! Kylläpäs on säpinää liikkeellä! Sinulla taitaa olla parikin ihastusta, ja jompikumpi heistä taitaa tuntea samoin. Ole kuitenkin tarkka päätöksissä, sillä joku särkee sydämensä.
Onnenpäivä: 22.6.2011 Autat ystävääsi hädässä, ja sinut palkitaan ruhtinaallisesti.
Raha: Rahaa tulee ja menee, joten ole tarkkana tai loppukesästä olet täysin rahaton.
Vaaka 23.9. - 22.10.
Vaa’an kesä: Vaaka viettää riemukkaan kesän. Kesällä ei tapahdu mitään mullistavaa, mutta vaaka osaa ottaa ilon irti pienimmistäkin asioista.
Rakkaus ja suhteet: Romanttinen kesä tiedosa! Vaaka nauttii herkistä ja kauniista kesä-illoista unelmien kesäromanssin kanssa. Kavereille ei jää paljoa aikaa vaa´an elämässä ,koska romanssi uuvuttaa vaa´an täysin. Muista myös pitää ystävistäsi huolta ,he voivat tarvita sinua.
Onnenpäiväsi: 13.7. Silloin tapahtuu jotain, mitä et ikinä unohda! Ole varuillasi.
Raha: Rahatilanne näyttää heikolta, koska rahasi uppoavat shoppailuun.Yritä säästää rahasi johonkin järkevään, mutta muista pitää myös hauskaa!
Skorpioni 23.10. - 21.11.
Skorpionin kesä: Kesäsi alkaa rauhallisissa merkeissä. Sinusta tuntuu, että jäät yksin koko kesäksi.
Rakkaus ja suhteet: Ystävistäsi ei kuulu mitään. Soita vanhalle tutullesi tai vaikka lapsuudenystävällesi. Hän saattaa ilahtua soitostasi! Lähdet vanhempiesi kanssa reissuun ja saatat löytää sieltä jotain uskomattoman hyvännäköistä. Nappaa kiinni, älä ujostele!
Onnenpäiväsi: 4.8. Olet liekeissä! Et malta hidastaa vauhtiasi juuri lainkaan!
Raha: Sinulla on harvinaisen huono muisti rahan suhteen. Saatat ehkä hävittää rahojasi, tai löydät yhtäkkiä ison summan rahaa säästöpossusi pohjalta
Jousimies 22.11. - 20.12.
Jousimiehen kesä: Älä ole turhaan huolissasi tulevasta kesästä, se ei tule olemaan lainkaan tylsä! Tästä tulee elämäsi paras kesä, etkä unohda sitä koskaan!
Rakkaus ja suhteet: Uu, polttaa polttaa. Jokin on niin kuumaa, ettet saata uskoa sen olemassaoloa. Mutta todellinen hän vain on! Tarkkaile mahdollisuuksiasi ja tee niin kuin sydämesi käskee. Ystävät pysyvät uskollisesti rinnallasi, tekisit mitä tahansa.
Onnenpäiväsi: 26.7. Voitat jotain. Ehkä pelkosi vai sittenkin jonkun kilpailun?
Raha: Rahatilanteesi on sama kuin aina ennenkin
Kauris 21.12. - 19.1.
Kauriin kesä: Kesäsi alkaa loistavasti kavereidesi kanssa ja alkukesä tuntuu menevän paremmin kuin koskaan. Varo, kesän puolivälissä voi tapahtua jotain kummallista, ehkä jopa pahaa…
Rakkaus ja suhteet: Vietät ihania hetkiä kultasi kanssa! Jos sinulla ei ole vielä omaa kultaa hän ilmestyy ennen kuin huomaatkaan. Ystäväsi ovat luotettavia, joten älä epäröi kertoa heille asioitasi. Varo kuitenkin mustasukkaista oinasta.
Onnenpäivä: 15.6.2011 saat uuden ystävän.
Raha: Olet mahtava tuhlaamaan ja pian huomaatkin, että rahapussillasi on anoreksia.
Vesimies 20.1. - 18.2.
Vesimiehen kesä: Kaikki tuntuu olevan turhaa. Sinulla ei ole tekemistä, eikä kukaan tunnu pyytävän sinua minnekään. Yhtäkkiä huomaat olevasi keskellä seikkailua ja kesä menee yllätyksellisesti. Ennen kuin huomaatkaan se on jo ohi.
Rakkaus ja suhteet: Missä, missä. Ei ketään. Tunnut olevan ihan yksin. Kaikki muuttuu kun lähdet erikoiseen paikkaan, jossa on hyvä meno. Siitä paikasta lähtee tulinen kesäromanssi! Kuka tietää, jos suhde jatkuu pitkäänkin.. Älä katso ihmisten ulkonäköä, saatat saada ystäviä, joilla on uskomattoman hieno persoona.
Onnenpäivä: 1.8.2011 Rakkautta ilmassa.
Raha: Sinulla on rahaa vaikka muille jaella. Katso, että et lainaa tutuillesi liian isoja summia. Et saa niitä välttämättä takaisin.
Kalat 19.2. - 19.3.
Kalojen kesä: Kesäsi starttaa mainiosti, ja tämä fiilis jatkuu koko kesän. Onnistut lähes kaikessa, eikä mikään tunnu seisovan tielläsi. Tosin vihamiehesi saattaa iskeä millä hetkellä hyvänsä.
Rakkaus ja suhteet: Löydät rakkauden yllättävältä taholta. Olette tunteneet jo jonkin aikaa, joten et uskalla heti kertoa tunteistasi. Sinun on odotettava oikeaa hetkeä tai käy köpelösti! Ystäväpiirisi kasvaa.
Onnenpäivä: 7.6.2011 Vietät mukavan päivän perheesi kanssa.
Raha: Saat luultavasti kesätöitä! Jos et, vanhempasi/sukulaisesi ovat anteliaalla päällä.
Oinas 20.3. - 19.4.
Oinaan kesä: Alkukesä alkaa melko normaalisti. Olet helpottunut koulun loppumisesta ja voit vihdoinkin rentoutua, eikä sinun tarvitse enää stressata. Biletät koko kesän rankasti ystäviesi kanssa tai olet lähes joka päivä rannalla ja rusketut paljon. Loppukesästä sinulle iskee tekemisen puute, ehkä jopa masennus.
Rakkaus ja suhteet: Pysyt tiukasti kultasi kanssa. Ilmassa on kuitenkin mustasukkaisuutta, ehkä aiheellistakin. Jos olet sinkku, luvassa on pientä ihastusta. Älä etene liian nopeasti, ole varovainen. Jotkut ystävistäsi osoittautuvat pettureiksi.
Onnenpäivä: 7.7.2011 Teet loisto-ostoksen!
Raha: Yksinkertaisesti sanottuna: olet rahoissa!
Härkä 20.4. - 20.5.
Härän kesä: Kesä menee kuin siivillä! Olet vauhdissa, menossa joka paikkaan yhtä aikaa. Vanhempasi saattavat suuttua, sillä olet koko ajan menossa, etkä lainkaan heidän kanssaan. Muista siis ottaa välillä ihan rennosti.
Rakkaus ja suhteet: Olet tämän kesän sinkku, mutta pientä säpinää ilmassa. Lähdet ystäviesi kanssa matkalle, ja se lähentää teitä paljon.
Onnenpäivä: 6.6.2011 Et ole koskaan ollut näin onnekas!
Raha: Rahaa menee, rahaa menee… Et osaa hallita rahan kulutustasi.

horoskooppi,
kesä
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Ilmaisun iloa näytellen
Teksti: Minna Miettinen
Videot: 9a:n oppilaat
Työn alla - Papin perhe
Kevätkuukausina, kun Minna Canthin näytelmää Papin perhe valmisteltiin kaupunginteatterin näyttämölle, Minarin 9.-luokkalaiset tutustuivat klassikkonäytelmään yhtenä vuoden aikana luettavista teoksista. Monille Papin perhe oli ensimmäinen kokonainen näytelmäteksti, eikä vanha kieli helpottanut luku-urakkaa.

Toiminnan kautta tarina virkosi silmissä.”Äidillä pitää olla hartiahuivi!” ”Hei täällä on Marthalle esiliina!” ”Sopisiko Jussille lippis?” Koulun ilmaisutaidon varastossa kävi kova kuhina, kun 9.luokan oppilaat pääsivät etsimään roolihahmoilleen vaatteita ja asusteita. Luokat jaettiin neljään ryhmään näytelmän kohtausten mukaan, ja jokainen halukas ryhmä onnistui tallentamaan katkelman kohtaustaan myös kameraan.
Ja, ehkäpä, 120 vuotta sitten paperille siirrettyjen repliikkien takaa häivähti esiin joku ihan tuttu tyyppi: joku, joka pelkää kaiken muutoksen tuovan pahaa; joku, joka pelkää kaiken säilyvän aina ennallaan; joku, joka haluaa rauhaa riitojen sijaan; joku, jolla on unelma.
Tunnisteet:
Minna Canth,
näytelmä,
Papin perhe,
äidinkieli
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Musiikkiluokkien kevätkonsertti 24.5.2011
Kuvat ja videot: Outi Lenz 7b, Jenni Niskanen 7c, Rissanen Maiju 7c
MC Motown - hengessä
Musiikkiluokkien perinteinen kevätkonsertti järjestettiin Kuopion Rauhalahdessa 24.5.2011. Yleisöä oli saapunut mukavasti paikalle nauttimaan Motown - soundista ja tanssimaan 60 - luvun rytmimusiikin tahtiin. Konsertin johti Minna Canthin koulun musiikinopettaja Marianne Liimatainen.
Facebook: MC Totown kevätkonserttitanssiaiset 2011

kevätkonsertti,
musiikki,
musiikkiluokat
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Biologian tutkimuksia: Papuprojekti
Teksti ja kuvat: Ulla-Riitta Uotinen
Ruusupavun ihme
Biologian tunneilla kevätlukukauden aikana Ulliksen 8lk. ryhmät opiskelivat kasvifysiologiaa kasvattamalla mm. ruusupapua. Pavun kasvaessa oppilaat pitivät kasvatuspäiväkirjaa, johon kirjattiin viikon aikana seuraavia havaintoja: piirrokset pavun siemenestä, erilaisista lehdistä, lehtiruusukkeiden lukumäärä, pavun pituus, kastelutarve, tukikepin laitto, taimen typistys ja parvekkeelle siirto.
Pavun kasvatuksen ohessa oppilaat valmistelivat esseetä: Miten vesi kulkee kasveissa ja mihin kasvit vettä tarvitsevat? Viimeisellä viikolla pavut lähtevät oppilaiden koteihin köynnöstämään tai lahjoitetaan opettajille.

Phaseolus coccineus |
Tästä se sai alkunsa. |
Pavun kasvatuksen ohessa oppilaat valmistelivat esseetä: Miten vesi kulkee kasveissa ja mihin kasvit vettä tarvitsevat? Viimeisellä viikolla pavut lähtevät oppilaiden koteihin köynnöstämään tai lahjoitetaan opettajille.
Kasvun ihme. |
Tunnisteet:
8lk,
biologia,
pavut,
tutkiminen
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Gallup: Mitä laukustasi löytyy?
Teksti: Jenna Räsänen 7b
Video: Jenni Niskanen 7c ja Maiju Rissanen 7c
Laukun mysteeri
Huvituksen- toimitus kävi haastattelemassa yläkoulumme oppilaita. Halusimme tietää, mitä heidän laukkunsa pitävät sisällään. Kuvasimme, kuinka oppilaat kaivoivat mitä mielenkiintoisimpia tavaroita laukkujensa kätköistä.
Tunnisteet:
gallup
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Prinsessa Ruusunen -esitys
Video: Niskanen Jenni 7c, Pesola Aino 7c ja Rissanen Maiju 7c
Teksti: Virva Eskelinen
Prinsessa Ruusunen
Teksti: Virva Eskelinen
Prinsessa Ruusunen
Minarin 8.luokan pitkän ilmaisutaidon valinnaisryhmä esitti 18. - 20. toukokuuta Sakari Topeliuksen kirjoittamaa Prinsessa Ruusunen -näytelmää koulun ilmaisutaitoluokassa. Esitystä pääsivät seuraamaan minarilaisten lisäksi joukko Haapaniemen alakoululaisia. Näytelmän ohjasi musiikin ja ilmaisutaidon opettaja Marianne Liimatainen ja sen pääosissa esiintyivät Riikka Voutilainen (kokkipoika Samina), Milena Murtonen (Prinsessa Ruususena), Jani Laitinen (prinssinä), Samuli Paasineva (ylimmäisenä juomanlaskijana) sekä Jesse Fagerlund (mestarikokkina).
Tunnisteet:
ilmaisutaito,
Prinsessa Ruusunen
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Who Cares - We Care
Teksti ja kuvat : Eevi Isotalo 7c
Jäähalli täyttyi nuorisosta
Minarilaiset pääsivät 20.toukokuuta osallistumaan Who cares -we care -koululaistapahtumaan jäähallille. Tapahtuma oli osa Aivot narikasta -poliisikampanjaa ja sitä sponsoroivat KalPa, Kups, Liikenneturva ja Cimo.

-Ihan rahalla saimme heidät tulemaan tänne, kertoo poliisipäällikkö Eero Wetzell Kuopion poliisista, - niin kuin oravavannahkaperiaatteella.
Fintelligensin lisäksi saimme kuulla Yhteiskoulun musiikkiluokkaa, joka esitti mm. tulkinnan Pidä huolta-kappaleesta. Pääsimme myös seuraamaan jännittävää sählypeliä, jossa vastakkain olivat kuopiolaiskoulujen joukkue (Hatsala, Jynkänlahti ja Kallaveden koulu) ja Who cares -joukkue, jossa pelasi aikuisia Kalpasta, Kupsista ja Kuopion poliisista.
Jännitystä oli ilmassa, sillä tapahtuman aikana arvottiin palkintoja 5000 euron edestä, muun muassa liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressin lahjakortteja, Lady Line -kuntosalin järjestämiä zumba-tunteja, KalPan fanituotteita (esimerkiksi t-paitoja, lippalakkeja ja pipoja), Mc Donaldsin lahjakuponkeja, pyöriä ja kameroita.
Minarilaiset seurasivat jännittyneinä matsia. |
Tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää ulkona, mutta sään vuoksi se siirrettiin jäähalliin.
-Ajattelimme että olisi ollut liian riskialtista järjestää tapahtuma ulkosalla, poliisipäällikkö Wetsell toteaa.
Poliisi oli saanut tilaisuuteen lontooolaisia vieraita, jotka kertoivat käyneensä jäähalleissa aiemminkin. Valistusta saatiin mopoilusta, päihteistä sekä kypärän ja turvavyön käytöstä. Tapahtuman loppumetreillä palasi vielä Fintelligens lavalle toivottaen hyvää kesää.
Kuvia tapahtumasta Savon Sanomissa
Lähettänyt
Eevi
Lukion näytelmä Reunan yli
Teksti: Reetta Kinnunen 9d, Janita Kähkönen 9d
Kuva: Heikki Aaltonen
Reunan yli - vapaa pudotus
Koulumme pitkän ilmaisutaidon valinnaisryhmät oli kutsuttu katsomaan Reunan yli -näytelmää 11. toukokuuta 2011. Parisenkymmentä ysiluokkalaista pääsi seuraamaan Minna Canthin lukion oppilaiden käsikirjoittamaa esitystä Kuopion kaupungin teatterille.
Näytelmässä ei ollut perinteistä juonta, vaan siinä seurattiin näytelmän tekemistä. Esitystä juonsi kolme oppilasta, jotka siis näytelmässä ohjasivat ja tekivät näytelmää. Kohtaukset oli pätkitty erilaisten ihmisten elämästä, ja jokaiseen kohtaukseen sisältyi oma tarinansa. Välillä kohtauksissa oli tanssijoita ja musiikkia, mikä elävöitti kokonaisuutta hyvin. Joissakin vaiheissa kohtaukset sekoittuivat toisiinsa, eikä aina meinannut saada selvää, mikä oli kohtauksien tarkoitus. Muuten esitys oli hyvä ja näyttelijät eläytyivät rooleihinsa hienosti. Näytelmä oli kokonaisuudessaan hyvin tehty ja sitä oli mukava katsella!
Reunan yli - vapaa pudotus oli Minna Canthin lukion oppilaiden Minna Hämäläisen, Sini Liimatan, Tiia Sorjosen, Santra Sorsan ja Aino Väisäsen käsikirjoittama. Sen oli dramatisoinut ja ohjannut lukion ilmaisutaidon opettaja Jari Mäntyvaara. Musiikkia esitykseen toteuttivat lukion musiikinopettaja Anja Mauranen sekä oppilaat Aaro Lappalainen ja Eero Toroi sekä lukion bändi. Koreografiasta oli vastuussa Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukion tanssilinjan opiskelijat, ja puvustusta toteutti Kuopion Muotoiluakatemia. Lukion rehtori Heikki Aaltonen tuotti esityksen yhteistyössä Kuopion kaupunginteatterin kanssa.

lukio,
näytelmä
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Gallup: Jääkiekon MM-kisat
Teksti ja kuva: Susanna Hyartt 8a ja Mari Klemola 8a
MM-kisahuumaa
Suomi voitti jääkiekon MM-kisat 15.5.2011 toisen kerran historiansa aikana. Edellisestä mestaruudesta kerkesikin kulua jo 16vuotta. Olimme mukana leijonien kultajuhlissa Helsingin kauppatorilla maanantaina 16.5, ja tunnelma oli sanoinkuvaamattoman huikea. Koko Suomi juhli kultaa leijonien mukana, jotka saapuivat kauppatorille viihdyttämään kansaa. Esiintyjinä juhlissa olivat myös muun muassa Petri Nygård, Jare&VilleGalle ja Sakari Kuosmanen. Myös tasavallan presidentti Tarja Halonen saapui lavalle onnittelemaan leijonia. Mielestämme illan huikein hetki oli leijonien ja fanien yhteislaulu IHANAA LEIJONAT IHANAA! Jäimme varsinaisen juhlan jälkeen vielä Helsinkiin, jossa voittoa juhlittiin myöhään yöhön. Myös tuhannet ihmiset seurasivat juhlallisuuksia television välityksellä.

Teimme koulumme väelle pienimuotoisen gallupin MM-kisoihin liittyen.
Kysyimme:
1.Katsoitko jääkiekon MM-kisoja?
2.Kuka oli Suomen paras pelaaja?
3.Miten juhlistit leijonien voittoa?
Vilma Koponen, 9A
1.Tottakai!
2.Jarkko Immonen.
3.Nukkumalla. Tuuletin pari kertaa.
Aleksi Nissi, 9A
1.Joo.
2.Mikko Koivu.
3.Sanoin ”jee”.
Hannu Okkola, kiinteistönhoitaja (vahtimestari)
1.Osittain katsoin.
2.Mikko Koivu (päivitetty tieto: "toinen suosikkini Pasi Nurminen")
3.Puolikas keskikalja.
Riikka Voutilainen, 8A
1.En.
2.En tunne pelaajia.
3.Halasin kavereita.
Katja Hänninen, terveystiedon ja liikunnan opettaja
1.Katsoin.
2.Petri Vehanen, maalivahti.
3.Hip hip hurraa! Kakkukahvit.
Tunnisteet:
gallup,
jääkiekko,
maailmanmestari,
MM
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
8C:n TET-päivät
Teksti: Virva Eskelinen
Kuvat: Jenna Räsänen ja Meri Hyvärinen 7b, Virva Eskelinen
8C piti tet-päiviä mukavina ja helppoina
Koulumme 8.-luokkalaiset olivat tutustumassa työelämään 9. - 10. toukokuuta. Oppilaat olivat itse hankkineet itselleen työpaikan ja työskentelivät pääsääntöisesti klo 9 - 15.
8C-luokan oppilaista suurin osa oli töissä kaupassa. Jouni Jauhianen, Jimi Kajan ja Toni Jäntti olivat kotikylänsä Hirvilahden kaupassa, Eemeli Heikkinen ja Henri Podduikin puuhastelivat S-marketilla, Hanna Raatikainen Valintatalossa ja Riku Happonen Great Skate -liikkeessä.
Kaupoissa työtehtäviin kuului mm. hyllyjen täyttämistä, pakkausten purkua ja varastojen siivoamista. Oppilaat kokivat tehtävät kivoina, rentoina ja helppoina. - Joskus oli kyllä raskasta nostella painavia laatikoita, Hanna huomauttaa.
Ruokapaikoissa oli töissä kaksi oppilasta: Jaakko Arola kebab-pizzeria Marmarassa ja Kristian Hiltunen kahvila Kanelissa. Jaakko pääsi siivoamisen ja astioiden viemisen lisäksi tarjoilemaan ruokaa. Kristian puolestaan sai pestäväkseen ikkunoita. - Vähän tylsistytti, hän kommentoi.
Korhosen Niko työskenteli Vellun taksifirmassa ja toimistotöiden ja siivouksen lisäksi sai huoltaa autoja. Virtasen Olavi taas oli töissä Itellassa ja siirteli kahden päivän aikana paketteja.
Tytöistä Annika Kinnunen ja Milja Parkkinen pääsivät töihin Niiralan päiväkotiin. He saivat avustaa lapsia ruokailussa, pukemisessa ja ulkoilussa. Myös leikkiminen ja satujen lukeminen kuuluivat työtehtäviin. - Päivät olivat mukavia. Halusimme ja saimme olla lasten kanssa, tytöt kertovat.
Irene Heikkilä puolestaan työskenteli lemmikkikeskus Viiksessä. Eläinten ystävänä hän halusi tehdä työksi jotain eläimiin liittyvää. - Sain hoitaa eläimiä, pestä häkkejä ja muuta mukavaa, hän muistelee.
Sanni Nykänen halusi tutustua kampaajan työhön ja oli harjoittelussa parturi-kampaamo Cacibissa. Sanni pesi kampoja ja harjoja, lakaisi lattioita, täytti ja puhdisti hyllyjä ja hoiti ns. juoksevia asioita. -Tet-päivät olivat mukavaa vaihtelua arkeen. Kampaajan työ tuli nähtyä hyvin, hän toteaa.

Malli-YK opetti kansainvälistä päätöksentekoa
Teksti: Vesa Vainikainen ja Joona Töyräs 9c
(http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/malliyk)
Kuvat ja kuvatekstit: Virva Eskelinen
Kuopion seudun ensimmäinen Malli-YK -kokous kokosi nuoria kymmenestä koulusta
Joona Töyräs : "Mukava kokemus!"
Olin mukana Malli-YK -tapahtumassa. Maidät osallistujat valittiin jo hyvissä ajoin muutamaa kuukautta tapahtumaa aiemmin, että ehtisimme valmistautua. Valmistavia kokouksia pidettiin parisenkymmentä. Niihin sisältyi tietoa tapahtumasta, tiedon keräystä omasta maasta ja aihealueesta, omien päätöslauselmaehdotusten ja linjapaperien tekoa, suurlähettilään puheenvuoron valmistelua ja tulevan YK-maailmankansalaiskokeen valmistelua.
Itse tapahtuma alkoi keskiviikkona 4.toukokuuta rekisteröitymisellä. Saimme omat YK-kansiot ja siirryimme luokkiin jokainen oman komiteansa mukaan. Komiteoita oli neljä: ydinsulkusopimus, luonnon monimuotoisuus, rauhankulttuuri ja nuorisotyöttömyys. Luokissa saimme tunnin aikaa lobbaukselle ja päätöslauselmien puhtaaksikirjoitukselle. Kun kaikki päätöslauselmaehdotukset, jotka saivat riittävästi (eli 3) allekirjoittajamaita, oli kirjoitettu puhtaaksi, siirryimme saliin tapahtuman avajaisiin. Siellä saimme kuulla avauspuheenvuoroja ja muutaman esityksen bändiltä.
Torstaina 5.toukokuuta meillä oli heti aamusta yleiskokous. Siellä jokaisen maan suurlähettiläät pitivät avauspuheenvuoronsa. Sen jälkeen jokainen delegaatti meni oman komiteansa kanssa keskustelemaan eilisen päätöslauselmaehdotuksista, joista läpi oli päässyt jokaisella komitealla kolme. Nyt yritettiin puhua mahdollisimman moni maa oman ehdotuksensa puolelle, jotta saataisiin päätöslauselmaehdotus läpi ja sitä kautta perjantain yleiskokoukseen, jossa äänestettäisiin sen todellinen kohtalo. Tätä armotonta väittelyä käytiin joka komiteassa noin kuusi tuntia. Jokainen komitea sai vain yhden päätöslauselmaehdotuksen läpi. Komiteatyöskentelyn loputtua meillä oli kaupungintalolla vastaanotto. Menimme kaikki sinne nostamaan maljan ja syömään.
Perjantaiaamuna koitti kauan odotettu yleiskokous. Jokaisen komitean jäsenet osallistuivat tähän ja väittelyä ehdotusten hyväksymiseksi käytiin vielä. Jokaisen neljän komitean paperit käytiin vuorotellen läpi. Aina väittelyajan umpeutuessa äänestimme päätöslauselmaehdotuksen lopullisesta kohtalosta: hyväksytäänkö vai hylätään. Neljän komitean ehdotuksista kolme meni yleiskokouksessa läpi. Yleiskokouksen jälkeen lopetimme tapahtuman purkamalla roolit ja täyttämällä palautuslaput. Sen jälkeen kokoonnuimme vielä päättäjäisiin salissa.
Koko tapahtuma oli mielestäni hyvin onnistunut ja mukava kokemus. Toivottavasti saamme vastaavan tapahtuman Kuopioon toistekin!
Malli-YK:n verkkolehti
Malli-YK:n sivusto
(http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/malliyk)
Kuvat ja kuvatekstit: Virva Eskelinen
Kuopion seudun ensimmäinen Malli-YK -kokous kokosi nuoria kymmenestä koulusta
Kuopion seudun ensimmäinen Malli-YK -kokous pidettiin Kallaveden lukiolla 4. - 6. toukokuuta. Tähän YK-liiton järjestämään simultaaniseen tapahtumaan osallistui oppilaita kymmenestä eri pohjoissavolaisesta koulusta. Oppilaat olivat yläkoululaisia ja lukiolaisia. Minna Canthin koulusta ja lukiosta edustus oli suuri: yhteensä seitsemän maadelegaatiota sekä varapuheenjohtajia ja hallintohenkilökuntaa.
Minna Canthin yläkoulun ja lukion osanottajat.
Malli-YK-kokouksien tarkoitus on tutustuttaa osallistujat innostavalla tavalla YK:n toimintaan ja tarjota erinomaisen mahdollisuuden perehtyä eri valtioiden poliittisiin käytäntöihin ja YK-käyttäytymiseen. Osallistujat lisäävät tietämystään kansainvälisestä politiikasta ja kehittävät tiedonhankintataitojaan perehtymällä edustamiensa valtioiden oloihin ja näkökantoihin. Kokoukseen osallistuminen opettaa myös kokous- ja neuvottelutaitoja sekä harjaannuttaa esiintymistaitoja. (lähde: http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/malliyk)
Kokouksessa jokainen delegaatio edustaa jotakin YK:n jäsenvaltiota, jonka näkökulmien mukaisesti delegaatit keskustelevat ajankohtaisista globaalikysymyksistä. Yhteen delegatioon kuuluu neljä jäsentä, jotka jakautuvat komiteoihin. Delegaattien tehtävänä on ajaa edustamansa valtion näkökantoja, vaikka ne olisivat omien henkilökohtaisten näkemysten vastaisia. (lähde: http://www.ykliitto.fi/kouluttaa/malliyk)
Kuopion alueellisen kokouksen komitea-aiheita oli neljä: ydinsulkusopimuksen vahvistaminen ja globaali ydinaseriisunta, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, kulttuurien välisen vuoropuhelun ja rauhankulttuurin edistäminen sekä nuorisotyöttömyys ja sen vaikutukset.
Nigerian delegaatti Roosa Heiska käytti yleiskokouksessa puheenvuoron. |
Kuopion alueellisen kokouksen komitea-aiheita oli neljä: ydinsulkusopimuksen vahvistaminen ja globaali ydinaseriisunta, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, kulttuurien välisen vuoropuhelun ja rauhankulttuurin edistäminen sekä nuorisotyöttömyys ja sen vaikutukset.
Ranskan delegaatti Charlotta Elo (vas. edessä) kuuntelee, kun Norjan edustaja Eero Uusaro kertoo maansa kannasta rauhankulttuuriin. |
Kolmipäiväiseen kokoukseen osallistuivat seuraavat koulut: Suonenjoen lukio (Brasilia), Kallaveden lukio (Yhdysvallat, Kiina ja Israel), Kissakuusen koulu Karttulasta (Kolumbia), Neulamäen koulu (Iran ja Japani),
Siilinjärven lukio (Iso-Britannia), Kuopion Lyseon lukio (Venäjä ja Tansania), Kuopion klassillinen lukio (Viro), Lintharjun koulu Suonenjoelta (Kreikka), Minna Canthin lukio (Intia, Egypti ja Pakistan) sekä Minna Canthin koulu (Nigeria, Ranska, Norja ja Meksiko).
Minna Canthin koulun opettajista kokousta valmistelivat ja oppilaita sparrasivat Marja-Leena Hukkanen, Anna Ikonen, Ulla-Riitta Uotinen, Minna Miettinen ja Virva Eskelinen. Lukion puolelta vastuuopettajina toimivat Riitta Renvall ja Arja Kapanen-Rasa.

Kaupungintalolla järjestetyssä iltajuhlassa myös opettajat ja YK-liiton edustajat kilistivät kokoukselle. |
Olin mukana Malli-YK -tapahtumassa. Maidät osallistujat valittiin jo hyvissä ajoin muutamaa kuukautta tapahtumaa aiemmin, että ehtisimme valmistautua. Valmistavia kokouksia pidettiin parisenkymmentä. Niihin sisältyi tietoa tapahtumasta, tiedon keräystä omasta maasta ja aihealueesta, omien päätöslauselmaehdotusten ja linjapaperien tekoa, suurlähettilään puheenvuoron valmistelua ja tulevan YK-maailmankansalaiskokeen valmistelua.
Itse tapahtuma alkoi keskiviikkona 4.toukokuuta rekisteröitymisellä. Saimme omat YK-kansiot ja siirryimme luokkiin jokainen oman komiteansa mukaan. Komiteoita oli neljä: ydinsulkusopimus, luonnon monimuotoisuus, rauhankulttuuri ja nuorisotyöttömyys. Luokissa saimme tunnin aikaa lobbaukselle ja päätöslauselmien puhtaaksikirjoitukselle. Kun kaikki päätöslauselmaehdotukset, jotka saivat riittävästi (eli 3) allekirjoittajamaita, oli kirjoitettu puhtaaksi, siirryimme saliin tapahtuman avajaisiin. Siellä saimme kuulla avauspuheenvuoroja ja muutaman esityksen bändiltä.
Torstaina 5.toukokuuta meillä oli heti aamusta yleiskokous. Siellä jokaisen maan suurlähettiläät pitivät avauspuheenvuoronsa. Sen jälkeen jokainen delegaatti meni oman komiteansa kanssa keskustelemaan eilisen päätöslauselmaehdotuksista, joista läpi oli päässyt jokaisella komitealla kolme. Nyt yritettiin puhua mahdollisimman moni maa oman ehdotuksensa puolelle, jotta saataisiin päätöslauselmaehdotus läpi ja sitä kautta perjantain yleiskokoukseen, jossa äänestettäisiin sen todellinen kohtalo. Tätä armotonta väittelyä käytiin joka komiteassa noin kuusi tuntia. Jokainen komitea sai vain yhden päätöslauselmaehdotuksen läpi. Komiteatyöskentelyn loputtua meillä oli kaupungintalolla vastaanotto. Menimme kaikki sinne nostamaan maljan ja syömään.
Perjantaiaamuna koitti kauan odotettu yleiskokous. Jokaisen komitean jäsenet osallistuivat tähän ja väittelyä ehdotusten hyväksymiseksi käytiin vielä. Jokaisen neljän komitean paperit käytiin vuorotellen läpi. Aina väittelyajan umpeutuessa äänestimme päätöslauselmaehdotuksen lopullisesta kohtalosta: hyväksytäänkö vai hylätään. Neljän komitean ehdotuksista kolme meni yleiskokouksessa läpi. Yleiskokouksen jälkeen lopetimme tapahtuman purkamalla roolit ja täyttämällä palautuslaput. Sen jälkeen kokoonnuimme vielä päättäjäisiin salissa.
Koko tapahtuma oli mielestäni hyvin onnistunut ja mukava kokemus. Toivottavasti saamme vastaavan tapahtuman Kuopioon toistekin!
Kaikki minarilaiset pääsivät seuraamaan suorassa lähetyksessa torstain yleiskokousta, jossa maiden suurlähettiläät pitivät minuutin mittaiset avauspuheenvuoronsa. |
Marja-Leena Hukkanen ja Samuel Tammekann pitivät komiteatyöskenteöyä mielenkiintoisena |
Aapo Ruhanen Lintharjun koululta (vas.) toimi komiteakokouksissa puheenjohtajana ja Minarin Emma Viitanen ja Anna Pekurinen (tytöt keskellä) varapuheenjohtajina. |
Yleiskokouksen jälkeen maiden edustajat asettuivat yhteiskuvaan Kallaveden lukion rapuille. |
Malli-YK:n sivusto
Tunnisteet:
Malli-YK,
teemat,
YK
Sijainti: Kuopio
Maaherrankatu 2, 70100 Kuopio, Suomi
Lähettänyt
Vesa Vainikainen
Taitaja9 2011
Teksti ja video: Tiina -Liisa Hämäläinen
Homma hanskassa
Kuopiossa järjestettiin toukokuun 3.-5. päivä Taitaja-kisat yhdeksäsluokkalaisille. Kyseessä oli tapahtuman semifinaali ja sitä kautta finaali. Pääpalkintona oli voittajajoukkueelle kolme skootteria. Palkintoina oli myös älypuhelimia ja muita upeita palkintoja.
Minna Canthin koulu pääsi seuraamaan tapahtumaa keskiviikkona, kun Kuopiohallilla käytiin alkukarsintoja. Koulultamme oli kisassa mukana yksi joukkue: Kyröskosken pärske. Joukkueeseen kuuluivat Anni Vauhkonen (9a), Vertti Huusko (9d) ja Aleksi Pentikäinen (9b).
Kilpailussa testattiin aikaa tietyn tehtävän suorittamiseen. Aikaa oli maksimissaan 4 minuuttia tehtävää kohti, ja sitten kisailijoitten tuli siirtyä toiseen tehtävään. Tehtävissä testattiin esimerkiksi oikeaa tapaa viikata vuodevaatteita ja ommella pussi. Älyä testattiin "aivopähkinöissä" (kuten pirunnyrkki) ja käytännön taitoa toisenlaisissa tehtävissä, esimerkiksi puidenkantokorin kokoamisessa.
Kilpailijat saivat lukea tehtävien ohjeet kymmenen minuuttia ennen lähtömerkkiä ja siten rauhassa tutustua niihin. He eivät tosin saaneet nähdä tehtäviä ennen tekemistä.

Koulumme joukkue, joka pääsi kisoissa pidemmälle kuin Kuopio pitkään aikaan (he selviytyivät alkukarsinnoista marraskuussa kolmansina ja jatkoivat voitokkaina seuraavissakin kisoissa), valitettavasti putosi Kuopion-kisoissa, juuri ennen semifinaaleja.
Tunnelma kisoissa oli kuitekin joukkueen mielestä hyvä. Anni kertoikin nauraen, ettei edes ollut muistanut koko kisoja paria päivää aiemmin.
Taitaja-kisoja oli katsomassa ennätysmäärä ihmisiä, peräti 67 000, mikä on suurimpia yksityistapahtumia Kuopiossa.
Lähettänyt
Tiina-Liisa Hämäläinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)