torstai 18. maaliskuuta 2010

Arvi Lind vieraili Minarilla

Teksti ja kuva: Sakari Pääkkö 9b

SUOMEN LUOTETTAVIN MIES

Arvi Lind, yksi Suomen kokeneimmista uutistoimittajista ja erään artikkelin mukaan Suomen luotettavin mies saapui Minna Canthin lukion vieraaksi 18 maaliskuuta.  Tilaisuudessa oli mukana muutamia yläkoulun luokkia ja  ja Huvitus – lehden toimittajat. Arvi piti salissa luennon, jossa käsiteltiin hänen uraansa, toimittajan työtä sekä uutisia. Lukion rehtori Heikki Aaltonen alusti tilaisuuden lyhyellä puheella

Sodan jaloista Ylen ankkuriksi

Arvi Lind syntyi talvi- ja jatkosodan välissä, vuonna 1940 Lappeenrannan Lauritsalassa. Hän joutui jatkosodan vuoksi kaksi kertaa evakkoon, jolloin hän muisteli saaneensa YK:n erityisapuna hammaspulveria. Hänen haaveammattinsa oli äidinkielenopettaja. Virallisesti hänestä ei äidinkielen opettajaa tullut, mutta hän oikeakielisyyttä korostavana uutistenlukijana sivisti monia katsojia.

Ylelle hän päätyi viipurilaisen osakunnan kautta. Vuonna 1965 hän aloitti toimittajan työt Ylellä. Erityistä koulutusta toimittajan työhön hän ei koskaan hankkinut, vaan oppi taitonsa työn ohella. Vuonna 1978 hän ankkuroi ensimmäiset puoliyhdeksän uutiset. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2004 ja viimeisen uutislähetyksensä hän piti 15. lokakuuta 2003.


"Olen Arvi Lind, Ylen Elävästä arkistosta"

Vanha sukupolvi tuntee Arvin jo äänestä , mutta nykyään häntä ei enää varsinkaan nuorten keskuudessa tunnisteta, joten hän leikkisästi esittäytyykin: "Olen Arvi Lind, Ylen Elävästä arkistosta". Toimittajan työtä hän kuvaa monipuoliseksi, mutta suurta kaihoa ei enää uutisankkurointiin ole: "Välillä näen painajaista, jossa olen lukossa kaapissa ja lähetys on ihan pian alkamassa", hän kertoo.

Uutiset muuttuneet katsojia kosiskeleviksi

Lopuksi oli aikaa varattu kysymyksille, joita kyllä riitti. Kysymykset koskivat usein uutisia ja niiden muuttumista. Uutisarvoa koskevaan kysymykseen Arvi vastasi, että "kaikki mikä on olemassa, on uutisen arvoista". Tosin nyt 2000-luvun alussa on alettu "kosiskella" katsojia, jolloin kerrotaan uutisia, joita ihmiset haluavat kuulla, eikä niitä, joilla olisi merkitystä. Arvin mukaan Yle ei saisi lähteä iltalehtimäiselle linjalle, jossa "ihmisten surusta tehdään viihdettä ja myydään juorunnälkäisille ihmisille". Ylen ilmapiiriä hän kehui mahtavaksi ja kannustavaksi. Sen suurempia mokia hän ei työurallaan koskaan kerro tehneensä.

Tunnin lopuksi raikuvat aplodit saanut Lind kehui Minarin oppilaita hyväkäytöksisiksi nuoriksi, mihin taas rehtori heitti, että toivottavasti ovat sitä huomennakin.