tiistai 1. kesäkuuta 2010

Tervetuloa lukemaan uusinta Huvitusta!

50-vuotias Minari on hyvä koulu

Koulumme juhli 50-vuotista taivaltaan 3. - 8. toukokuuta 2010. Tämän Huvitus-lehden jutuista valtaosa liittyykin juhliin. Lehden sivuilta löytyy mm. haastatteluja, selostuksia, arvosteluja, kuvia ja videomateriaalia, joissa entiset ja nykyiset minarilaiset kertovat ajatuksiaan opinahjostaan tavalla tai toisella.

On ollut ilo huomata, miten monelle Minari on merkinnyt jotakin hyvää. Kun muusikot Jukka Eskola, Mika Kallio ja Timo Tuppurainen kehuivat avajaiskonsertissa kilpaa entistä kouluaan, heidän soittajaystävänsä Marzi Nyman vitsaili: "Kävin kouluni Lohjalla, mutta minäkin olisin halunnut olla Minarissa!"

Koska Huvitus on yläkoulun lehti, juhlaviikon jutut painottuvat niihin tilaisuuksiin, jotka koskivat yläkoulua. Lukion tapahtumiin palataan syksyllä lukiolaisten omassa uudessa verkkolehdessä. Kuva- ja videomateriaali, jota toimituskunnalla on kaikista juhlallisuuksista, on totta kai lukiolaistenkin käytettävissä. Ottakaa hihasta ja kysykää, kun on juttujen teon aika!

Nykyaika verkkomuotoisine tuotoksineen on hieno keino taltioida erilaisia koulutilanteita. Toimituskunnan mielestä esimerkiksi tämä Huvitus on nyt jonkinlainen Minari 5o vuotta -juhlien historiikki. Meillä on mm. sivuillamme senioriopettajien valmistama upea laulelmallinen tarina, jossa käydään läpi Minarin eri vaiheita ja joka esitettiin Rauhalahdessa pidetyssä iltajuhlassa perjantaina 7.toukokuuta.

Aikamoista työtä vaatii kuitenkin saada ja hankkia lupa kaikilta, jotka verkkosivuilla näkyvät tai kuuluvat. Olemme yrittäneet parhaamme. Jos joku kokee, ettei tullut tämän asian tiimoilta hyvin kohdelluksi, ottakoon hetimiten yhteyttä meihin. Korjaamme tilanteen parhain päin.

Haluan vielä erityisesti kiittää teitä 9.-luokkalaisia toimittajiamme, jotka olette tänä lukuvuonna pakertaneet tehdä Huvitusta. Ilman teidänlaisia luotettavia persoonia meidän opettajien voimat olisivat loppuneet. Kirjoittamisen, valokuvaamisen ja uteliaisuuden iloa teille jatkossakin!

Hyvää kesää kaikille lukijoille. Annetaan auringon ja loman tehdä tehtävänsä. Me ennätämme tehdä taas omamme syksyllä.


Koko toimituskunnan puolesta

Virva Eskelinen
päätoimittaja
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Juhlaviikon avaus

Teksti: Sanni Sahi 9a
Kuvat: Vesa Vainikainen

Juhlinta alkoi fanfaarein


Minna Canthin koulun juhlaviikon avasi yläkoulun rehtori Risto Ikäheimo puheellaan. Hän kertoi juhlaviikon teemana olevan ”Juhlaa työn lomassa” ja puheensa loppuun hän luki vielä Minna Canthin lausahduksen: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”.

Sen jälkeen lippu nostettiin salkoon ja kuunneltiin trumpetein soitettu fanfaari. Lukion rehtori Heikki Aaltonen lausui myös sanasen, minkä jälkeen hän kehotti pihalle kerääntyneitä oppilaita ja opettajia käymään mehulle ja kahville. Juhlaviikko aloitettiin siis hymyssä suin pullakahvien kera!


Jukka Eskola yhtyeineen juhlaviikon avauksessa

Teksti, kuvat ja video: Terhi Tiihonen 9e

Ammattimaista musisointia juhlaviikon avauksessa

Koulun juhlasali on hämmentävän hiljainen maanantaina, juhlaviikon alkoituspäivänä tunnin mittaisen konsertin jälkeen. Konsertin avasi Minna Canthin lukion kuoro, jonka jälkeen yleisöä viihdytti yläkoulun musiikkiluokkalaista koottu orkesteri.


Trumpetisti Jukka Eskola yhtyeineen jatkoi konserttia, jonka aikana lavalla nähtiin esityksiä laidasta laitaan – ehdittiinpä käydä jazz-musiikin historiakin läpi parissakymmenessä minuutissa. Miehet ovat kotoisin Kuopiosta ja entisiä koulumme oppilaita, paitsi ”vierailevana tähtenä” ollut kitaristi Marzi Nyman, joka on perujaan lohjalainen.

– Kävin koulua Haapaniemen ala-asteella, ja kolmannella luokalla siellä vain tökättiin jokin soitin käteen, Eskola selventää uransa alkua. Hänen veljensä jo soitti saksofonia, joten musikaalisuus ei ollut ennenkuulumatonta perheessä. Lapsena ja teini-ikäisenä rennonoloista herraa kiinnostivat ihan muut asiat kuin treenaaminen, ja hän alkoi soittaa trumpettia tosissaan vasta Helsingissä opiskellessaan.

– Jollei keikkaa ole tiedossa, harjoittelen soittamista päivittäin, muusikko kertoo tottumuksistaan. – Lusmuilu näkyy soittamisessa helposti. Viikko treenaamatta tuntuu itsestäkin ihan hirveältä, ja trumpetti on saatava mukaan vähänkään pidemmälle matkalle.


Muusikon ura on aina ollut Eskolalle itsestäänselvyys, ja vaikka se onkin hyvin stressaavaa, hän ei vaihtaisi alaa missään nimessä. Työ on ollut palkitsevaa, sillä paitsi omakotitalon ja elannon kymmenen vuoden ajan, se on antanut hänelle myös tilaisuuden kiertää maailmaa ja tavata erilaisia ihmisiä.

– Lähtiessäni täältä kymmenen vuotta sitten ei olisi uskonut, mitä tuleman piti. Oli melko hämmentävää - vaikkakin kivaa - olla täällä niin pitkän ajan jälkeen. Toki käyn Kuopiossa silloin tällöin, mutta tähän kouluun ei ole oikein ollut asiaa.

Eskola haluaa rohkaista muusikon urasta haaveilevia:
– Vaikka tie on melko kivinen ja elannonsaanti epävarmaa, sosiaalisilla taidoilla ja ”savolaisen lupsakalla” asenteella pääsee pitkälle.

Herra hämmentyy hieman perinteisestä ”rahat vai kolmipyörä”-kysymyksestä, mutta on hetkessä ajan tasalla ja valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon.
– Siinä on enemmän kuin kaksi pyörää. Sellainen ekstrapyörä.

Taiji-aamunavaus yllätti

Teksti ja kuvat: Alma Lappalainen 9e
Videot: Vesa Vainikainen

Todella erilainen aamunavaus

Tiistaina 4.5. oli koulullamme hiukan erilainen aamunavaus: harjoitimme taijia, perinteistä kiinalaista taistelutekniikkaa. Koulumme juhlasalissa meitä oli opettamassa Kuopion Taijiseurasta Tarmo Hakkarainen, Outi Soininen ja Sirpa Kasurinen.


Emme alkaneet heti taistella näkymättömiä vastustajia vastaan, vaan aloitimme hengitysharjoittelulla: hidas sisäänhengitys ja hidas uloshengitys. Tähän lisäsimme vielä hitaan ylöspäin ja alaspäin kulkevan käsiliikkeen. Seuraavaksi kokeilimme erilaisia käsiliikkeitä, joihin myöhemmin lisäsimme jalat. Suurin osa liikkeistä perustui siihen, miten hengitetään. Liikkeet tehtiin hitaasti ja mahdollisimman sulavasti.

Sitten ohjaajat päättivät opettaa meille muutaman tasapainoliikkeen: kädet sivuille, toinen jalka ylös, muu paino maassa olevalle jalalle. Näin yritettiin pysyä pystyssä. Tasapainoliikkeet eivät kaikki olleet niin helppoja kuin miltä näyttivät, mutta emme tehneet niitä kovin paljon. Teimme usein liikkeiden väliin alussa opitun hengityssarjan, joka alkoikin kaikilta luonnistua sujuvasti. Opimme vielä muutaman lyönnin ja potkun, jotka tuntuivat nekin luonnistuvan hyvin.


Lopuksi ohjaajamme näyttivät vielä muutaman liikkeen meille. Sillä aikaa kun Outi Soininen ja Sirpa Kasurinen tekivät liikesarjaa lavan takaosassa, Tarmo Hakkarainen näytti liikkeet edessä. Hakkarainen esitteli meille miekankäyttöä taijissa ja näytti saman liikesarjan myös viuhkan avulla.

Nanna Hänninen 7A:n vieraana

Teksti ja kuvat: Sofia Kröger 7a ja Milena Murtonen 7a

Valokuvataiteilija kertoi urastaan

Saavumme tiistaina 4.5. kuvaamataidon tunnille aamunavauksen jälkeen. Valokuvataiteilija, entinen minarilainen Nanna Hänninen aloittaa tunnin kertomalla uransa alkuvaiheista.

Nanna syntyi Rovaniemellä vuonna 1973. Myöhemmin hän muutti Kuopioon. Nanna kävi Minna Canthin lukiota ilmaisutaitopuolella, mutta siirtyi iltalukioon, josta hän lopulta kirjoitti ylioppilaaksi.

Hän kertoo olleensa kiinnostunut valokuvauksesta jo pienestä pitäen. Ensimmäisen valokuvauskurssinsa Nanna kävi 16-vuotiaana. Nuorena Nanna työskenteli kulttuurihistoriallisessa museossa, kunnes lähti opiskelemaan Lahden Taidemuotoiluinstituuttiin ja sieltä puoleksi vuodeksi Sveitsiin. Nanna opiskeli valokuvausta kaikkiaan kahdeksan vuotta.

Lopputyönsä jälkeen Nannan töiden tyyli on muuttunut huomattavasti. Muun muassa terrori-iskussa vuonna 2001 tuhoutuneiden kaksoistornien tuho on vaikuttanut hänen töihinsä. Nanna kuvaa itse nykyistä valokuviensa tyyliä: ”Sitä on hankala määrittää. Sanoisin kuitenkin, että kuvissa häivähtää jonkinlainen minimalismi ja niin sanottu kameran väärinkäyttö.”

Kysymme Nannalta, kuinka kauan näyttelyn tekeminen suurin piirtein kestää. Hän vastaa: ”Vähintään yhden vuoden”. Seuraavaksi kysymme paikkoja, missä hän on kuvannut töitään. ”Italiassa, Sveitsissä, Saksassa, Englannissa, Ruotsissa, Portugalissa ja New Yorkissa”, taiteilija luettelee.

Mielenkiintoisen tunnin lopuksi saamme katsella Nannan upeita valokuvakirjoja.

Teatterityöpaja syömishäiriöistä

Teksti: Joona Töyräs 8c
Video: Juuso Tenhunen 8c

"Hyvä ruoka parempi mieli" - teatterityöpaja syömishäiriöistä

Kun tulimme luokkaan, kävimme istumaan katsomoon. Mutta meidät käskettiinkin seisomaan keskelle luokkaa ja menemään pituusjärjestykseen. Kun olimme siistissä jonossa, meidän piti sulkea silmämme. Sitten meille esitettiin väittämiä ja meidän piti siirtyä vasemmalle tai oikealle oman mielipiteen mukaan. Muutaman väittämän jälkeen saimme palata katsomoon.

Sitten itse esitys alkoi. Neljä tyttöä, joilla kaikilla oli syömishäiriö, esittäytyi meille. Yhdellä oli anoreksia, toinen oli ortorektikko, kolmas mielialasyöjä ja neljäs napostelija. He menivät kouluun ja pitivät esitelmiä syömisestä. Sen jälkeen he pohtivat kouluruokailua, käyvätkö he siellä ja miksi eivät.


Sen jälkeen yleisö alkoi tulla mukaan tarinan kulkuun. Saimme päättää, ketä tytöistä haluamme tutkia tarkemmin. Valitsimme anorektikon. Opettaja soitti hänen vanhemmilleen ja kutsui heidät koululle juttelemaan Heidin (anorektikko) tilasta. Heidin äiti sanoi syyksi, että ei kerinnyt ikinä huolehtimaan Heidistä töitten ohella ja isäpuoli istui vain hiljaa takana. Kumpikaan ei näyttänyt olevan aidosti kiinnostunut Heidin tilanteesta. Näytelmä pysäytettiin tähän ja yleisöstä piti joidenkin tulla sanomaan henkilöiden ajatuksia. Sitten otettiin äidin ja Heidin tilalle yleisöstä 8a:n tytöt Sina ja Emma, ja kohtaus näyteltiin uudelleen.

Lopuksi keskustelimme vielä esityksestä ja saimme kotitehtäväksi kirjoittaa kortti jollekin esityksen tytöistä.

Kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä

Teksti: Sara Kirsikka-aho 8b ja Sara Tanskanen 8b
Kuvat: Vesa Vainikainen

Menneitä muisteltiin rehtoreiden ja entisten oppilaiden voimin

Minarin juhlaviikon keskiviikkona pidettiin kaksi "Kaikuja menneiltä vuosilta " -tilaisuutta. Aamunavauksessa yläkoululaisten ja lukiolaisten haastateltavina oli kaksi Minnan Canthin koulun entistä rehtoria: Matti Terästö ja Alpo Jääskeläinen. Terästö oli aikoinaan yläasteen rehtori ja liikunnan opettaja, Jääskeläinen puolestaan lukion rehtori ja äidinkielen opettaja.

Entisiä rehtoreita oli kuulemassa täysi sali yläkoulun ja lukion oppilaita.
Matti Terästö aloitti rehtorin uransa vuonna 1975, ja siitä asti hän työskenteli yhdessä Alpo Jääskeläisen kanssa aina vuoteen 1993. - Me olimme hyviä ystäviä ja selviydyimme yhteisestä rehtoriajastamme hyvin, Terästö kertoi. Alpo Jääskeläinen ajatteli samalla tavoin. - Ei meillä Matin kanssa mitään suurempia erimielisyyksiä ollut, hän muisteli.

Juhlasaliin kokoontuneille minarilaisille rehtorit kehuivat koulua. Matti Terästö nautti työssään työn monipuolisuuden lisäksi mukavien nuorten kanssa olemisesta. - Minarissa on aina ollut reilu ja hyvä yhdessäolon henki, Alpo Jääskeläinenkin vakuutti.

Iltapäivällä salissa kuultiin entisten oppilaiden ajatuksia ja muisteluita Minarista. Yläkoulun tilaisuudessa haastateltavina olivat Tanja Mikkonen, Ulla-Riitta Uotinen, Pasi Tuutti ja Juha-Pekka Ylönen. Lukion tilaisuudessa vieraina olivat Leila Savolainen, Pasi Tuutti, Hannu Savinainen ja Jaakko Kekoni.

Juha-Pekka Ylönen lauloi Minarin yläkoululaisille.

Yläkoulun tilaisuus alkoi Juha-Pekka Ylösen esittämällä kappaleella I am sailing. Sen jälkeen Riikka Voutilainen ja Venla Mustonen kyselivät jokaiselta vieraalta Minariin liittyviä kysymyksiä.

Nykyisin rekkoja ja linja-autoja ajava Juha-Pekka muisteli myöhästelleensä paljon. - Sitä kun asui parin sadan metrin päässä, niin oli vähän liian pitkä koulumatka, hän veisteli. Asia, joka häntä on jäänyt harmittamaan kouluajoilta, on vieraiden kielten opiskelun innottomuus. - Ruotsia olisi kannattanut lukea. Sen kielen taitoa tarvitsisin nykyisessä työssäni, hän totesi.

Laura Kammonen ja Joona Töyräs yläkoulusta sekä Laura Kattainen ja ---- lukiosta
haastattelivat M atti Terästöä ja Alpo Jääskeläistä

Kuopion Mimmifutiksen junioripäällikkönä työskentelevä Pasi Tuutti muisteli entistä liikunnanopettajaansa Juhani Rissasta: - Hänellä oli tapana aloittaa tunnit hokemalla "Luvassa tänään: verta hikeä ja kyyneleitä. Järjestyksen voitte valita itse". Myös koulumme pitkäaikainen talonmies Hannu Okkola muistui Pasin mieleen. - Hannu piti meille kerran liikuntatuntia. Hän juoksi edellämme takaperin pururataa ja hoputti meitä. Ei meinanneet nuoret klopit siltikään perässä pysyä, Pasi naureskeli.

Ulla-Riitta Uotinen, joka on meille nykyisille minarilaisille tuttu maantiedon ja biologian opettajana, opiskeli Minarissa 60-luvulla. Ullis luki otteita päiväkirjastaan ja huvitti yleisöä mm. kertomalla entisajan muodista.

Riikka Voutilainen ja Venla Mustonen haastattelivat entisiä minarilaisia Tanja Mikkosta, Ulla-Riitta Uotista, Pasi Tuuttia sekä Juha-Pekka Ylöstä.

Tanja Mikkonen, nykyinen englannin ja ruotsin opettajamme, opiskeli itse Minarissa 90-luvulla. Hän kertoi olleensa kiltti ja tunnollinen oppilas ja luokanvalvojana hänellä oli - yllätys yllätys - Heikki Juutinen. Kun Juutisen nuoruuskuva heijastui koulun seinälle, se sai aikaan melkoiset naurut yleisön joukossa.

Naurua ja ihastusta herätti myös tilaisuuden viimeinen ohjelmanumero. Juha-Pekka Ylönen esitti yleisölle oman versionsa Muumi-biisistä.

Seurakunnan aamunavaus

Teksti: Tommi Riihiluoma 8b
Kuva: Jere Kähäri 8c

Alavan seurakunta lahjoitti Minarille historiikin

Alavan seurakunta lahjoitti 50-vuotiaalle Minna Canthin koululle Kuopion ev.-lut. seurakuntien historiikin Elämän veden virrassa torstaina 6. toukokuuta. Nuorisopastori Sanna Husso, joka oli koulullamme pitämässä aamunavausta, toivoi kirjan myötä koululle lisää iloisia vuosia.

Sanna Husson lahjan ottivat vastaan lukion apulaisrehtori Heikki Huuhka ja yläkoulun rehtori Risto Ikäheimo.
Sanna Husso muisteli Minaria, entistä kouluaan, lämpimästi. Hän soitti kaikille juhlasaliin kerääntyneille oppilaille musiikiksi Agit Propia ja kertoi, että oli aikoinaan ollut aktiivinen nuori. Samanlaista aktiivisuutta ja elämisen iloa hän toivoi meille nykyminarilaisillekin.

Ysien näytelmässä oli hieno tunnelma

Teksti ja video: Tiina-Liisa Hämäläinen 8e

Väärissä ympyröissä - näytelmää katsottiin kylki kyljessä

Minarissa on perinteiseen tapaan koko koulu katsomassa keväisin yhdeksäsluokkalaisten pitkän valinnaisilmaisutaidon oppilaiden näytelmiä. Tänä lukuvuonna Jari Mäntyvaaran ohjaama ryhmä esitti näytelmänsä Väärissä ympyröissä Nuorisokeskus 44:ssä torstaina 6. toukokuuta. Ryhmä esitti saman näytelmän myös Hatsalan, Kalevalan ja Yhteiskoulun oppilaille puoli tuntia Minarin näytöksen jälkeen sekä perheilleen jo edeltävänä iltana.

Koulumme oppilaille suunnattu näytös oli aivan täynnä ja ihmiset istuivat kylki kyljessä katsomossa, portailla ja katsomon edessä.Vaikka koko tila oli täynnä meitä suurisuisia minarilaisia, koko huone oli aivan hiiskumaton näytelmän aikana. Sitten kun ihmiset alkoivat mukautua näytelmän juoneen, naurettavissa kohdissa nauroikin koko koulu.

Jari Mäntyvaara ei ole aikaisempina vuosina ohjannut Minarissa yläluokkia vaan ainoastaan lukiolaisia. Näytelmää rakentaessa hän oli lähtenyt liikkeelle improvisoinnista. Oppilaat olivat parantaneet kaikki hahmojaan muiden kommenttien ja mielipiteiden avulla.

Näytelmä sai paljon hyvää palautetta niin opettajilta kuin oppilailta. Hahmojen istuvuus näyttelijöille oli yksi, mistä tuli paljon hyvää huomiota, ja Jarin itsensäkin mielestä hahmot, jotka oli muokattu kaikkien improista ja ideoista, olivat täysin omansa näköisiä.


Valmistaessaan näytelmää Jari sanoo yrittäneensä antaa kaiken osaamisensa mukaan. "Niin kuin kaikkien opettajien ja ohjaajien kuuluisikin", Jari tuumaa. Palautteena ryhmälle hän sanoo kaikkien ylittäneen itsensä esityksissä, mutta painottaa myös sitä, että mitä nopeammin tekstin oppii ja muistaa omat vuorosanansa, sitä nopeammin näytelmän laatua pystyy työstämään. " Näytelmää työstäessä olisimme voineet jatkaa sitä vielä lisää, koska siitä olisi saanut irti vielä enemmän materiaalia", Jari pohtii.

Alma Lappalainen (päähenkilön äiti) kertoo tunnelmien olleen mahtavat ennen esitystä ja sen jälkeen vielä paremmat. Hän myös kehuu minarilaisia parhaimmaksi yleisöksi. Koko ryhmä kertoo olleensa aivan yllättynyt, kun ensimmäiset naurut kirposivat yleisöstä, josta ei aikaisemmin ollut paljon nauruja kuulunut. Myös Mari Haikonen (päähenkilö Heidi) oli ehdottomasti sitä mieltä, että Minarin näytös meni parhaiten. Tunnelmia esityksen jälkeen kuvailtiin helpottuneiksi ja iloisiksi, mutta myös vähän epävarmaksi. Koko porukka vaikutti olevan hyvillä mielin esitysten jälkeen.

Novellikilpailussa hienoja tekstejä

Teksti: Virva Eskelinen
Kuvat ja video: Vesa Vainikainen

Intelligentit minarilaiset kirjoittivat hienoja, vaikuttavia tekstejä

Minarin juhlavuoden novellikilpailu ratkesi perjantaina 7. toukokuuta, kun koulun salissa kuultiin aamunavauksessa sekä lukion että yläkoulun sarjan tulokset. Lukion sarjassa palkinnoille ylsivät nuoret naiset. 1. palkinnon eli 100 euroa sai Merilla Kivineva novellillaan Normipäivä. Toiselle, 50 euron arvoiselle palkinnolle ylsi Tiia Sorjonen novellillaan Tähtisade. Kolmannen, myös 50 euron palkinnon sai Laura Onnukka novellistaan Aamu. Yläkoulun kolme parasta olivat myös tyttöjä: ensimmäiseksi tuli Terhi Tiihonen novellilla Häväisty, toiseksi Venla Mustonen novellilla Se viimeinen päivä ja kolmanneksi Mari Haikonen novellilla Muutoksen tuulet. Yläkoulun rahapalkinnot olivat summiltaan samat kuin lukiossa.

Palkinnot jakoivat yläkoulun äidinkielen opettaja Virva Eskelinen, tuomariston jäsen Martta Rossi sekä näyttelijä-käsikirjoittaja Miko Kivinen, joka esitti yleisölle kaksi tuomariston valitsemaa novellia.

Palkintojenjakotilaisuudessa korostettiin sitä, miten vaikuttavia ja ajanhermolla olevia tekstejä koululaiset olivat kirjoittaneet. "Luku-urakka oli mielenkiintoinen. Tekstit osoittivat, että kyllä Minarissa osataan kirjoittaa nyt niin kuin ennenkin", Martta Rossi tarinoi. "Ja sellaisiin asioihin, joista te nuoret kirjoititte, olisi Canthkin puuttunut", Virva Eskelinen jatkoi.

Kun Minna Canthin koulun 50-vuotisjuhlia suunniteltiin, haluttiin järjestää kirjoituskilpailu, sillä kantaahan koulu nimessään kirjailijan nimeä. Novelli valikoitui testilajiksi siksi, että se sopi molemmille kouluille (yläkoululle ja lukiolle) ja oli pituudensa puolesta hyvä.

Lukion puolella kisaan osallistuminen oli vapaaehtoista, ja kaikkiaan tekstejä lähetettiin 17 kappaletta. Yläkoulun puolella kaikki oppilaat kirjoittivat novellin, ja näistä opettajat Minna Miettinen, Matti Riikonen ja Virva Eskelinen valikoivat osan, yhteensä 45 novellia, finaaliin.

Finaalivaiheessa novellit luki tuomaristo, joka koostui jäsenistä, joilla jokaisella oli jokin kiinnekohta Minariin. Tuomariston muodostivat Martta Rossi, eläkkeellä oleva entinen Minna Canthin lukion äidinkielen lehtori, Jonna Forsman, entinen minarilainen, nykyinen Kuopion kaupungin kulttuurisuunnittelija, sekä Risto Tarkiainen, ilmaisutaidon opettaja, Minna Canthin koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Koska Riston omia tyttäriä oli yläkoulussa oppilaina, tekstit jäävättiin niin, ettei tuomaristo tiennyt yläkoulun kirjoittajista mitään, ei nimeä, ei luokka-astetta eikä sukupuolta.

Martta Rossi (takana vas.) ja Miko Kivinen (takana toinen vas.) onnittelivat hienoja kirjoittajia. Ylhäällä lukion sarjan palkitut Laura Onnukka, Tiia Sorjonen ja Merilla Kivineva, alhaalla yläkoulun palkitut Terhi Tiihonen ja Venla Mustonen. Mari Haikonen ei päässyt tilaisuuteen mukaan.

Yläkoulun palkitut tekstit

Tässä on nyt luettavissa yläkoulun sarjan kolme parasta novellia, ensimmäisenä Terhi Tiihosen teksti Häväisty, toisena Venla Mustosen Se viimeinen päivä ja kolmantena Mari Haikosen Muutoksen tuulet. Novellien lopussa on tuomariston laatima kommentti tekstistä.

Aivan lopussa on vielä kuultavissa ja nähtävissä voittoteksti Häväisty näyttelijä-käsikirjoittaja Miko Kivisen esittämänä.


Yläkoulun sarja 1.sija
Terhi Tiihonen: HÄVÄISTY

Eerolla on jaloissaan valkeat tennissukat, muuten hän on aivan alasti. Kolmenkymmenen asteen yöpakkanen on jo pistellyt pojan urheilullisen vartalon lähes tunnottomaksi, ja vaikka kylmässä hengästyminen tekee ilkeää keuhkoissa, Eero ei pysähdy. Sadat kengänjäljet risteilevät pojan sinisissä ja lasittuneissa silmissä hänen juostessaan lumisia katuja pitkin.

Kyltillä varustettu ovi aukesi paljastaen hämärän huoneen, ja mies tuuppasi Eeron peremmälle. Ele oli turhan voimakas, ja vaaleahiuksinen poika rojahti kyljelleen lattialaatoille. Miehen ivallinen nauru kaikui hetken huoneessa ennen kuin hän käski poikaa riisuutumaan.

Eero kiristää vauhtiaan, vaikka sukkasillaan on vaikea juosta. Päästyään pakoon sen miehen kynsistä hän on ollut niin poissa tolaltaan, että tajuaa olevansa ilkosillaan vasta pihalla, kun kirpeä ilma kietoutuu hänen ympärilleen. Se ei saa poikaa perääntymään, sillä hän haluaa päästä mahdollisimman kauas siitä rakennuksesta, miehestä sen sisällä, koko siitä illasta… Eero alkaa läimäytellä itseään poskille, hän yrittää pakottaa itsensä unohtamaan.

Mies oli jättänyt oven raolleen, ja käytävästä lankesi valokiila huoneen lattialle. Sydän kurkussa Eero tuijotti teräasetta, joka välähteli miehen pyöritellessä sitä kädessään. Vallantunteen tuoma mielihyvä tihkui miehen äänestä hänen komentaessaan poikaa kiirehtimään. Tärisevin käsin Eero räpelsi vyönsolkensa auki, ja farkut valahtivat nilkkoihin.

Nuorukaisen näkökenttä alkaa sumentua, ja maa keinahtelee jalkojen alla. Eero seisahtuu vastahakoisesti, mutta itsensä pieksämistä hän ei lopeta. Läimäytykset herättelevät pojan tuntoaistia taas henkiin, ja se yllyttää Eeroa satuttamaan itseään entistä rajummin. Hän kynsii kasvojaan ja kaulaansa, ja pikkuhiljaa punaisista viiruista alkaa helmeillä veripisaroita.

Kylmä hiki valui alas Eeron paljasta selkää miehen mittaillessa häntä katseellaan. Eeroa eto;, hän ei kestänyt olla nöyryytyksen alaisena, hän ei kestänyt olla itsessään. Siniset silmät pusertuivat kiinni, mutta korvat eivät voineet olla kuulematta miehen painavia askeleita. Eeron sydän jätti lyönnin väliin viileän teräaseen hipaistessa hänen kurkkuaan.

Häpeän ja syyllisyyden kyyneleet vierivät poskille sekoittuen vereen, ja Eero käy raastamaan hiustuppoja päänahastaan. Ei hänellä ole oikeutta tuntea häpeää, syyllisyyttä tai mitään muitakaan inhimillisiä tunteita. Se mies vei hänen oikeutensa tunteisiin, oikeutensa koskemattomuuteen, oikeutensa olla ihminen.

Tuomariston kommentti novellista Häväisty:
Novellissa hyväksikäytetyn pojan sisäinen maailma, tunteiden läpivalaisu toteutettu koskettavan kipeästi. Tapahtunutta pakenevan nuoren ihmisen tärvelty ruumis peilaa hänelle hänen kokemustaan, josta hän yrittää päästä eroon. Rakenne toimii osuvasti nykyhetken ja takaumien vuorotteluna. Näin ollaan koko ajan liikkeellä. Kirjoittajan kieli on tiivistä, ilmaisuvoimaista, alleviivaa säröilemättä pojan kokemaa kauhua. Novellin viimeinen virke kiteyttää rikoksen lopullisuuden, sen merkityksen nuorelle ihmiselle: "Se mies vei hänen oikeutensa tunteisiin, oikeutensa koskemattomuuteen, oikeutensa olla ihminen." Yllättävän kypsä kirjoitelma ajankohtaisesta aiheesta.


Yläkoulun sarjan 2.sija
Venla Mustonen: SE VIIMEINEN PÄIVÄ

Toinen sukkani on märkä ja toinen kuiva. Satoi kaatamalla ja katu oli täyttynyt pudonneista lehdistä, jotka peittivät katua vettyneenä mattona. Kaunis nainen käveli vastaan sinisessä sadetakissa ja uusperheen isä haravoi lehtiä pihastaan työasu päällään. Kävelin todella hitaasti, sillä vuodet olivat syöneet nopeuteni. Tuin vasenta jalkaani oman isäni vanhalla kepillä ja etenin askel kerrallaan. Pääsin sentään vielä ulos talosta, toisin kuin naapurin Rainer. Pari vuotta sitten kävimme vielä yhdessä iltaisin lähibaarissa oluella.

Äkkiä jalkani lipesi ja kipu vihlaisi selkääni. Poskeni raapaisi asfalttia vasten ja keppini vieri kadun toiselle puolelle. Siinä minä makasin, kadulla oman taloni edessä, ja sade kasteli. Odotin useita minuutteja kykenemättä nousemaan jaloilleni. Värisin kylmästä ja yritin huutaa apua, mutta ääntäkään en kyennyt päästämään. Suljin silmäni ja tunsin pienuuteni. Olin aina halunnut elää vanhaksi, mutta yhä tihenevät sairaalakäynnit, lääkkeet ja yksinäisyys olivat koetelleet elämänhaluani. Mikään ei ollut kuten ennen. Juuri ennen kuin menetin tajuntani, kuulin takaani lotisevat juoksuaskeleet ja näin kauniin sinitakkisen naisen huolestuneet kasvot kumartuneena ylleni.

"Oletteko varmasti kunnossa, herra Veijalainen?" lääkäri kysyi puhdistettuaan poskeni haavat ja tutkittuaan selkäni. "Kaikki hyvin", vastasin ja virittelin vaisun hymyn. Päälleni oli vaihdettu kuivat vaatteet ja ystävällinen lääkäri oli jutellut kanssani mukavia. "Asutteko te yksin?" lääkäri kysyi kirjoittaessaan papereitaan. Vaivuin hetkeksi omiin aatoksiini ja kuuntelin kellon hiljaista tikitystä. "Kyllä. Vaimoni joutui kaksi kuukautta sitten sairaalaan. Hoidin häntä kotona monta vuotta, mutta Alzheimer on vaikea sairaus..." Painoin pääni ja muistelin kuluneita vuosia. Vaimoni muisti katosi vähä vähältä. Ensin ei ollut juuri vaikeuksia, joskus kaukosäädin pakastimessa tai sisäkasvit jäätyneenä hangessa. Nyt olivat yhteiset hetket mennyttä. Pystyin vain pitämään häntä kädestä ja toivomaan, että hän olisi onnellinen. Ainakin hän joskus hymyili minut nähdessään, vaikkei enää mitään pystynytkään sanomaan. "Taidankin tästä jatkaa matkaa", lääkäri sanoi pakatessaan salkkuaan. Nyökkäsin ja nousin seisomaan sanoakseni hyvästit. "Soita, jos tulee kipuja", hän huikkasi.

Illalla istuin yksikseni keittiön pöydän ääressä. Lueskelin lehteä ja hörpin kahvia. Olohuoneesta kantautuva television ääni ei peittänyt alleen kellon tikitystä. Vastapäätäni pöydällä oli tyhjä kahvikuppi. "Otatko lisää kahvia?" sanoin kohottaen kannua. Kukaan ei vastannut, mutta kaadoin kupin täyteen. Tuntui, että minulla olisi seuraa. Minuutit kuluivat hitaasti ja televisiossa naurettiin jollekin vähän väliä. Selailin lehdestä moottoripyörien myynti-ilmoituksia. Jos olisin vähän nuorempi, voisin ostaa sellaisen ja lähteä kiertelemään Suomen maita.

Seuraavana aamuna istuin samassa paikassa kuin jokainen aamu. Olin valmistautunut lähtemään sairaalaan, kuten aina siihen aikaan. Päälläni oli siistit vaatteet ja vähäiset hiukseni oli kammattu taakse. Lueskelin päivän lehteä ja pöydällä höyrysi kaksi kahvikuppia.

Havahduin, kun puhelin äkkiä pirisi. Otin keppini ja laahustin sen luo. "Veijalaisella", vastasin luuriin. "Huomenta, herra Veijalainen", kuului naisen ääni puhelimesta. "Soitan sairaalasta. Minulla on teille surullinen uutinen. Vaimonne menhtyi noin kymmenen minuuttia sitten. Pystyisittekö tulemaan tänne? Teille järjestetään kyyti heti kun olette valmis." Aivoni löivät tyhjää. Sain sanotuksi vain: "Haluaisin kyydin heti, kiitos."

Suljin luurin ja laahustin takaisin keittiöön. Katsoin ulos ikkunasta ja näin, kuinka ulkona ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat maahan. Otin toisen kahvikupin pöydältä ja kaadoin haalenneen kahvin lavuaariin. Olin yksin.

Tuomariston kommentti novellista Se viimeinen päivä:
Nuori kirjoittaja on löytänyt onnistuneesti sairaan vanhuksen mielenliikkeet: avuttomuuden, kun oma ruumis pettää, ja yksinäisyyden, joka piirittää, kun alzheimeriin sairastunut vaimo ei enää kykene puhekontaktiin. Novellin nimi "Se viimeinen päivä" alleviivaa kuoleman merkitystä; vanhus saa puhelinsoiton: hänen vaimonsa on kuollut. Novellissa on käytetty minäkertojaa. Ratkaisu tuo tapahtumat lähelle. Sisäinen puhe on aidosti toteutettu. Aloitus ja lopetus ansiokkaita.


Yläkoulun sarjan 3.sija
Mari Haikonen: MUUTOKSET TUULET

Nimeni on Ninyaq, mutta kotimaassani olen ihmisille Viima. Sukuni on Kylmät, eli vaelluspaikkoihini kuuluvat jotkin meret ja jäätiköt.

Olen aina ollut erilainen. Minun pitäisi olla tunteeton, ilkeä ja äkkinäinen kuten muut sukuuni kuuluvat. En ole ikinä osannut täyttää mitään näistä ominaisuuksista, näistä velvollisuuksista. Vaikka olenkin kylmä, sydämeltäni olen lämmin. Unelmoin kukkakedoista, palmurannoista ja aurinkoisista päivistä. Unelmani ovat minulta kuitenkin kielletyt. Jos vaeltaisin niiden luo, tappaisin kukat, jäädyttäisin veden ja kylmettäisin helteen. Tahdon tehdä muut onnellisiksi, en pilata heidän onneaan.

Minne tahansa menenkin, ihmiset eivät pidä minusta. He nostavat kauluksiaan ylemmäs ja kietovat kätensä ympärilleen. He kiroavat huonoa säätä ja kylmää tuulta. Se tekee minut surulliseksi, ja kun lähden pois, kuulen heidän hengähtävän helpotuksesta.

Nykyään sukuuni kuuluvia on vähemmän kuin ennen. Lämpimien suku kasvaa, Kylmien pienenee. En tiedä, mistä se johtuu, sillä se alkoi jo ennen Viimeistä talvea, mutta Päätuulet arvelevat auringon muuttavan paikkaansa. Sen loiste häikäisee meitä ja tappaa jälkeläisemme. He ovat varmaankin oikeassa. On muutoksen aika. Merivirrat, meidän ystävämme, muuttavat paikkaansa tai lakkaavat kokonaan olemasta. Jäätiköt sulavat. Pilvet kerääntyvät taivaalle ja ilmassa on vaikeampaa lentää. Sitä on vaikea hengittää, se maistuu pahalta. Jotain isoa on tulossa. En tiedä mitä, mutta vaistoan sen. Se ei ole vielä täällä, mutta sen vaikutukset voi jo nähdä. Kuin veteen putoava kivi, sen aiheuttamat aallot osuvat meihin kuin pieneen kaarnaveneeseen vavisuttaen meitä. Mitä lähemmäs se tulee, sitä suuremmiksi aallot kasvavat. Muutoksen tuulet puhaltavat, kuten ihmiset sanovat. En kyllä oikein ymmärrä sanontaa, en ole koskaan kuullut sen nimisistä tuulista.

Ilmassa liikkuu huhuja. Jos uskaltaudun lentoon hieman lämpimämpinä aikoina, puiden lehdet kuiskivat minulle outoja asioita. Kuiskaukset kertovat ajoista, jolloin Kylmiä ei enää ole ja maailma kuuluu Lämpimille. Joskus, hiljaisten hetkieni aikana, se tuntuu muutokselta parempaan. Kuka meitä kaipaisi? Mutta kun pääsen taas lentämään, kun saan nostattaa aaltoja, lennättää lunta ja vavisuttaa lehtiä, tiedän, että se ei ole niin. Maailmassa vallitsee tasapaino kaikessa: hyvä ja paha, valo ja pimeä, Lämpimät ja Kylmät tuulet. Ilman toista ei toisesta voi nauttia.

Talvena, jota myös Viimeiseksi talveksi kutsutaan, asiat lähtivät vierimään kuin lumipallo, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi, lopulta lumivyöryksi, joka tuhoaa kaiken tieltään. Ja kuten lumivyöryt, me tönäisimme ne liikkeelle.

Talvet olivat aikaa, joka kuului Kylmille. Muutamana edellisvuotena meitä ei ollut tarpeeksi pitämään säätä kylmänä ja useita Lämpimiä tuli alueillemme. Se aiheutti närkästystä Kylmien keskuudessa, minua lukuun ottamatta. Oli hauskaa kohdata iloinen pieni Lämmin tuulenvire, joka vielä nuorena suostui leikkimään kanssani. Leikkimme tosin aiheutti ihmisille ongelmia. Kun Lämmin tuuli kosketti lunta, se suli vedeksi ja kun minä lennähdin ohi, se jäätyi jääksi, joka voi olla maan pinnalla eläville vaaraksi. Mutta muut Kylmät eivät yhtyneet mielipiteeseeni, vaan päättivät tehdä asialle jotain. Viimeisenä talvena tähän maanosaan, jossa kotipaikkani sijaitsee, kerääntyi suuri joukko Kylmiä ja he pitivät kaikki Lämpimät ulkona. Mutta talvisaikaankin tarvitaan Lämpimiä tuulia tasapainottamaan säätä. Kun he olivat poissa, Kylmät saivat aikaan hirveitä lumimyrskyjä ja jäätävää kylmyyttä. Ihmiset olivat kauhuissaan. Jopa minun kotimaassani he ihmettelivät lumen määrää, vaikka täällä he sentään ovat tottuneet ankariin talviin.

Se sai aikaan melkein sodan tuulien välille. Kylmät ja Lämpimät ottivat rajusti yhteen. Riidat saivat aikaan suuria heittelyitä lämpötilassa ja säässä. Keväällä osassa maailmaa tulvi, osassa kärsittiin kuivuudesta. Koko maailma oli sekaisin.

Lämpimät tietenkin voittivat, olihan heidän lukumääränsä suurempi. Tukahduttavat helteet saapuivat ja uupuneet Kylmät tuulet hiljenivät lopullisesti. Meitä on jäljellä enää muutamia, mukaan lukien minä, joka piileksin pohjoisessa taisteluiden ajan. Meitä ei ole kuitenkaan tarpeeksi monia pitämään yllä tasapainoa maailmassa. Ei enää talvia, ei lumikinoksia eikä huurtuneita pakkaskukkia ikkunoissa.

Minäkin tunnen lopun lähestyvän. En jaksa enää lentää pitkiä aikoja. Hiljaiset hetkeni kestävät kauemmin kuin ennen. Jaksan sinnitellä vielä hetken, mutta se on vaikeaa, sillä pian ei ole edes jäätiköitä, joilla voisin vilvoitella. Hiljenemisen hetki lähestyy. Ehkä synnyn uudelleen Lämpimänä tuulena, ehkä matkani päättyy tähän. Varmaa on vain, ettei maailma ole enää entisensä.

Tuomariston kommentti novellista Muutoksen tuulet:
Novellin aiheena on ilmastonmuutos. Vastavoimina toimivat Kylmät ja Lämpimät, joiden keskinäistä kamppailua tarkastellaan elollistetun Viima-tuulen silmin. Koko luomakunta on mukana novellin tuulten pyörityksessä: kirjoittaja kiteyttää näkemyksensä aforistisesti: "Maailmassa vallitsee tasapaino kaikessa: hyvä ja paha, valo ja pimeä, lämpimät ja kylmät tuulet. Ilman toista ei voi nauttia toisesta." Novellissa puhaltavat kuitenkin muutoksen tuulet: "Meitä ei ole enää tarpeeksi pitämässä tasapainoa yllä maailmassa. Ei enää talvia, ei lumikinoksia eikä huurtuneita kukkia ikkunoissa." Lopun odotus tuodaan esiin eleettömästi: "Varmaa on vain, että maailma ei ole enää entisensä."

Ala-aulasssa musisoitiin

Teksti: Sakari Pääkkö 9b
Kuva: Terhi Tiihonen 9e

Aulakonsertti huipensi avointen ovien päivän

Minarin juhlaviikon viimeinen päivä, avoimien ovien päivä, huipentui lukion oppilaiden pitämään aulakonserttiin. Aulaan kerääntyi niin paljon ihmisiä kuin sisään mahtui, ja osa opettajistakin joutui seuraamaan porraskaiteiden läpi.

Aulassa soittanut bändi koostui lukiolaisista. Rummuissa oli Teemu Tuovinen, bassossa Oskari Olkkonen ja kitarassa Eero Toroi ja Aaro Lappalainen. Lauluryhmiä oli kaksi. Toisessa lauloi yksin Minna Canthin lukion vanha oppilas Inka Voutilainen. Tällä kokoonpanolla vedettiin Happoradion vuoden 2008 listasuosikki Puhu äänellä jonka kuulen sekä Colbie Cailatin hitti Bubbly.


Toisessa lauluryhmittymässä lauloi tällä hetkellä Minarissa lukiota käyviä ihmisiä eli Varpu Kattainen, Tiia Sorjonen, Minttu Hämäläinen, Sini Liimatta sekä Sulo Markkanen. He vetivät John Lennonin klassikot All My Loving ja Imagine, ABBAn pirteän Honey, Honeyn sekä kotimaisen kassamagneetti Ultra Bran Pinnan Alla.

Konserttia johtanut ja tapahtuman järjestänyt musiikin opettaja Anja Mauranen kertoi olevansa tyytyväinen lopputulokseen. "Ainahan myös on jotain petrattavaa, muuten ei kehittyisi", hän lisäsi hymyillen. Katsojat näyttivät myös nauttivan konsertista paljon.

Minari Soikoon!

Kuvat: Vesa Vainikainen

Videot: Vesa Vainikainen

Juhlakonsertti Rauhalahdessa















Minari Rockissa yleisö meni mukana

Teksti, kuvat ja videot: Hämäläinen Tiina-Liisa 8e, Taattola Elisa 8e

MinariRock 2010



Minari Rock oli tapahtuma, jossa soittivat ja lauloivat minarilaisista koostuvat bändit tai artistit. Se järjestettiin perjantaina 7. toukokuuta Kulttuuriareena 44:ssä Minarin 50-vuotisjuhlaviikon viimeisenä osana. Ohjelmaa, joka kesti melkein kolme ja puoli tuntia, oli tauotettu tavaroiden paikalle kantamisen takia. Ohjelman juontajana toimi Anja Mauranen, koulumme musiikinopettaja.

Tapahtumassa katsojia viihdyttivät seuraavat bändit:
* Kuningas
* Avalanche
* Cellar inc.
* Oceanus
* My Bicep
* Jammin’ Ape’s Basement Band
* Kun taas artisteina olivat:
* Henri Louhi ”AKA Kulmis”
* Teppo Luostarinen ”AKA Rakis”

Illan alkaessa väki oli vielä vähän vaisua, mutta silti kiinnostunutta. Tosin väkeä oli tullut paikalle muistakin kouluista, esimerkiksi Yhtäristä. Esiintyjien vaihtuessa vaihtui yleensä eturivikin, kun suurimmat fanit vaihtuivat. Kun ensimmäiset soinnut kuuluivat, kaikki menivät katsomaan, että jokos aloitellaan vai tarkistetaan vain. Kukaan kun ei halunnut menettää mitään.


Esiintyjät olivat illasta montaa mieltä. Esimerkiksi Aaro Lappalisen mielestä ilta oli mukavan rento ja oli mukava soittaa, kun oli tutut naamat edessä. ”Ei olla muutenkaan mikään vakava bändi, niin ei paineita” Aaro naurahtaa.

Sen sijaan illan loppupäässä esiintyneet Kulmis (Henri Louhi) ja Rakis 34 (Teppo Luostarinen) olivat vähän toista mieltä. Kun kysyin, mitenkäs ilta meni, tuli Kulmikselta vastaukseksi: ”Ihan saatanan hyvin."

”Nyt kun oltiin viimeisimpien joukossa, oli ihan hirvee jännitys päällä, mutta onneks oli ihan rento meininki. Pikku hiljaa tässä alkaa väsyttää, kun jännitettiin jo eilen ja sitten vielä yölläkin” , Rakis 34 kertoo. ”Ens syksynä on tulossa Save Hip Hop- tapahtuma toivon mukaan lokakuussa ”, pojat jo aloittavat mainostamisen. ”Siellä esiintyy Save Hip Hop ry. ja muita yllätysvieraita.”

Katsojillakin oli mukavan rento meininki. Anna Karvonen 9a:lta toteaakin esitysten välisellä tauolla: ”Hyviä soittajia, hyviä bändejä, hyvä meininki ja iltahan on vasta lopussa!”

Toisen polven minarilaisia

Teksti: Virva Eskelinen
Kuvat: Vesa Vainikainen

Minarilaisia ennen ja nyt

Koulussamme on kymmeniä oppilaita, joiden vanhemmat - ja jopa isovanhemmat - ovat opiskelleet Minarissa. Jotkut yläkoulun oppilaat haastattelivat vanhempiaan ja tuttaviaan ja kyselivät heidän mietteitään Minarista.

Tässä valokuvina heidän tekemiään juttuja. Klikkaamalla kuvaa voit suurentaa tekstiä ja kuvaa.
















Kansainvälistä ulottuvuutta

Teksti ja kuvat: Ulla-Riitta Uotinen

Minarin kansainvälinen toiminta talteen

Huhtikuisena viikonloppuna yläkoulun kansainväliset opettajat kokoontuivat Rantasalmelle tallentamaan koulun kansainväliset yhteistyökuviot näyttelyksi Minarin 50v. juhlia varten.


Hersyviä muistoja nousi mieliimme sekä oppilaista että opettajista yhteisien retkiemme ajalta.
Heikki ja Kirsti kirjoittelivat historiikkiä, ja Virva oikoluki tekstin. Maaret, Anna , Virva ja Ullis askartelivat valokuvien kanssa leikkaa liimaa -tekniikalla järkeviä kokonaisuuksia kehyksiin laitettavaksi. Sari bongasi ja tulosteli faileista digikuvia ja tekstitti sopivia otsikoita. Välillä oli niin hauska,a ettei naurusta tullut loppua, täytyi lähteä jäähylle ulkoilemaan ja ruokailemaan.

Muistot heräsivät ja huomasimme, kuinka paljon olemme saaneet jo pitkäaikaisia tuttuja yhteistyökouluistamme. Samoin huomasimme , että muutamista perheistä on nuoria ollut toiminnassa mukana kaikissa eri vaihdoissa alkaen Comeniuksesta ja päätyen työharjoitteluvaihtoon!


Vähän haikeuttakin hetkiin sisältyi, sillä perustiimimme alkaa pian eläköityä, uutta verta pitäisi saada joukkoon mukaan! Ei anneta toiminnan hiipua. Voisiko nuori mainiommin saada kansainvälisiä eväitä reppuunsa kuin tällaisen toiminnan kautta?

Juhlaviikon oppilastöitä

Kuvat: Vesa Vainikainen

Eläköön intelligentit minarilaiset!