tiistai 1. kesäkuuta 2010

Erilainen äikän tunti VB:llä

Teksti:Kirsi Wolczkiewicz 8f
Kuvat: Kirsi Wolczkiewicz 8f ja Vesa Vainikainen

8f tutustui Juankosken poikaan VB-valokuvakeskuksella


Maanantaina 29. maaliskuuta menimme äidinkielen tunnilla katsomaan näyttelyä Juice Leskisestä opettajamme Minna Miettisen johdolla. Näyttelyn opastettu kierros alkoi klo 10. Meille kerrottiin taulujen merkityksistä, aihepiireistä ja niihin liittyvistä ajatuksista.


VB-keskuksen ensimmäisessä huoneessa seinälle oli koottu tärkeimmät kohdat Juicen elämästä. Mieleen jäivät taulut, jotka kertoivat esim. uusien albumien ilmestymisistä ja naimisiinmenoista.


Opastetun kierroksen jälkeen Minna-opettaja jakoi Juicen kappaleiden sanoituksia, joiden pohjalta piti valita aiheeseen sopiva kuva ja tehdä haastattelu, jossa yksi meistä oli Juice ja toinen haastattelija.

Kerttu Laavola sekä Roosa ja Noora Heiska Juicen kuvien äärellä.
Seuraavaksi kirjoitimme lapuille, mitä Juicesta tuli mieleen. Laitoimme laput pussiin, otimme neljä lappua tilalle ja keksimme niistä runon, jokainen itsekseen. Runosta piti ympyröidä ne sanat, joita lapuista tuli. Syntyneissä runoissa monet kuvailivat Juicea mm. laulajana, sanoittajana, tupakoitsijana ja runoilijana.

Tämän hieman erilaisen äidinkielen tunnin lopuksi söimme eväitä ja lähdimme kotiin.