tiistai 1. kesäkuuta 2010

Minari Rockissa yleisö meni mukana

Teksti, kuvat ja videot: Hämäläinen Tiina-Liisa 8e, Taattola Elisa 8e

MinariRock 2010



Minari Rock oli tapahtuma, jossa soittivat ja lauloivat minarilaisista koostuvat bändit tai artistit. Se järjestettiin perjantaina 7. toukokuuta Kulttuuriareena 44:ssä Minarin 50-vuotisjuhlaviikon viimeisenä osana. Ohjelmaa, joka kesti melkein kolme ja puoli tuntia, oli tauotettu tavaroiden paikalle kantamisen takia. Ohjelman juontajana toimi Anja Mauranen, koulumme musiikinopettaja.

Tapahtumassa katsojia viihdyttivät seuraavat bändit:
* Kuningas
* Avalanche
* Cellar inc.
* Oceanus
* My Bicep
* Jammin’ Ape’s Basement Band
* Kun taas artisteina olivat:
* Henri Louhi ”AKA Kulmis”
* Teppo Luostarinen ”AKA Rakis”

Illan alkaessa väki oli vielä vähän vaisua, mutta silti kiinnostunutta. Tosin väkeä oli tullut paikalle muistakin kouluista, esimerkiksi Yhtäristä. Esiintyjien vaihtuessa vaihtui yleensä eturivikin, kun suurimmat fanit vaihtuivat. Kun ensimmäiset soinnut kuuluivat, kaikki menivät katsomaan, että jokos aloitellaan vai tarkistetaan vain. Kukaan kun ei halunnut menettää mitään.


Esiintyjät olivat illasta montaa mieltä. Esimerkiksi Aaro Lappalisen mielestä ilta oli mukavan rento ja oli mukava soittaa, kun oli tutut naamat edessä. ”Ei olla muutenkaan mikään vakava bändi, niin ei paineita” Aaro naurahtaa.

Sen sijaan illan loppupäässä esiintyneet Kulmis (Henri Louhi) ja Rakis 34 (Teppo Luostarinen) olivat vähän toista mieltä. Kun kysyin, mitenkäs ilta meni, tuli Kulmikselta vastaukseksi: ”Ihan saatanan hyvin."

”Nyt kun oltiin viimeisimpien joukossa, oli ihan hirvee jännitys päällä, mutta onneks oli ihan rento meininki. Pikku hiljaa tässä alkaa väsyttää, kun jännitettiin jo eilen ja sitten vielä yölläkin” , Rakis 34 kertoo. ”Ens syksynä on tulossa Save Hip Hop- tapahtuma toivon mukaan lokakuussa ”, pojat jo aloittavat mainostamisen. ”Siellä esiintyy Save Hip Hop ry. ja muita yllätysvieraita.”

Katsojillakin oli mukavan rento meininki. Anna Karvonen 9a:lta toteaakin esitysten välisellä tauolla: ”Hyviä soittajia, hyviä bändejä, hyvä meininki ja iltahan on vasta lopussa!”