tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kansainvälistä ulottuvuutta

Teksti ja kuvat: Ulla-Riitta Uotinen

Minarin kansainvälinen toiminta talteen

Huhtikuisena viikonloppuna yläkoulun kansainväliset opettajat kokoontuivat Rantasalmelle tallentamaan koulun kansainväliset yhteistyökuviot näyttelyksi Minarin 50v. juhlia varten.


Hersyviä muistoja nousi mieliimme sekä oppilaista että opettajista yhteisien retkiemme ajalta.
Heikki ja Kirsti kirjoittelivat historiikkiä, ja Virva oikoluki tekstin. Maaret, Anna , Virva ja Ullis askartelivat valokuvien kanssa leikkaa liimaa -tekniikalla järkeviä kokonaisuuksia kehyksiin laitettavaksi. Sari bongasi ja tulosteli faileista digikuvia ja tekstitti sopivia otsikoita. Välillä oli niin hauska,a ettei naurusta tullut loppua, täytyi lähteä jäähylle ulkoilemaan ja ruokailemaan.

Muistot heräsivät ja huomasimme, kuinka paljon olemme saaneet jo pitkäaikaisia tuttuja yhteistyökouluistamme. Samoin huomasimme , että muutamista perheistä on nuoria ollut toiminnassa mukana kaikissa eri vaihdoissa alkaen Comeniuksesta ja päätyen työharjoitteluvaihtoon!


Vähän haikeuttakin hetkiin sisältyi, sillä perustiimimme alkaa pian eläköityä, uutta verta pitäisi saada joukkoon mukaan! Ei anneta toiminnan hiipua. Voisiko nuori mainiommin saada kansainvälisiä eväitä reppuunsa kuin tällaisen toiminnan kautta?