perjantai 12. marraskuuta 2010

Tervetuloa lukemaan uusinta Huvitusta!

Lahjakkaita oppilaita

Lahjakkuus on asia, josta puhutaan paljon koulumaailmassa. Nyt kun uutta tuntijakoesitystä arvioidaan, on lahjakkaiden oppilaiden huomioiminen ollut esillä mm. lehtien palstoilla ja tv:n keskusteluohjelmissa. On kysytty, ottaako koulu huomioon lahjakkaat oppilaat, ja jos ottaa, niin miten.

Minarissakin lahjakkuus on ollut syksyn mittaan esillä monella tavoin. Meillä on ollut mahdollisuus nähdä, kuulla ja kokea monenlaista lahjakkuutta. Esimerkiksi Kuopion nuorisokuoron konsertissa soi ilmassa huikea musiikillinen lahjakkuus. Taiteilija John Court puolestaan teki ikimuistettavan persoonallista ja lahjakasta taidetta Anti festival -tapahtumassa koulumme ala-aulassa.

Meillä on käynyt vierailijoita, jotka ovat painottaneet sitä, että jokaisella on lahjoja ja että ne vain täytyy itsestään löytää. "Lahja voi kehittyä lahjakkuudeksi, jos sen eteen on valmis tekemään työtä", kiteytti olympiavoittaja Samppa Lajunen ajatuksensa. Kirjailija Annina Holmberg taas otti esiin avarakatseisuuden ja innokkuuden merkityksen lahjakkuudesta puhuessaan.

Jos lahjakkuus käsitetään taidoksi, työnteoksi, avarakatseisuudeksi ja innokkuudeksi, on helppo todeta, että Minarista löytyy paljon lahjakkuutta. Ei liene luokkaa, jossa ei olisi jollakin tavoin lahjakasta oppilasta. Yksi on lahjakas neuloja, toinen lahjakas neuvottelija. Yksi on lahjakas jalkapallossa, toinen lahjakas kielissä. Jonkun lahjat taas eivät koskaan näy koulussa opetettavilla tunneilla.

Sitä, miten meillä lahjakkuus otetaan huomioon, on vaikeampi todeta. Lahjakkaan oppilaan opettamista ei ole tarkasti kirjattu nykyiseen opetussuunnitelmaan eikä sitä voida tarkasti kirjata tuleviinkaan. Lahjakkuus kun on yksilöllistä ja vaatisi siis yksilölliset suunnitelmat.

Huomioiminen riippuukin paljon opettajasta. Minarissa opettajat esimerkiksi antavat lahjakkaalle oppilaalle vaativampia tehtäviä, pyytävät tätä "apuopettajaksi" avustamaan muita tai ohjaavat tätä harrastamaan alaa. Sekin, että yksinkertaisesti kannustaa lahjakasta oppilasta ja antaa tälle myönteistä palautetta, on huomioimista. Nykyisin, kun oppilasryhmät ovat suuria ja hyvin monitasoisia, ei opettaja aina pysty eikä jaksa eriyttämään opetusta. Ei lahjakaskaan opettaja.

Tässä Huvituksen numerossa on useita juttuja lahjakkaista oppilaista. Hyviä lukuhetkiä niiden parissa!


Koko toimituskunnan puolesta

Virva Eskelinen
päätoimittaja
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Who Cares -poliisitilaisuus

Teksti: Tiina-Liisa Hämäläinen 9e
Kuvat: Elisa Taattola 9e

Poliisit talossa ja ulkona

Tiistaina 9.11. kouluumme tuli kaksi poliisia, Eero Wetzell ja Jonna Kiiskinen, kertomaan ammatistaan, sen tärkeydestä ja siitä, mitä kaikkea siihen kuuluu. Saliin astuessamme huomasimme sen olevan koristeltu useammilla valoilla ja sermeillä. Useassa luki teksti: Who Cares. Moni alkoikin heti miettiä, mitä iskulause tarkoittaa.


Eero Wetzell aloitti puheensa kertomalla, keitä he olivat ja mistä tulleet, vaikka kaikki sen pystyivät jo yhdestä pienestä asiasta näkemään: univormun rintaan kiinnitetystä logosta tietenkin.

Hän jatkoi esittelemällä kuvia poliisien jokapäiväisestä työstä laittaen samalla musiikkia taustalle. Näimme tekniikoita, koirapoliiseja, poliisikoirien kouluttajia, venepoliiseja, moottoripyörillä liikkuvia poliiseja ja monia muita heidän työhönsä kuuluvia asioita.

Sitten Wetsell siirtyi sujuvasti käsittelemään koulutusta. - Tällä hetkellä vielä koulun penkillä oleva Jonna toimii nuorempana konstaapelina, mutta saa siitä jo palkkaa. Siinä on miettimistä, kun koko koulutuksen ajan on palkoitettu, vaikka alkuun päivärahalla, tuumasi Eero Wetsell. Seuraavaksi hän jatkoi siitä, mitä kaikkea poliisilta vaaditaan ja kuinka heidän tehtävänsä on valvoa yhteiskuntaa. Valvominen on poliisin velvollisuus.

Esityksen loppupuolella Eero Wetzell esitti meille kuvia ja kertoi tarinoita siitä, kuinka voi olla niin pienestä kiinni, selviääkö vai ei. Hän muistutti liikennesäännöistä ja sanoi vielä muutaman sanan kiusaamisesta. - Pelkkä tönäisy on jo lain rikkomus.

Tilaisuuden lopuksi tuli KYSistä lääkäri Sakari Kainulainen kertomaan, miten hän näkee kallon murtumia, jotka johtuvat pelkästään siitä, että on kaatunut suorilta jaloin lattialle. - Ei se pitkä pudotus, vaan se äkkitörmäys, hän huomautti. -Ethän sinäkään juokse päin seinää, älä siis tee sitä mopollakaan. Aivan lopuksi hän muistutti kypärän tärkeydestä liikenteessä.

http://whocares.fi/

Matematiikkakilpailun parhaat

Teksti: Virva Eskelinen

Johannes, Samuel ja Timo ovat Minarin kärkikolmikko

9.-luokkalaiset Johannes Kauhanen (9c), Samuel Tammekann (9a) ja Timo Pitkänen (9a) pärjäsivät parhaiten valtakunnallisessa peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailussa, joka pidettiin keskiviikkona 3. marraskuuta. Tämä ensisijaisesti 9.-luokkalaisille tarkoitettu kilpailu on MAOL:n eli Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton järjestämä vuosittainen mittelö, johon osallistutaan vapaaehtoisesti. Minarissa osallistujia oli tänä vuonna 30.

Johanneksen, Samuelin ja Timon kilpailusuoritukset lähetetään MAOL:n kilpailutyöryhmälle, joka kutsuu loppukilpailuun alkukilpailun 20 parasta. Loppukilpailu pidetään Helsingissä 4. - 5. helmikuuta 2011.

7.-luokkalaisten musiikkipolku

Teksti: Anna Parkkinen 7d ja Viola Pasanen 7d
Kuva: Vesa Vainikainen

Raja Pinnalla

Minna Canthin koulun 7.-luokkalaiset osallistuivat kaupungin musiikkipolkuun perjantaina 5. marraskuuta Musiikkikeskuksella. He kävivät seuraamassa kaupunginorkesterin Raja Pinnalla -konsertin kenraaliharjoituksia. Kapellimestarina toimi Atso Almila.

Raja Pinnalla -konsertissa kaksi suomalaisen rockmusiikin kiintotähteä - Timo Rautiainen ja Jarkko Martikainen - esittivät omia biisejään sinfoniaorkesterin säestyksellä.

Viime vuonna Rautiaisella ja Martikaisella oli Jyväskylässä samantapainen konsertti, ja myös silloin Atso Almila oli kapellimestarina. Almilalle tuli idea, että saman voisi toteuttaa uudestaan Kuopiossa Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.

Timo Rautiainen ja Jarkko Martikainen toimittajiemme Violan ja Annan ympärillä
Kenraaliharjoituksen jälkeen kävimme haastattelemassa Timo Rautiaista ja Jarkko Martikaista.
- Illan konsertin tavoitteena on tietenkin hyvä suoritus. Ei siinä voi vaikuttaa kuin vain omaan suoritukseen. Tämä konsertti on tosi erilainen kuin meillä yleensä. Kappaleen sävyt tulee paljon laajempana esille tällaisen orkesterin kanssa. Pitää toivoa, että yleisö viihtyy ja pitää konsertista, Rautiainen kertoi.

-Tietenkin me valittiin kappaleet, jotka ovat itselle tärkeitä. Jotkut kappaleet ovat saaneet inspiraatiota joistain tv-dokumenteista ja runoista, tai sitten me vaan valitsimme biisit, jotka kuulostaisivat hyviltä orkesterin soittamana, Martikainen kertoi.

Musiikkipolku on tarkoitettu kaikille Kuopion 7.-luokkalaisille. Tarkoituksena on että kaikki pääsisivät tutustumaan esim. kaupunginorkesterin toimintaan. Musiikkipolku kuuluu Kuopion kaupungin koululaitoksen erilaisiin kulttuuripolkuihin. Sitä on järjestetty 3-4 vuotta.

Jarkon kotisivut

Timon kotisivut

Kuopion kaupunginorkesterin kotisivut

Syyslomagallup

Teksti ja kuvat: Eevi Isotalo 7d ja Minttu Kinnunen 7d

Irtiottoa arjesta

Syysloma oli ja meni. Toimituksemme kyseli muutamilta oppilailta, miten he lomansa viettivät.
Kysyimme heiltä seuraavat kysymykset:
1. Mitä teit syyslomalla?
2. Mikä oli syysloman kohokohta?
3. Jos olisit saanut valita yhden asian, jonka olisit muuttanut syyslomassasi, mikä se olisi?
4. Mitä mieltä olet siitä, että Kuopiossa syysloma kestää viikon, ja joululoma on lyhempi, kun taas muualla syysloma on lyhempi, ja joululoma on taas pidempi, kuin Kuopiossa?


Sanni Isotalo ja Riikka Voutilainen 8a

1. Sanni: Kävin Lontoossa perheen kanssa.
Riikka: Olin orkesterimatkalla Los Angelsissa.

2. Sanni: En oikein osaa päättää, ehkä Madame Tussaud´n vahakabinettimuseossa käynti.
Riikka: Universal Studiolla käynti.

3. Sanni: Olisin halunnut shoppailla vielä enemmän.
Riikka: Ehkä sää, sillä Los Angelsissa sataa 15 päivää vuodessa, ja meille osui niistä juuri viisi.

4. Sanni: Näin on hyvä, sillä mielestäni molemmat lomat on ihan sopivan pituisia.
Riikka: Niin, ja pitkän joululoman jälkeen olisi taas vaikea tottua koulurytmiin.



Nea Oksanen 7d
1. Kävin KalPan pelissä ja olin kaupungilla kaverini kanssa.
2. KalPan voitto.
3. Mielestäni syysloma olisi saanut olla vähän pitempi.
4. Näin on kyllä ihan hyvä



Santtu Vepsäläinen ja Mikko Haikonen 9e
1. Nukuttiin ja oltiin kavereiden kanssa.
2. Kohokohta koko loman ajan oli se, ettei ollut koulua.
3. Santtu: Loma olisi voinut olla puoli vuotta pitempi.
Mikko: Ilmat olisivat voineet olla paremmat.
4. Näin on ihan hyvä.


Tukarit pitivät pipotempauksen

Teksti: Sara Kirsikka-aho 9b
Kuvat: Nina Ekman 9b

Pipoja pakkaseen!

Minarin tukioppilaat järjestivät koulussa pipokauden avajaiset 15. lokakuuta. Tilaisuus pidettiin iltapäivällä ulkona. Koulun pihalla jakaannuttiin luokka-asteittain, ja oppilaiden seassa kulki tukioppilaita arvostelemassa erilaisia pipoja, jotka he sitten laittoivat "paremmuusjärjestykseen".

Kaikilta luokka-asteilta palkittiin kolme parasta pipoa. 7. luokkien sarjan paras pipo oli Perttu Tavilla. 8. luokkien paras pipo puolestaan Anniina Vartiaisella, ja 9. luokkien sarjan taas voitti Aleksi Pentikäinen.

Sellaiset oppilaat, joilla ei ollut pipoa päässä pipopäivänä, saivat jumpata kaikkien edessä.

Kuvassa pipokisan ysiluokkien parhaat. Vasemmalla voittajahattu 9b:n Aleksi Pentikäisen päässä.

Teatteripolkua kaseille

Teksti ja kuva: Virva Eskelinen

Lainatenorin harjoitukset ihastuttivat

Minarin 8.-luokkalaiset kävivät ennen syyslomaa keskiviikkona 13.10.2010 Kuopion kaupunginteatterissa seuraamassa Lainatenorit-näytelmän harjoituksia. Käynti oli osa kaupungin kulttuuritoimen valmistamaa teatteripolkua, jonka tarkoitus on tarjota kaupungin 8. luokille opetuksellinen teatterielämys.


Ennen harjoitusten seuraamista teatterikuraattori, näyttelijä Virpi Rautsiala kertoi ala-aulan rappusille kokoontuneelle oppilasjoukolle teatterin toiminnasta. Minarin ja Yhteiskoulun oppilaat kuuntelivat tarkkaavaisina, kun Rautsiala puhui esimerkiksi eri teatteriammateista. Rautsiala oli tehnyt oppilaille tehtävämonisteen, joka Minarissa täytettiin myöhemmin äidinkielen tunneilla.

Seuraavassa yhden oppilasryhmän vastauksia monisteen kysymyksiin. Vastauksia laativat Jessika Leppänen, Sonja Salo, Hanna Tarvainen sekä Milla Ronkainen 8a-luokalta.

TEATTERIPOLKU syksy 2010

TEHTÄVIÄ

1. Laadi lista teatteriammateista, joista kuulit puhuttavan ja joita teatterissa näit.
Näyttelijä, kuiskaaja, ohjaaja, puvustaja, maskeeraaja, kampaaja, ääni- ja valomies, narikkavastaava ja lipunmyyjä.

2. Mikä oli harjoiteltavan näytelmän tyylilaji? Perustele.
Draamakomedia, sillä miekkonen ja naikkonen pussasivat, kohtaus oli hauska ja yksi tyyppi puuttui salaperäisesti.

3. Millaisia tunnetiloja näyttämöharjoituksista välittyi katsomoon?
Hauskuutta, ylpeyttä ja uteliaisuutta.

4. Millaisiin visuaalisiin asioihin (esim. lavastus, harjoituspuvut, tavarat, valot) kiinnitit harjoituksissa huomiota? Puvut, hienot seinät, lavasteet, pöydällä oleva pullo ja lasit.

5.a) Kuka oli mielestäsi kiinnostavin ammattihenkilö teatterissa? Miksi? b) Kuka oli kiinnostavin roolihenkilö harjoituksissa? Miksi?
Kiinnostavin ammattihenkilö on kuiskaaja, koska häntä ei näe koskaan. Kiinnostavin roolihenkilö oli nainen.

6. Mitä ajatuksia näytelmän harjoitusten seuraaminen toi sinulle mieleen?
Hauskaa!

7. Haluaisitko nähdä teoksen valmiina? Perustele.
Kyllä haluaisimme nähdä. Kohtaus oli hauska.Kokonaisuudesta tulee varmaankin hieno.

8. Kenelle suosittelisit Lainatenoria katsottavaksi? Perustele.
Kaikki ja kaikenikäiset voisivat sitä katsoa. Ehkä kuitenkin voisi olla K1-rajoitus.

8.-luokkien terveyspäivä

Teksti: Anna-Emilia Kauhanen ja Ella Rasimus 8a
Kuvat: Virva Eskelinen

Terveyskahvilassa puhuttiin murrosiän asioista


Torstaina 8.lokakuuta kaikki koulumme 8.-luokkalaiset menivät terveyskahvilaan, joka pidettiin Minarin ilmaisutaitoluokassa. Kahvilassa oli neljä teemapistettä, joissa luokkalaiset kiertelivät ja tekivät erilaisia tehtäviä.

Oppilaat suorittivat kondomiajokortin, juttelivat seurustelusta, murrosiän asioista ja ehkäisystä. Kondomiajokortin suoritusta ohjasivat Sari Seppänen ja Henna Jolkin. Murrosiän asioissa oppilaita opasti Kirsi Harinen. Seurustelusta jutusteltiin Jaana Sepposen ja Anniina Hiltusen kanssa ja ehkäisystä keskusteltiin Maiju Saastamoisen kanssa. Kaikki naiset opiskelevat Savonian ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajaksi. Terveyskahvilan järjestäminen kuului heidän 4. vuosikurssin opintoihinsa.

Terveyskahvilassa opittiin uusia asioita, jotka olivat hyvin tärkeitä ja hyödyllisiä ja joista sai paljon tarpeellisia ohjeita tulevaisuuteen!

Kasvien keruu - lajintuntemuksen peruskivi


Teksti: Irene Heikkilä 8c ja Hanna Raatikainen 8c
Kuvat: Vesa Vainikainen

Kasveja keräämään

Kasveja kerätään, että opittaisiin tunnistamaan erilaisia kasvilajeja. Kasveja kerätään kesäloman aikana ja kasvio palautetaan opettajalle yleensä ensimmäisen jakson loppuun mennessä. 7.-8 luokan kesällä kerätään 20 kasvia rannoilta, vesistöstä sekä soilta ja 8.-9. luokan kesäloman aikana 40 näytettä metsiltä ja pelloilta.

Nymphaeae candida / pohjanlumme  ( kerääjä Hanna Raatikainen)
Opettajat antavat listat kerättävistä lajeista keväällä ja sen mukaan sitten täydennetään omaa kasvikansiota.. Kasvit voidaan kuivata kasviprässissä tai sitten paksun sanomalehtikasan välissä painot päällä. Painona voi käyttää kirjoja, kiviä tai jotain muuta vastaavaa. Kuivatuksessa käytetyt lehdet pitää vaihtaa tarvittaessa pari kertaa ja katsoa samalla ovatko näytteet hyvin oiottuja. Näytteiden täytyy myös kuivaa tarpeeksi kauan jotteivat ne homehdu kontaktimuovin alle.

Cicuta virosa / myrkkykeiso  ( kerääjä Irene Heikkilä)
Kasvio by Hanna
Jokaiselle kasville vaadittiin etiketti jossa lukee tärkeimmät tiedot kasvista, kuten nimi, heimo ja tieteellinen nimi. Siinä ilmoitetaan myös kerääjä, keräyspaikka ja –aika.  Etiketit  laaditaan sen takia, jotta tiedetään mikä kasvi on kyseessä.

Kasvikansio tehdessä opittiin eniten lajintunnistusta ja sitä, mistä mitäkin kasveja kannatti etsiä . Vaikeinta oli varmaan se päätös lähteä sinne suolle, mutta kyllähän se loppujen lopuksi oli ihan mukavaa. Paras muisto tietenkin se että sai antaa sen kansion opettajalle ja tietää että, se urakka on ohi.  Ja suolla pomppiminenkin oli ihan jees.

Kasvio by Irene
Ohjeena seuraaville tekijöille, että aloittakaa tekemään sitä kasviota heti alkukesästä, vaikka ei huvittaisi! Kiire iskee, jos kasveja kerää vasta loman lopussa ja ne eivät kerkeä kuivua. Kasvit kannattaa myös kerätä kukinta-aikaan jolloin ne ovat kauniimpia ja tietää millainen kukka niillä on.

Pystykeiholehti (Sagittaria sagittifolia)
Eri ikäpolvien näkemys samasta lajista.

Ysit tutustuivat työelämään

Mukavia kokemuksia TET-jaksolta

Camilla Elo 9e:
"Olin töissä Teostossa Helsingissä. Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien tekijänoikeusjärjestö, jonka musiikintekijät perustivat jo vuonna 1928 valvomaan oikeuksiaan. Tein siellä pääasiassa mapitus- ja tiedonetsintätöitä. Etsin mm. europarlamentaarikkojen ja heidän avustajiensa yhteystietoja sekä tarkistin suomalaisten levytysyhtiöiden sivuilla soitettavat musiikit. Opin, että assistentin työ on haasteellista ja vastuullista."



Tiina-Liisa Hämäläinen 9e:
" Halusin tutustua leipomo- ja kahvilatyöhön ja siksi hain harjoitteluun kahvila-konditoria Houkutukseen. Töissä oli mukavaa. Siellä sain valmistella leipiä, hoitaa tiskejä ja korjata astioita pois pöydistä. Vaikka tet-jaksolla jäi enemmän vapaa-aikaa kuin kouluaikana, oli työnteko raskaampaa ja puuduttavampaa kuin opiskelu. Iltaisin särki jalkoja. En voisi kuvitella itseäni tässä ammatissa. Haluan työltä enemmän mielekkyyttä ja sitä, että voi käyttää aivoja."


Aleksi Pentikäinen, Tommi Riihiluoma ja Pauli Kumpulainen 9b:
" Olimme Subway-pikaruokapaikassa. Menimme sinne, koska olimme kuulleet, että se on kiva työpaikka ja halusimme tutustua ravintolatoimintaan. Työhön kuului raaka-aineiden valmistamista, siivoamista, tiskausta ja paikkojen järjestelyä. Pahinta oli sipulien pilkkominen! Mukavinta puolestaan kivat työkaverit ja hyvä ruoka."



Eero Uusaro 9d:
" Musiikki on sydäntäni lähellä, ja siksi meninkin apulaiseksi Kuopion Musiikki -liikkeeseen. Työ oli ajoittain yksitoikkoista, mutta uusien asioiden kokeilu ja uusien ihmisten tapaaminen olivat vaivan arvoista. Pääsin tapaamaan tunnettua suomalaista blues-kitaristia Pepe Ahlqvistia, mikä oli hienoa. Työhöni kuului rumpusettien kasaamista ja virittämistä, pianojen kasaamista, kitaroiden virittämistä, hintalappujen kiinnittämistä, pahvilaatikoiden silppuamista sekä kahvin keittämistä. Vaikka tet-jakso oli hauska, en voisi kuvitella aikuisena työskenteleväni musiikkiliikkeessä."


Jasmin Hakulinen ja Nina Ekman 9b
:
"Olimme yliopistolla. Halusimme nähdä, millaista olisi opiskella siellä. Olimme mukana harjoitustyötunneilla ja luennoilla. Autoimme laboratoriossa ja huolsimme torsoja, seurasimme soluviljelmiä ja järjestelimme näytteitä laatikoihin. Oli mukavaa ja kiinnostavaa nähdä yliopistomaailmaa. Opimme ihmisen anatomiaa ja käyttämään sähköistä pipettiä. Yliopistossa on ammattitaitoisia opettajia."



Roosa ja Noora Heiska 9f:
"Menimme työharjoitteluun Tampereelle ravintola Suomalaiseen klubiin. Ravintola-ala kiinnostaa meitä molempia, ja sukulaisten omistamaan ravintolaan oli mukava mennä. Tiskasimme, teimme salaatteja, katoimme ja siivosimme pöytiä sekä tarjoilimme kahvia asiakkaille. Lisäksi leivoimme sämpylöitä. Tarjoilijan työ on raskaampaa, kuin mitä luulimme. Jalat väsyi, kun piti seisoa koko päivä. Opimme kattamaan pöytiä ja taittelemaan lautasliinoja."


Anna Arola 9c:
"Olin Intersportissa. Menin sinne, kun ei löytynyt muutakaan paikkaa, johon olisin päässyt. Ripustelin vaatteita ja laitoin vaatteisiin hälyttimiä. Minusta työ oli raskasta, koska koko ajan piti seisoa. En voisi kuvitella itseäni sellaisessa ammatissa."


Aapeli Karjalainen 9a:
"Olin töissä kahdessa paikassa. Ensimmäisen viikon olin videovuokraamo Makuunissa ja toisen Hiltulanlahden esikoulussa. Makuunissa siivosin, täytin karkkihyllyjä, järjestelin elokuvahyllyjä ja pesin ikkunoita. Kaikenlaisia pikku mokia sattui, mutta nehän kuuluvat asiaan. Esikoulussa leikin lasten kanssa, vedin liikuntatuokioita ja autoin kaikenlaisissa hommissa. Työ oli helppoa ja mukavaa. Päivät menivät nopeasti ja sain hyvää työkokemusta."

Anti festival Minarissa

Teksti ja kuvat: Sofia Kröger ja Milena Murtonen 8a

John Court ja Kahdeksantunnin kirjoitus

Minna Canthin koulun ala-aula toimi torstaina 30.syyskuuta yhtenä kaupungin Anti festival -tapahtuman näyttämönä. Tuolloin kouluumme saapui Iso-Britanniasta kotoisin oleva taiteilija John Court. Hän aloitti aamulla kello kahdeksan piirtää tussilla kirjaimia suurelle levylle, piirsi niitä kahdeksan tunnin ajan ja lahjoitti lopulta teoksen koulullemme.
John Courtin ideana oli näyttää, kuinka hankalaa on olla lukihäiriöinen.Hän itse päätti koulunsa 16-vuotiaana osaamatta lukea tai kirjoittaa. John Court sitoi kirjoituskätensä selkänsä taakse ja teki töitä kahdeksan tuntia vaaka-asennossa valtavan levyn päällä. Hän kirjoitti levyn täyteen sanoja eri suuntiin.
Taiteilija kertoo näkevänsä kirjaimet ääriviivoina ja muotoina. Hänen inspiraationsa lähteenä ovatkin olleet kirjaimet ja sanat, joita Johnin töissä usein esiintyy.










Iso-Britanniassa syntynyt John Court on asunut Suomessa vuodesta 1997. Hän tekee suurikokoisia piirroksia, performansseja ja videoteoksia. Vuonna 1999 hän aloitti sarjan kahdeksan tunnin mittaisia esityksiä, jotka perustuivat ajatukseen kahdeksan tunnin työpäivästä. Hänen teoksiaan on nähty eri puolilla Pohjoismaita ja Eurooppaa, sekä Liverpoolin ja Venetsian biennaaleissa. Ja nyt siis myös meillä Minarissa!

John Courtin taideteos Kahdeksantunnin kirjoitus on ripustettu lukion siiven porraskäytävään.

Linkit:
Uusimmat kuvat vuoden 2010 festarilta

Niiralan päiväkodin vierailu eläinluontopolulla

Teksti ja kuvat: Ulla-Riitta Uotinen

Pieniä vieraita biologian siivessä

Kaksi päiväkotiryhmää sai 30.9.2010 kutsun eläinluontopolulle Ulliksen biologian luokkaan tutustumaan metsiemme ja järviemme eläimiin. Vierailu oli yksi koulumme lahjoista 60 vuotta juhlineelle Niiralan päiväkodille.
Ensimmäinen ryhmä oli 25 eskarilaista hoitajineen. Hauska ja jännittynyt ryhmä saapui parijonossa biologian luokkaan silmät innosta kirkkaina.


Olin ryhmitellyt eläimet kahteen ryhmään, metsän ja järviemme ekosysteemeihin. Vuoronperään eskarilaiset pääsivät katselemaan ja jopa silittämään eläimiä. Paljon kysymyksiä sinkoili ilmaan. Siilin elämä herätti eräällä pojalla lähtemättomän oivalluksen "isona minusta tulee autoinsinööri ja suunnittelen auton, joka tunnistaa siilit, ettei ne jää autojen alle!"

Ryhmästä suurin osa oli poikia, jotka löysivät lopuksi kivikokoelmani ja sitäkös ei meinannut loppua tulla. Pikku geologit saivat yhden malminäyterasian lahjaksi mukaansa niin voivat tutkia kiviä.

Lopuksi kokoonnuttiin istumaan ja luuranko "ajeli" luokkaan. Ilmeet muuttui jännittyneeksi, kun päsi luurankoa tervehtimään.Muistoksi vierailusta lapset saivat eläinkortin.


Puheensorinan myötä eka ryhmä palasi päiväkotiin, missä seuraava ryhmä jo odotteli vierailulle tuloa. Neljä-viisivuotiaiden ryhmä vieraili samanlaisen ohjelman merkeissä. Eniten kysymyksiä herätti miten eläimet olivat kuolleet ja mitä niiden sisällä on?

Kiitoksena vierailusta sain kuulla laulun VIISI VARISTA istui langalla!

Nigerialaisia äidinkielen tunnilla

Teksti: Maiju Halonen ja Reetta Kinnunen 9d

"Sanojen taipuminen hankalaa"

Perjantaina 24.syyskuuta kävi koulullamme kaksi nigerialaista opiskelijaa, Muyiwa Ojo sekä Paul Ashaolu, kertomassa ysiluokkalaisille ulkomaalaisena olemisesta Suomessa, suomen kielen opiskelusta sekä kotimaastaan. Miehet toivat esiin myös sitä, miten elämänasenne vaikuttaa onnellisuuteen.


Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva Muyiwa Ojo ja Savonian ammattikorkeakoulussa opiskeleva Paul Ashaolu tulivat aikoinaan Suomeen, koska täällä on erittäin hyvä lääkäri- ja insinöörikoulutus.
- Opiskelumahdollisuudet ovat Kuopiossa aivan mahtavat, Muyiwa Ojo kertoo. Hänellä olisi ollut mahdollisuus lähteä opiskelemaan USA:han, Ruotsiin tai Tanskaan, mutta hän halusi tulla Suomeen. Paul Ashaolulla puolestaan olisi ollut mahdollisuus lähteä Iso-Britanniaan tai Kanadaan, mutta hänkin valitsi Kuopion.- Suomessa on erittäin hyvä terveydenhuolto, hän tähdentää.

Molemmille miehille suomen kielen opiskelu on ollut haastavaa. - Vaikeinta on se, kun suomen kielessä sanat taipuvat paljon ja pitäisi muistaa kaikki taivutusmuodot, Paul Ashaolu kertoo. Vaikeuden todisti mukavasti dia, johon miehet olivat kirjoittaneet "Tervetuloa Nigerialle".


Päällimmäisenä tästä hieman normaalista poikkeavasta äidinkielen tunnista jäi mieleen se, että Muyiwan ja Paulin kotikaupungissa Lagosissa asuu noin 10 miljoonaa asukasta (Kuopiossa vain 90 000!) ja että siellä puhutaan englantia. Suomessa ja ulkomailla onkin siis helppo tulla toimeen, kun englantia oppii jo koulussa. Oli mielenkiintoista kuulla asioita Nigeriasta, nähdä kuvia sieltä ja opetella muutama sana miesten kotikielellä ....... Ose! (=Kiitos!).

Elokuvaohjaaja vieraana ruotsin tunnilla

Teksti: Jenna Räsänen 7b

Lisa Siwe vieraili 7B:n ruotsin tunnilla

Kaikki koulumme seiskaluokat kävivät katsomassa perjantaina 24.syyskuuta Kuvakukossa ruotsalaisen Lisa Siwen ohjaaman elokuvan Kattona tähtitaivas (I taket lyser stjärnorna). Elokuva kertoo 13-vuotiaasta Jenna-tytöstä, jonka äiti sairastaa syöpää. Alussa Jenna on kiltti tyttö, mutta äidin sairauden pahetessa hän alkaa ottaa hieman koviksen roolia. Tänä aikana Jenna tutustuu myös luokan suosituimpaan tyttöön, joka vastoin odotuksia ei olekaan pinnallinen pissis, vaan fiksu ja hyvä ystävä, joka huolehtii Jennasta.

Lisa Siwe (http://vilimit.kuopio.fi/vieraat)
Kattona tähtitaivas -elokuvan ohjaaja Lisa Siwe tuli vierailemaan koulullamme elokuvapäivää seuraavana maanantaina. Hän oli ollut viikonlopun Kuopiossa Vilimit-elokuvatapahtuman vieraana ja halusi käydä myös jollakin koululla näyttäytymässä. Hän tuli Minariin 7b-luokan tunnille ja kertoi meille, millaista elokuvaohjaajan työ on ja miten hän oli siihen työhön päätynyt.

Lisa Siwen tie elokuvaohjaajaksi on ollut pitkä ja mutkikas. Hän on tiennyt 17-vuotiaasta asti, mihin työhön haluaa, ja nyt hän on tehnyt ensimmäisen elokuvansa. Elokuvan tekeminen kesti monta vuotta, kun piti etsiä näyttelijät ja kuvauspaikat. Lisa kierteli kouluilla pitämässä koe-esiintymisiä ja näin sai elokuvaan nuoret näyttelijät. Jännittävää Lisasta oli ollut se, että kuka suostuisi esittämään Jennan äitiä ja leikkaamaan hiuksensa elokuvaan. Tämäkin ongelma ratkesi, kun Annika Hallin tuli elokuvaan mukaan.

Juuri nyt Lisa ei ohjaa mitään elokuvaa, mutta on mukana tekemässä tv-sarjaa. Hän haluaa ohjata vielä elokuvia, sillä tämä työ on hänen kauan kuroteltu unelmansa.

Kuopion Vilimit


Seiskojen työharjoittelua

Teksti ja kuvat: Anna Parkkinen 7d ja Viola Pasanen 7d

"Ruokalatetti" käynnistyi


Ruokala-TET on ollut koulussamme käytössä jo useamman vuoden. Ruokala-TETissä seiskaluokkalaiset oppilaat käyvät kukin vuorollaan yhden päivän auttamassa Minna Canthin koulun keittiössä.

Kävimme jututtamassa koulumme ruokalassa TET-oppilasta, 7B-luokkalaista Paavo Koivistoista.
- Me olemme järjestelleet astiota ja ruokia! Luulen, että tulen olemaan suurimman osan ruokailusta katsomassa, että oppilaat laittavat astiat oikeisiin paikkoihin, Paavo tuumaa. - Minä olen ennenkin ollut vastaavassa hommassa, Haapaniemen koulussa, kaksi viikkoa.

Myös keittiössä tykätään tästä järjestelystä.
-Meille on ollut todella paljon apua 7-luokkalaisista, koska keittiömme on hyvin kiireinen. Samalla me opimme tuntemaan oppilaita ja oppilaat oppivat arvostamaan enemmän työtämme. Se on hieno asia, keittiön ruokalapalveluvastaava Terttu Ryhänen iloitsee.

7B-luokkalainen Paavo Koivistoinen auttaa mielellään ruokalassa.


Kasiluokkalaiset metsässä

Teksti: Eveliina Paldanius 8b ja Roosa Ruotsalainen 8b
Kuvat: Eveliina Paldanius 8b ja Roosa Ruotsalainen 8b, Tiia Piironen 8b, Marika Saastamoinen, Vesa Vainikainen

Metsään meni ...

Saunalampi
Lähdimme 15.9. tiistaiaamuna klo 8.05 bussikyydillä kohti Haapamäen havaintotilaa.Haapamäki on lähellä Toivalaa ja siellä vierailevat esim.eri kouluryhmät ja se on tarkoitettu myös yksityistilaisuuksiin esim. saunomista varten. Matka sinne kesti Minna Canthin koululta noin 20 minuuttia jonka jälkeen kokoonnuimme keskuksen pihalle ja näimme oppaamme.


Saunan terassilla
Riistapolun opasteita


Riistapolulla
Retki oli suunnattu Minarin 8. luokkalaisille ja teemana oli metsänkasvatus ja -hoito.Sitten lähdimme Enskan opastuksella metsään tutkimaan metsän eri riistaeläimiä. Tutkimme myös eläinten elinympäristöä ja ansoja (joista osa oli jo kiellettyjä, koska ne olivat niin kauheita ja eläimille tuskallisia :( Riistanhoitotöitä tehdään sopivan kokoisen eläinkannan ylläpitämiseksi, ja taataan eläimille turvallinen ja hyvä elinympäristö. Riistaeläimiä metsästetään niiden turkin ja lihan vuoksi. Niitä ovat mm. jänis, kettu, karhu, hirvi, näätä, ahma.

Kelo
Riistan elinolosuhteiden selvittämistä

Jäniksen ruokintakatos


Norjalainen kettuloukku


Iloisia ilmeitä

Tulen ihme
Seuraavalla rastilla tutkimme puita, niiden istuttamista, hoitamista ja kaatamista. Tutkimiamme puulajeja olivat mm. kuusi,mänty ja koivu. Metsää hoidetaan karsimalla että puilla on tilaa ja valoa kasvaa.
Seuraavaksi piti tunnistaa eri lajeja, mm.viinihapero,kärpässieni,metsäkorte ja tikan syömä käpy.
Sen jälkeen mitattiin puiden korkeutta ja paksuutta sekä harjoiteltiin käyttämään relaskooppia, jolla arvioitiin puiden määrä hehtaarin alueella.Puiden määrän ja paksuuden perusteella ,metsänomistaja voi arvella metsän tuottavuutta.

Pihlaja

Tuore kangasmetsä

Makkaranuotio
Paras osa retkessä oli eväiden syönti, koska oli niin kauhea nälkä jo ennen kun edes mentiin koko metsään:D Jotkut onnelliset paistoivat makkaraa ja toiset katsoivat kateellisina vieressä...

Tammi

Syksy tulee

Hyvin menee

Puun iän arviointia

Männynherkkutatti

Metsuri ja raivaussaha

"Mitenkä korkea se sitten on?"

Omenat maistuivat

40-vuotias koivikko

8B:n oppitunti

Nuotiorastilla

Mäyräkoira Batman

Kolme tuntia meni kuin siivillä ja sen jälkeen odotettiin bussia pihalla ja popiteltiin musiikkia:D Ida ja Tiia leikkivät myös kiltin Batman koiran kanssa:). Hanna Gröhnin ja Emma Jupin 8b:ltä mielestä retki hieman tylsä, mutta makkarat olivat hyviä ja eväät pelastivat päivän:D

Näkymä savupirtistä

"Loppupuhuttelu"