perjantai 12. marraskuuta 2010

Anti festival Minarissa

Teksti ja kuvat: Sofia Kröger ja Milena Murtonen 8a

John Court ja Kahdeksantunnin kirjoitus

Minna Canthin koulun ala-aula toimi torstaina 30.syyskuuta yhtenä kaupungin Anti festival -tapahtuman näyttämönä. Tuolloin kouluumme saapui Iso-Britanniasta kotoisin oleva taiteilija John Court. Hän aloitti aamulla kello kahdeksan piirtää tussilla kirjaimia suurelle levylle, piirsi niitä kahdeksan tunnin ajan ja lahjoitti lopulta teoksen koulullemme.
John Courtin ideana oli näyttää, kuinka hankalaa on olla lukihäiriöinen.Hän itse päätti koulunsa 16-vuotiaana osaamatta lukea tai kirjoittaa. John Court sitoi kirjoituskätensä selkänsä taakse ja teki töitä kahdeksan tuntia vaaka-asennossa valtavan levyn päällä. Hän kirjoitti levyn täyteen sanoja eri suuntiin.
Taiteilija kertoo näkevänsä kirjaimet ääriviivoina ja muotoina. Hänen inspiraationsa lähteenä ovatkin olleet kirjaimet ja sanat, joita Johnin töissä usein esiintyy.










Iso-Britanniassa syntynyt John Court on asunut Suomessa vuodesta 1997. Hän tekee suurikokoisia piirroksia, performansseja ja videoteoksia. Vuonna 1999 hän aloitti sarjan kahdeksan tunnin mittaisia esityksiä, jotka perustuivat ajatukseen kahdeksan tunnin työpäivästä. Hänen teoksiaan on nähty eri puolilla Pohjoismaita ja Eurooppaa, sekä Liverpoolin ja Venetsian biennaaleissa. Ja nyt siis myös meillä Minarissa!

John Courtin taideteos Kahdeksantunnin kirjoitus on ripustettu lukion siiven porraskäytävään.

Linkit:
Uusimmat kuvat vuoden 2010 festarilta