keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Gallup: Mitä mieltä suvaitsevaisuudesta? Tiedätkö Leelah Alcornin tapauksesta?

Teksti: Janita Tuhkanen, Riikka Eitakari, Lotta Rönkkö ja Marika Tuovinen 9C


Mielipiteitä kiusaamisesta ja syrjinnästä

Haastattelimme tähän juttuun opettaja Miia Palmu-Niemelää, yhtä koulumme KiVa-kouluvastaavaa, sekä kolmea 9. luokan oppilasta: Noora Soinista (9a), Alina  Partasta (9b) ja Eetu Valkeapäätä (9c).


Miian haastattelu

Oletko kuullut Leelah Alcornin tapauksesta?
"En."

Selitettyämme Miialle, mistä oli kyse, hän pääsi vastaamaan aihetta koskeviin kysymyksiin.


Millaisia tunteita tämä sinussa herättää?

"Tietysti hirveätä. Tuntuu kun näin äitinä ajattelee, että lapsi on lapsi, oli hän minkälainen tahansa. On varmasti ollut järkytys vanhemmille, mutta lasta ei voi hylätä, oli hän millainen tahansa tai teki mitä tahansa. Olen varma, ettei hänkään (Leelah) ole valinnut, mitä hän tunsi tai koki."

Miten luulet nuorten suhtautuvan tälläisiin tapauksiin?

"Luulen ja toivon, että nykynuoret ovat suvaitsevaisempia kuin ennen. Toki on varmasti niitäkin ihmisiä, jotka eivät suvaiitse ketään tai mitään. Eivät myöskään tälläisiä tapauksia. Mulla on sellainen käsitys, että ihmiset ovat nykyään aika suvaitsevaisia erilaisuutta kohtaan. Tai näin ainakin toivon."

Mitä voisimme tehdä ennaltaehkäistäksemme tällaisia tapauksia?

"Tehdä tiedettäväksi, että homo on homo, eikä hän voi sille mitään. Emme kukaan valitettavasti tiedä pikkuvauvana, tuleeko meistä homoja tai lesboja. Koska eihän kukaan nyt vain päätä, että hän on nyt homo, jos tuntuu sille. Tai lesbo. Tai että oikeesti on väärässä vartalossa. Se vaan on sellainen asia, ettei se ole kenenkään valinta, ja se on selllainen asia, joka sattuu joillekin vähän kuin lottovoitto, vaikkei se sille välttämättä tunnu.

Pitäisi tuoda enemmän esille sitä, että elämässä sattuu asioita, joillekin vähän paremmalla tuurilla, joku on sinut itsensä kanssa ja joillakin sattuu huonompi tuuri. Ja sitä sellaista suvaitsevaisuutta, että meidän pitää vain hyväksyä kaikkien ratkaisut ja se, mitä he tekevät omassa elämässään."



Alinan, Nooran ja Eetun haastattelu

Oletteko kuulleet Leelah Alcornin tapauksesta?
"Emme."

Kerrottuamme oppilaille, mistä oli kyse, he pääsivät vastaamaan aiheeseen koskeviin kysymyksiin.


Mitä ajatuksia tämä teissä herätti?

 "Hirveät vanhemmat. Vanhempien pitäisi ymmärtää lapsiaan. Aina pitäisi ymmärtää erilaisuutta."

  Miten tälläisiä tapauksia voitaisiin ennaltaehkäistä?

"Puhumalla asiasta vanhemmille, jos olisi sellaisia tuntemuksia. Ja voisi myös puhua siitä vanhemmille, että lapsilla voi olla erilaisa näkemyksiä. Hyväksymällä erilaisuutta."

Mitä sanoisitte Leelahin vanhemmille?

"Jos ette kestä sitä, että lapsenne ei  tunne oloaan hyväksi omassa sukupuolessaan, älkää tehkö lapsia."

Mitä sanoisitte henkilölle, joka on samassa tilanteessa, kuin Leelah oli?

"Että hän juttelisi jonkun aikuisen kanssa, joka hyväksyisi asian."