torstai 17. joulukuuta 2009

Taitaja kisa 2010

Teksti: Sakari Pääkkö 9b
Video: Jorma Hevosmaa

"Ennätyksellistä menestystä Minarissa"

Minarilainen joukkue Muulit sijoittui neljänneksi Taitaja9-aluekilpailussa Varkaudessa 9.12. Joukkue, johon kuuluvat Mari Haikonen, Rasmus Hämäläinen sekä Hessu Kosonen 9 b-luokalta, jatkaa kilpailemista SM-finaalissa. Finaali pidetään Oulussa 27.-29.4.

Taitaja9 on perinteinen yhdeksäsluokkalaisille järjestetty kädentaitoja testaava kilpailu. Meidän koulustamme on otettu osaa tähän kilpailuun jo kymmenen vuotta.

Tänä vuonna paikalliskisoihin osallistui Minarista 4 joukkuetta. Kilpailu järjestettiin 26.11. Savon ammatti- ja aikuisopistolla Kuopiossa ja tehtävissä vaadittiin kädentaitoa, nokkeluutta sekä tiimityötä.

Muulit-joukkue sijoittui aluekilpailussa toiseksi ja kuittasi saavutuksellaan uudet muistitikut ja 30€:n lahjakortit.

Varkauden aluekilpailuissa oli koulun juhlasaliin rakennettu viisi eri rataa, joissa oli erilaisia taitoa vaativia rasteja. Suoritettuaan tehtävän yhdellä rastilla joukkueen piti siirtyä seuraavalle rastille. Ratkaisuaikaa kussakin tehtävässä oli neljä minuuttia.



Kilpailuun osallistuneista 15 joukkueesta semifinaaleihin pääsi 10 joukkuetta, Muulit mukaan lukien. Semifinaaleissakin oli viisi rataa, mutta rastit oli muutettu. Semifinaaleista finaaliin jatkoi Muulien lisäksi neljä muuta joukkuetta.

Finaaleissa Muuleilla oli ylivoimainen johto muihin joukkueisiin verrattuna, mutta sitten piparit tasoittivat tilannetta: Muulien piparit olivat tuomarin mukaan liian paksuja, joten taikina jouduttiin kaulitsemaan alusta. Epäonni jatkui viimeisellä rastilla, missä tehtävänä oli koota palapeli: Muulien palapeli oli muuten valmis, mutta kisan järjestäjät olivat hukanneet yhden palan. Tämän johdosta kolme muuta joukkuetta meni heitä ennen maaliin.

Muulit olivat loppujen lopuksi neljänsiä, mikä takasi heille paikan Oulussa järjestettävään SM-finaaliin. Palkinnoksi he saivat uudet kuulokkeet. SM-finaalin voittajia odottavat uudet skootterit.

Muulit -joukkuetta kaitseva Jorma Hevosmaa oli erittäin tyytyväinen tuloksiin: "Tällainen menestys on ennätyksellistä Minarissa", hän kertoo. Muuleja hän kuvaa taidokkaaksi ja hyvin toimivaksi joukkueeksi. "Heiltä löytyy paljon taitoa jokaisella osa-alueella ja he pelaavat ryhmänä erinomaisesti yhteen". Tiimityötä hän luonnehtiikin todella tärkeäksi. Finaalia varten harjoitellaan, mutta sitä ei oteta turhan vakavasti. "Hauskaa sinne lähdetään pitämään, ja katsotaan nyt, ajellaanko skoottereilla takaisin Kuopioon", hän nauraa.