keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Maunu vietti lapsuutensa kesät Minarin mailla

Teksti: Virva Eskelinen
Video: Virva Eskelinen ja Tommi Kokkonen

"Huvituksesta jäi lämpimät muistot"

Huvitus on Maunu Murtomaalle muuta kuin koululehden nimi. Nyt eläkkeellä olevalle Turun Suomalaisen Yhteiskoulun teknisten töiden lehtorille Huvitus oli lapsuuden kesäpaikka, äiti Elma Liljavirran kotitorppa, jossa tehtiin ahkerasti maatilatöitä.
                                     
- Minarin mailta minulla on kauniit, lämpimät muistot, kertoo Maunu Murtomaa.

- Olen viettänyt 1940 - 1950 -luvuilla kaikki kesäni täällä Minna Canthin koulun mailla. Tässä oli maatila, jonka nimi oli Huvitus. Tilaan kuului päärakennus, lato, navetta, vaja ja savusauna. Nykyisen jalkapallokentän alueella oli valtavan kukoistava puutarha, muistelee Murtomaa.

Maunu Murtomaa kävi Minarilla 19. elokuuta kertomassa Huvituksen aikaisista muistoistaan ja kokemuksistaan. Hän vieraili 8d- ja 9a-luokkien historian oppitunneilla.

Seuraavat video-otokset on tallennettu kyseisiltä oppitunneilta. Niissä Murtomaa kertoo sota-ajoista, maatilan arjesta sekä esimerkiksi vuonna 1849 rakennetusta kellarista, joka vieläkin on näkyvissä koulun kentän laidalla olevan kuplahallin takana.

- Huvituksen vanha kellari on todella iso ja hyvä! Siellä Dahlströmit aikoinaan säilöivät omeniaan ja me Liljavirrat myöhemmin perunoita. Kunnostakaa kellari vaikkapa kesäkahvilaksi, Maunu Murtomaa vihjaa meille nykyminarilaisille.

Videoissa Maunu Murtomaata haastattelee historian ja yhteiskuntaopin lehtori Marja-Leena Hukkanen.