keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kalevalahoroskooppi

Teksti: 9b:n oppilaat, Ville Sassi
Kuvat: 7-9-luokkien kalevalasarjakuvat

Näe tulevaisuutesi kalevalaisin silmin

9.B:läiset vilkaisivat tulevaisuuteen – lue Kalevala-horoskoopista kohtalosi!

Kalevalan tarinoista ja henkilöhahmoista on totuttu löytämään suomalaisuuden ydin. Vaikka emme teosta tuntisikaan, tunnemme sen perusmyytit – suomalaiselle ne ovat kuin vesi kaloille. Luotamme esimerkiksi mieluummin vanhaan ja vakaaseen kuin nuoreen ja uhittelevaan tietäjään. Naisjohtajia karsastetaan (Tiedä mikä Pohjan akka heistä kuoriutuu!) ja rahasammoista haaveillaan. Pahimmasta pulasta meidät voi pelastaa vain äiti, jos hänkään. Jostain vain tiedämme, että näin se on.

Tämä "jostain" on kulttuuri. Siinä missä kala elää vedessä, me elämme kulttuurissa, ja sitä Kalevalakin kaikkine uusversioineen keskeisellä tavalla edustaa. Satoja vuosia toistetut tarinat ovat muuttuneet itseään suuremmiksi. Siksi Kalevalan myytit eivät heijasta todellisuutta, vaan ne tuottavat todellisuutta. Oman tulevaisuutesi näet Kalevala-horoskoopeista!


Väinämöinen (1.1.-3.2.)
Mietit elämän suuria kysymyksiä, kuten puuttuuko elämästäsi jotakin. Yrität löytää tähän vastausta. Vastauksen löytyminen on vaikeaa ja joudut käyttämään erityistaitojasi. Parisuhderintamalla ei mene kovinkaan hyvin, mutta sinua arvostetaan viisautesi vuoksi.


Lemminkäinen (4.2.-7.3.)
Työ: Vaikka sinua syrjitään, älä ratkaise asiaa nyrkeillä ja vaaranna samalla työpaikkaasi. Suhteet: Mustasukkaisuus varjostaa suhteitasi. Yhteisen sovun vuoksi olisi ehkä aikasi asettua aloillesi. Muista myös äitimuoriasi.


Joukahainen ( 8.3.-11.4.)
Vaikka olet taitava ja lahjakas, älä käy liian itsevarmaksi. Se voi lähiaikoina kostautua. Liika mustasukkaisuus voi koitua myös läheistesi harmiksi. Karaokeillan jälkeen välttele suoalueita.


Louhi ( 12.4.-15.5.)
Edessä on muutoksia, joten pohdi toimiasi ja varo äkkipikaisia päätöksiä. Tutustu uusiin tuttavuuksiin rauhassa äläkä aseta heille liian isoja vaatimuksia. Ota myös perheenjäsentesi mielipiteen huomioon ja anna heidän tehdä omat valintansa.


Aino (16.5.-19.6.)
Vientiä tuntuu olevan ja monet rakastuvat sinuun. Ole varuillasi, koska kuitenkaan kaikki eivät ole sinun mieleesi. Joku perheenjäsenesi voi joutua vaaralliseen tilanteeseen ja sinä masennut. Pysy kaukana järvestä, jotta lisävahinkoja ei synny. Tulet kokemaan muodonmuutoksen ja onnistut karkaamaan ihailijoiltasi, joita et halua.


Pohjan neiti (20.6.-23.7.)
Seuraavan kuukauden aikana tulet ihastumaan ja ehkä raskaaksi, sillä miehiä riittää. Sinulla on paljon ostajia ja olet suosittu.


Lemminkäisen äiti (24.7.-25.8.)
Lähipäivinä läheisesi tulee kokemaan tapaturman. Se tulee yllättäen ja täysin arvaamattomassa tilanteessa. Tapaturman jälkeen elämäsi muuttuu täysin.


Ilmarinen (26.8.-15.10.)
Tulet onnistumaan työssäsi ja teet suuria asioita, mutta tulet myös kokemaan suuria menetyksiä. Huomaat myös, ettei materiaali voi korvata ihmisiä. Tulet myös epäonnistumaan ihmissuhteissa. Älä silti luovuta, lopussa aurinko paistaa.


Sampo (16.10.-14.11.)
Lähiaikoina naiset saattavat olla sinulle vaaraksi. Saatat tehdä lähempää tuttavuutta maan kanssa. Kannattaa myös varoa vesistöjä. Olet kaikkien huomion keskipisteenä, mutta se ei välttämättä ole hyväksi. Rahapula ei kuitenkaan pääse iskemään, vaan vaurautta sinulla on vaikka muille jakaa.


Marjatta (15.11.-31.12.)
Sinun olisi kannattavaa vähentää työtaakkaasi, sillä perheesi saattaa vaatia enemmän aikaa kuin luuletkaan. Rahan säästäminen voi tulla hyödyllisemmäksi kuin arvaatkaan. Varo mitä syöt, tai haikara saattaa vierailla.