keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Suuri savolaisten peli

Teksti ja kuvat: Meri Hyvärinen 9b ja Joonas Räisänen 9b

Minä – me – Jokerit! Mie – myö – mualaiset!


SSK5 – Suuri Savolainen Kokoontuminen.
Jokerit vs. KalPa.
Eteläpääty vs. Savolaiset.
Loppuunmyyty Hartwall Areena ja noin tuhat savolaista KalPa kannattajaa.

Matkamme kohti Helsinkiä käynnistyi aamulla kahdeksan maissa Sport Cafe Pelimiehestä jossa hoidettiin lähtöselvitys ja muut muodollisuudet. Noin kello 09.15 Tulliportinkadun täytti pitkä jono linja-autoja, joihin monta sataa keltamustaa kannattajaa sitten pakkautui ja aloitimme matkan kohti Stadia.


Itse matkustimme alkoholittomassa Petteri-bussissa ja matka sujui todella hyvin. Koko matkan ajan ilmassa leijui jännitys ja odotus tulevasta pelistä. Mietittiin, että onkohan se Hartwall oikeasti niin iso ja onko Jokerifanien kuuluisa kannustusjoukko Eteläpääty niin äänekäs kuin annettiin olettaa.

Määränpäämme oli Messukeskuksen parkkipaikka. Saapuessamme paikalla oli jo suurin osa muista linja-autoista ja käsittämättömän paljon keltaisiin ja mustiin pukeutuneita savolaisia. Siinä jo mietittiin, että onko meitä oikeasti näin paljon.



Matkaohjelman mukaan seuraava etappi oli Hartwall Areena, jonne oli ideana marssia suuressa jonossa. Jono olikin loppujenlopuksi niin pitkä, että matkalta ei löytynyt tarpeeksi pitkää suoraa johon olisimme kaikki yhtenä joukkona mahtuneet. Harmi vain että liput ja viirit olivat menneet vahingossa suoraan Areenalle eikä kulkue ollut niin näyttävä kuin se olisi voinut olla. Kuitenkin, saimme jopa Messukeskuksen venemessujen asiakkaat pihalle sankoin joukoin valokuvaamaan kovaa ääntä pitävää seuruettamme.

Hartwall Areenalta meille oli varattu kokonainen oma käytävä joka piti sisällään fanituotemyyntiä ja omat alkupelit (haastateltavana Jarmo ja Janne Kekäläinen, Kimmo Kapanen ja KalPan maalivahtivalmentaja Ilpo Kauhanen) Katsomossa meille oli varattu kolme katsomoa ylhäältä Eteläpäätyä vastapäätä. Kaikille näille paikoille oli jaettu keltainen tai musta taiteltava kartonkilappu jotka yhdessä muodostivat Suomen suurimman vierasotteluissa nähdyn tifon.

Itse peli sitten sujui miten sujui. KalPa hävisi 4-1 ainoana maalintekijänä Sakari Salminen. Mutta ei se voitto jäänyt ainakaan kannustuksesta kiinni. Alusta loppuun huudettiin ja omiin oli kova luotto. Välillä päihitimme Eteläpäädynkin. Jokerit oli kentällä parempi, mutta katsomossa pelattu peli kannattajien kesken siitä kumpi huutaa kovempaa oli huomattavasti tasaisempi.


Ennen tätä matkaa äänestettiin, mitä uutta huutoa haluaisimme huutaa Helsingissä. Yhdeksi suosikiksi oli noussut ”Stadilaiset – huutakaa meille!”  joka toteutettiin ottelun päätyttyä ja suurimman osan katsojista lähdettyä. No, vastaukseksi saimme vain kuulla huudon ”Musta Verkosto on vain vitsi!”.

Ottelun jälkeen osa suuntasi KalPan miniristeilylle mutta suurin osa valui Areenalta järjestyksenvalvojien saattamina takaisin messukeskukselle. Takaisintulomatka sujui hiljaisissa merkeissä lukuun ottamatta pysähdystä Kuortin ABC:llä. Tunnin pysähdystauon aikana yleistä kaaosta innokkaimpien fanien keskuudessa aiheutti KalPan edustusjoukkueen saapuminen samalle huoltoasemalle. Loppumatka sitten kuluikin ikkunasta vilkuillen että josko edustusjoukkueen bussi tulisi perästä.

Loppujen lopuksi ja tappiosta huolimatta Suuri Savolainen Kokoontuminen oli mahtava kokemus jonka tunnelmaa on vaikea sanoilla kuvailla.


Linkit:
Kalpa
Jokerit