Tämän Huvituksen julkaisua tähdättiin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päiväksi 28.2., sillä huomasimme käsissämme olevan toinen toistaan kiinnostavampia versioita Kalevalan tarinoista. Kansalliseepoksemme tarjoaa aineiston niin horoskooppiin, blogiin kuin sarjakuvaan, kuten jutuista huomaatte.
Koulumaailman perityistä tavoista olemme viime viikkoina
todistaneet vanhojen tansseja ja penkinpainajaisia. Samoihin aikoihin eräs
pitkä perinne, Yhteiskoulun ystävänpäivätanssiaiset, tanssittiin
haikeansuloisten muistojen joukkoon. Soittamisen ja laulamisen iloa tietenkään
ei unohdeta. Talviliikunnan ystävät, siis koko koulun väki, pääsivät helmikuun aurinkoon, ja perinteisen Ice Marathonin rinnalle tarjottiin muitakin perinnelajeja, kuten laskettelua, pilkkimistä ja hiihtoa.
Aika ajoin keskustelu perinteistä ja niiden merkityksestä
kuumenee. Ruokalassa tivataan perusteita piponkäyttökiellolle. Perinteiden noudattaminen sisältää viestin
joukkoon kuulumisesta, ja vastaavasti perinteiden kyseenalaistaminen kertonee
halusta irtautua joukosta ja liittyä johonkin ihan omaan porukkaan. Toisille
irtautumisen keinoja ovat pipot ja huput tai muut vastaavat ulkoiset merkit, joillekin
joukosta irtautumisen ja joukkoon kuulumisen leikki löytyy harrastuksista tai
muista mielenkiinnon kohteista. Mutta kulttuuria et saa itsestäsi irti, vaikka yrittäisitkin.
Käsintiskaajana ihastelen vanhoja lautasia, joiden keskeltä lasitus
on kulunut satojen ja taas satojen lusikoiden kopsahduksista. Astia ympärillä
säilyy, annos vaihtelee. Eikö perinne ole jotain sellaista, joka kestää − myös
kokeiluja ja koettelemuksia?
Innostavaa suomalaisen kulttuurin päivää ja omien perinteiden tutkimisen iloa Huvituksen lukijoille!
Minna Miettinen
Minna Miettinen