tiistai 16. maaliskuuta 2010

Disco koko koululle sekä saksalaisille vaihto-oppilaille

Teksti: Henriikka Asikainen 7d
Kuvat: Henriikka Asikainen 7d ja Vesa Vainikainen

Discon huumaa

Koulumme perinteinen "vaihtaridisco" pidettiin perjantaina 5.helmikuuta 2010. Ennen diskon alkua tukarit valmistelivat opettajien kanssa paikkoja valmiiksi. Anttoni Komulainen ja Hanna Lintu testailivat laitteiden toimivuutta, valoja ja musiikkia. Pieniä ongelmia oli alussa mikin kanssa, mutta ongelmat ratkaistiin ennen oppilaitten tuloa.


DJ:inä toimivat Anttoni Komulainen (dj Ändee) Outokummun Pohjois-Karjaan:n opistosta teatteriesiintymistekniikan puolelta sekä Sampo Nevalainen ja Riku Matela Minarista. Diskotapahtuman juonsivat 9.luokan tukioppilaat Mari Haikonen ja Sakari Pääkkö.

Limboaminen ei vetänyt väkeä yhtä paljon puoleensa kuin edellisinä vuosina, mutta silti noin 10 kilpailijaa oli mukana. Keppiä pitelivät Lauri Jauhiainen ja Jaro Pääkkö, ja alkumallina toimi Eero Uusaro. Tukarit epäilivät alkujännitystä syyksi vähäiseen osallistumiseen. Voittajaksi selviytyi lopulta Vilma Tarkiainen 7B-luokalta.

Letkajenkka veti vertojaan viime vuodelle, kun sali täyttyi iloisista tanssijoista. Mallia antoivat Jaro Pääkkö, Peppi Pasanen, Saima Tossavainen ja Eveliina Paldanius. Iloinen meininki ja tunnelma jatkui koko tanssin ajan, ja uusia tanssijoita liittyi vähän väliä jonon perälle mukaan.

Eero Uusaro, Eemeli Nissi, Saima Tossavainen ja Eveliina Paldanius vauhdittivat iltaa hauskalla sketsillä, jonka varmaan moni oli aikaisemminkin jo kuullut.

Kioskissa oli kuumat paikat koko diskoillan. Myynti meni hyvin, kun oppilaat kävivät iloisina ostamassa juomista ja herkkuja. Kioskissa ei tänä vuonna nähty ylimääräistä ja epäilyttävää porukkaa oppilaskunnan hallituksen iloksi. Melkein koko illan siellä nähtiin Venla Mustonen, Miia Kokkonen ja Sanni Mikkonen.


Hanna Lintu tuli tänne diskoon Anttonin roudausavuksi ja henkiseksi tueksi. Hanna on opiskellut valo- ja miksausalaa ahkerasti. "Kun olin Minarissa, innostuin Mariannen tunneilla tällaisesta hommasta", hän kertoo. Hannan mielestä tämänvuotinen vaihtaridisko oli paras disko ikinä neljään vuoteen.


Anttoni Komulainen aloitti dj-hommat ollessaan kuutosluokalla, jolloin hän osti omat välineet. "Kiinnostus heräsi, kun olin nelos-vitosluokkalainen laivan diskossa. Seiskaluokalla vedin ensimmäisen kunnon keikan ja kahdeksan luokalla jo ihan omia", hän kertoo. Anttoni on opetellut soittamaan itse ja pitää soittamista mielenkiintoisena harrastuksena. Antton ei kuitenkaan ole varma, tuleeko tästä hänen tuleva ammattinsa.

Saksalaisilla vaihto-oppilailla oli monenlaisia mielipiteitä diskosta: osan mielestä tilaisuus oli tosi huono, osan mielestä taas ohjelmaa olisi saanut olla enemmän ja musiikki oli huonoa ja osan mielestä tämä oli ihan hyvä ilta. Seiskaluokkalaisten mielestä valot olivat tosi mahtavat ja enemmän saisi ihmisiä olla tanssimassa.