torstai 26. toukokuuta 2011

Who Cares - We Care

Teksti ja kuvat : Eevi Isotalo 7c


Jäähalli täyttyi nuorisosta


Minarilaiset pääsivät 20.toukokuuta osallistumaan Who cares -we care -koululaistapahtumaan jäähallille. Tapahtuma oli osa Aivot narikasta -poliisikampanjaa ja sitä sponsoroivat KalPa, Kups, Liikenneturva ja Cimo.


Tapahtuma alkoi riehakkaasti pääesiintyjä Fintelligensin esityksellä. Monia ihmetytti, miten poliisi oli saanut Fintelligensin levynteko- ja keikkakiireiltään paikan päälle Niiralan monttuun, pelkästään tämän tapahtuman takia.

-Ihan rahalla saimme heidät tulemaan tänne, kertoo poliisipäällikkö Eero Wetzell Kuopion poliisista, - niin kuin oravavannahkaperiaatteella.

Fintelligensin lisäksi saimme kuulla Yhteiskoulun musiikkiluokkaa, joka esitti mm. tulkinnan Pidä huolta-kappaleesta. Pääsimme myös seuraamaan jännittävää sählypeliä, jossa vastakkain olivat kuopiolaiskoulujen joukkue (Hatsala, Jynkänlahti ja Kallaveden koulu) ja Who cares -joukkue, jossa pelasi aikuisia Kalpasta, Kupsista ja Kuopion poliisista.

Jännitystä oli ilmassa, sillä tapahtuman aikana arvottiin palkintoja 5000 euron edestä, muun muassa liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressin lahjakortteja, Lady Line -kuntosalin järjestämiä zumba-tunteja, KalPan fanituotteita (esimerkiksi t-paitoja, lippalakkeja ja pipoja), Mc Donaldsin lahjakuponkeja, pyöriä ja kameroita.

Minarilaiset seurasivat jännittyneinä matsia.

Tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää ulkona, mutta sään vuoksi se siirrettiin jäähalliin.
-Ajattelimme että olisi ollut liian riskialtista järjestää tapahtuma ulkosalla, poliisipäällikkö Wetsell toteaa.

Poliisi oli saanut tilaisuuteen lontooolaisia vieraita, jotka kertoivat käyneensä jäähalleissa aiemminkin. Valistusta saatiin mopoilusta, päihteistä sekä kypärän ja turvavyön käytöstä. Tapahtuman loppumetreillä palasi vielä Fintelligens lavalle toivottaen hyvää kesää.

Sanni Isotalo, Riikka Voutilainen ja Eevi Isotalo pääsivät jututtamaan Fintelligensin Elastinea.

Siinä se on: Elastisen nimmari!

Kuvia tapahtumasta Savon Sanomissa