torstai 30. toukokuuta 2013

Biologian tutkimuksia: kalat

Teksti: Joona Ljokkoi 7e
Kuvat: Vesa Vainikainen

"Särki on kala"

Rutilus rutilus
Meillä oli tutkimuskohteena särki (Rutilus rutilus). Jokaiselle oppilaalle jaettiin oma kala. Meidän piti piirtää siitä kuva ja nimetä evät. Me selvitimme kuva ja nimetä evät. Me selvitimme kaloista painon, pituuden, iän ja sukupuolen. Tein työn Minna Canthin koulussa biologian luokassa pulpetin ääressä. Tein työn 23.4. klo 10-12. Käytin preparointisaksia kalan mahan aukaisemiseen. Aloitin leikkaamisen peräaukosta. Käytin saksia niin että saksien tylppä pää oli jatkuvasti kalan sisällä. Leikkasin varovasti mahaa auki kohti kalan päätä ja käännyin kidusten kohdalla selkää kohti ja kun olin leikannut kidusten ohi niin käännyin pyrstöä kohti. Peräaukon kohdalla leikkasin alaspäin ja sain irrotettua siististi palan kyljestä. Leikkasin myös pään auki. Etsimme kaloista suolet, ilmarakon, silmämunan, aivot, sydämen ja mädin tai maidin. Tutkimme kalan iän suomujen avulla. Katsoimme suomuja mikroskoopilla ja suomuista erottuvat tummemmat viivat olivat kasvurenkaita. Yksi sellainen oli yksi vuosi. Punnitsimme kalat puntarilla ja mittasimme kalan pituuden. Jos kalalla oli mätiä se oli naaras, jos maitia se oli koiras.


Tutkimuskohteet.
Painon mittaus.
Käytin preparointipihtejä suomujen irroittamiseen. Kalojen keskipituus oli 16,9 cm ja keskipaino 56 g. Kalojen keskiarvoikä oli 7,4 vuotta. Kaloja oli 11, joista 2 oli koiraita. Koiraita on ilmeisesti vähemmän tai ne olivat pienempiä ja menivät verkon silmien läpi tai eivät olleet liikkeellä. Koiraat eivät olleet kovin isoja. Suurin osa säristä oli suunnilleen samankokoisia ja painoisia ja ikäisiä, joka voi johtua siitä, että ne on pyydetty verkolla, johon jää vain tietynkokoiset särjet.

Innokkaita tutkijoita.
Tulosten koontia.
Suomunäyte iän määrittämiseksi.
Iän arvailua.
Yksi kaloista oli nuori, mutta iso. Se johtuu varmaan ravinnosta, jota se on saanut sitä paljon ja kasvanut. Yksi kala oli pitkä ja vanha, mutta todella kevyt. Se ei ollut saanut ruokaa tai mäti ei ollut vielä  kehittynyt tai se oli juuri ulostanut ja sen vatsalaukku oli tyhjä.

Suurin 19.4 cm
Pienin 16 cm
Painavin 69 g
kevyin 27 g
Vanhin 12 v.
Nuorin 5 v.

Naaraskala mätineen.
Työselostusohjeet.