torstai 30. toukokuuta 2013

Tukioppilastoimintaa

Teksti ja kuva: Inkeri Pulkkinen

Kenestä tukioppilas?

Koulumme uusia tukioppilaita haettiin maaliskuussa. Ennen hakua tukioppilaat kiersivät 7. luokissa esittelemässä tukioppilastoimintaa. Tukioppilaiksi haluttiin koulumyönteisiä, oma-aloitteisia ja luotettavia oppilaita, jotka haluavat osallistua koulumme yhteiseen toimintaan ja vahvistaa koulumme yhteishenkeä. Mukaan haluttiin monenlaisia toimijoita ja tyyppejä.


Halukkaat 7. luokkalaiset täyttivät henkilökohtaisen tukioppilashakemuksen, jossa piti esimerkiksi perustella, miksi haluaa tukioppilaaksi. Tukioppilasohjaajat kävivät läpi hakemukset (32) ja haastattelivat luokanohjaajia ja muita opettajia sopivien tukareiden löytämiseksi. Tarkoituksena oli saada jokaiselta luokalta vähintään yksi tukioppilas, ja mahdollisimman tasapuolisesti tyttöjä ja poikia. Hyviä hakijoita oli joiltakin luokilta niin paljon, ettei kaikkia voitu millään valita. Näin ollen jouduimme osin arpomaan, kuka pääsee tukioppilaaksi.

Valinnat tehtiin viikolla 15. Valinnasta ilmoitettiin kaikille hakeneille henkilökohtaisesti Wilma -viestillä, ja lista valituista tukareista julkaistiin koulun seinällä. Vanhat tukarit tutustuivat uusiin tukareihin viikolla 16, ja samalla uudet tukarit pääsivät osallistumaan vappuriehan suunnitteluun.