Hölmöläiset 2.0
Säkillä kannetaan tupaan valoa ja pyydykset merkataan tekemällä veneen laitapuuhun lovi, sellaista oli elämä ennen vanhaan Hölmölässä. Mutta osataan sitä nykyäänkin hölmöillä, vaikkapa laihduttaa, jonneilla tai töppäillä uuden teknologian parissa. Seitsemäsluokkalaiset kirjoittivat omia versioitaan tämän päivän hölmöläisistä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Arpajaisvoitto
Elipä kerran ihan tavallisessa kaupungissa eräs hieman epätavallinen perhe. Siihen kuului isä, äiti ja neljä lasta. Naapurien mielestä he olisivat kuuluneet hoitoon, sillä heillä oli paljon outoja tapoja. He esimerkiksi hautasivat kaikki tuoremehupullonsa maahan siinä toivossa, että jonain päivänä niistä kasvaisi puita. Kukaan ei kuitenkaan koskaan heidän asioihinsa puuttunut, ja niin he elivät rauhassa elämäänsä.
Sattuipa sitten kerran niin, että perheen äiti täytti supermarketin arvontakupongin, jolla arvottiin upouusi televisio. Perheellä ei ennestään mitään viihdelaitteita ollut, kun perheen isällä sattui olemaan ennakkoluuloja niitä kohtaan.
Kun arvonta sitten suoritettiin, huomattiin, ettei voittolapussa ollut muita yhteystietoja kuin osoite. Nimeä tai postinumeroa ei löytynyt. Tämä lappu oli tietenkin äidin. Niinpä eräänä päivänä ryhmä tv-asentajia tuli perheeseen kylään.
Perheen äiti oli todella otettu. ”Vihdoin saadaan tähänkin taloon vähän modernia tekniikkaa!” hän intosi. Niin asentajat sitten asensivat television, veivät antennin katolle, antoivat kaukosäätimen haltioituneen äidin käteen ja huristivat autolla tiehensä.
Äiti alkoi heti painella nappuloita ja osui pian virtanäppäimeen. Ovensuussa seisonut isä alkoi kiinnostua ja istahti sohvalle. Televisiosta tuli ohjelmaa, jossa hellyttävä kissanpentu yritti päästä ulos löytöeläinsuojan häkistä. Lapsia alkoi säälittää ja he anelivat isää päästämään pennun ulos. Lopulta isä haki sorkkaraudan ja irrotti takakannen. Samalla hetkellä perheen nelivuotias lapsi sattui vaihtamaan kanavaa. Tiikeri näytti hyökkäävän päin äitiä, joka pakeni ulos kirkuen: ”Nyt sinä päästit pedon irti!” Siitä pelästyivät muutkin niin toden teolla, että pakenivat naapuriin ja kertoivat koko tarinan. Hyväntahtoinen naapuri meni perheen taloon ja sammutti television. Sitten hän meni perheen luo ja tarjoutui viemään vaarallisen kapineen pois talosta. Perhe suostui tietysti heti, sillä eihän noin kamalan kapineen kanssa voinut olla samassa talossakaan. Naapuri sai ilmaisen television (tosin takakansi piti korjata) ja perhe sai taas elää tavallista elämäänsä tuoremehua kasvattaen.
Elipä kerran ihan tavallisessa kaupungissa eräs hieman epätavallinen perhe. Siihen kuului isä, äiti ja neljä lasta. Naapurien mielestä he olisivat kuuluneet hoitoon, sillä heillä oli paljon outoja tapoja. He esimerkiksi hautasivat kaikki tuoremehupullonsa maahan siinä toivossa, että jonain päivänä niistä kasvaisi puita. Kukaan ei kuitenkaan koskaan heidän asioihinsa puuttunut, ja niin he elivät rauhassa elämäänsä.
Sattuipa sitten kerran niin, että perheen äiti täytti supermarketin arvontakupongin, jolla arvottiin upouusi televisio. Perheellä ei ennestään mitään viihdelaitteita ollut, kun perheen isällä sattui olemaan ennakkoluuloja niitä kohtaan.
Kun arvonta sitten suoritettiin, huomattiin, ettei voittolapussa ollut muita yhteystietoja kuin osoite. Nimeä tai postinumeroa ei löytynyt. Tämä lappu oli tietenkin äidin. Niinpä eräänä päivänä ryhmä tv-asentajia tuli perheeseen kylään.
Perheen äiti oli todella otettu. ”Vihdoin saadaan tähänkin taloon vähän modernia tekniikkaa!” hän intosi. Niin asentajat sitten asensivat television, veivät antennin katolle, antoivat kaukosäätimen haltioituneen äidin käteen ja huristivat autolla tiehensä.
Äiti alkoi heti painella nappuloita ja osui pian virtanäppäimeen. Ovensuussa seisonut isä alkoi kiinnostua ja istahti sohvalle. Televisiosta tuli ohjelmaa, jossa hellyttävä kissanpentu yritti päästä ulos löytöeläinsuojan häkistä. Lapsia alkoi säälittää ja he anelivat isää päästämään pennun ulos. Lopulta isä haki sorkkaraudan ja irrotti takakannen. Samalla hetkellä perheen nelivuotias lapsi sattui vaihtamaan kanavaa. Tiikeri näytti hyökkäävän päin äitiä, joka pakeni ulos kirkuen: ”Nyt sinä päästit pedon irti!” Siitä pelästyivät muutkin niin toden teolla, että pakenivat naapuriin ja kertoivat koko tarinan. Hyväntahtoinen naapuri meni perheen taloon ja sammutti television. Sitten hän meni perheen luo ja tarjoutui viemään vaarallisen kapineen pois talosta. Perhe suostui tietysti heti, sillä eihän noin kamalan kapineen kanssa voinut olla samassa talossakaan. Naapuri sai ilmaisen television (tosin takakansi piti korjata) ja perhe sai taas elää tavallista elämäänsä tuoremehua kasvattaen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
IPodistako iPad?
Elipä kerran eräs hölmöläisperhe, joka oli jo pitkään miettinyt ostavansa iPadin.
Elipä kerran eräs hölmöläisperhe, joka oli jo pitkään miettinyt ostavansa iPadin.
Eräänä kaunina keväisenä aamuna perhe lähti kaupoille, katselemaan iPadeja. Aikansa kierreltyään he tajusivat, että jos ostavat iPodin, he säästävät rahaa. ”Kyllähän se kasvaa isoksi, kun sille antaa hyvää ruokaa ja antaa sen levätä”, äiti huudahtaa. ”Niin kuin me!” lapset kiljuvat. ”No niin, ostetaan tämä ja lähdetään kotiin tekemään lihapullia ja perunamuusia”, isä ehdottaa ja ottaa iPodin kainaloon.
Illalla perhe yritti ruokkia iPodia, mutta tuloksetta. ”Äiti, miks toi iPod ei syö?” tyttö kysyy. ”Hmm, ehkä se ei pidä lihasta”, äiti vastaa.
Seuraavana päivänä hölmöläisperhe teki suuren kulhollisen raikasta salaattia. ”Iskä, iskä, miks toi iPod ei vieläkään syö?” poika ihmettelee. ”Hmm, en tiedä, mielestäni valitsin kaikki tuoreimmat ja raikkaimmat vihannekset mitä kaupassa oli”, isä vastaa ihmetellen. ”Hei, nyt mä tiiän!” tyttö aloittaa. ”Ostetaan sille karkkia, sitä ei voi kukaan vastustaa!”
Niin lähti hölmöläisperhe taas kauppaan seuraavana päivänä. Innoissaan lapseta kasasivat suosikkikarkkejaan kärryyn.
Kotiin päästyään lapset juoksivat kilpaa syöttämään iPodia; mutta tuloksetta. "Äitiiii, iskääää, viekää toi iPod takas kauppaan, se on ihan rikki!” lapset huutavat yhteen ääneen. ”Minä lähden heti, sanon sille myyjälle suorat sanat!” iskä puuskuttaa.
Kaupassa hölmöläisperheen isä etsii myyjän käsiinsä ja räyhää tälle: ”Te saamarin pellet! Myitte meille rikkinäisen iPadin poikasen!” Myyjä katsoo häntä ihmeissään. ”IPadin poikasen?” hän kysyy. ”Tuohan on iPod, joka on tosi likainen”, myyjä jatkaa. ”No kai se nyt on likainen kun se ei suostu syömään mitään noista ruoista, mitä olemme sille yrittäneet syöttää!” isä räyhää edelleen. ”Hyvä herra, ei iPodista saa iPadia vaikka kuinka sitä ruokkisi ja hoitaisi, iPod on iPod eikä muuksi muutu”, myyjä rauhoittelee. ”Mutku…” isä aloittaa ”…luulimme että olisimme näin voineet säästää rahaa, anteeksi kovasti.” ”Ei se mitään”, myyjä vastaa.
Takaisin kotiin päästyään perheen isä kertoo, mitä myyjä oli hänelle sanonut. ”Eikö me nyt saada iPadia”, tyttö valittaa. ”Joskus toiste sit”, isä vastaa. ”Me taidettiin olla taas vähän hölmöjä”, äiti sanoo. ”Niin...” muut huokaavat yhteen ääneen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Punainen Ferrari
Olipa kerran innokas autoilija. Hän oli keski-ikäinen, kalju ja tukeva mies. Hän rakasti autoaan yli kaiken. Auto oli punainen, kiiltävä ja kaikin puolin moderni Ferrari. Hän rakasti istua sen täydellisillä nahkapenkeillä ja kuunnella sen moottorin tasaista kehräystä. Joka ilta ennen nukkumaan menoaan mies kävi peittelemässä autonsa ja sanomassa sille hyvää yötä. Joka aamu hän toi aamupalansa autonsa luo ja söi lattialla auton vieressä istuen ja sille jutellen. Tietysti autolla oli oma, hieno talli, jossa oli kiiltävä virheetön lattia, suorat valkoiset seinät ja suuri ovi, josta se pääsi lipumaan juhlallisesti ulos.
Illalla perhe yritti ruokkia iPodia, mutta tuloksetta. ”Äiti, miks toi iPod ei syö?” tyttö kysyy. ”Hmm, ehkä se ei pidä lihasta”, äiti vastaa.
Seuraavana päivänä hölmöläisperhe teki suuren kulhollisen raikasta salaattia. ”Iskä, iskä, miks toi iPod ei vieläkään syö?” poika ihmettelee. ”Hmm, en tiedä, mielestäni valitsin kaikki tuoreimmat ja raikkaimmat vihannekset mitä kaupassa oli”, isä vastaa ihmetellen. ”Hei, nyt mä tiiän!” tyttö aloittaa. ”Ostetaan sille karkkia, sitä ei voi kukaan vastustaa!”
Niin lähti hölmöläisperhe taas kauppaan seuraavana päivänä. Innoissaan lapseta kasasivat suosikkikarkkejaan kärryyn.
Kotiin päästyään lapset juoksivat kilpaa syöttämään iPodia; mutta tuloksetta. "Äitiiii, iskääää, viekää toi iPod takas kauppaan, se on ihan rikki!” lapset huutavat yhteen ääneen. ”Minä lähden heti, sanon sille myyjälle suorat sanat!” iskä puuskuttaa.
Kaupassa hölmöläisperheen isä etsii myyjän käsiinsä ja räyhää tälle: ”Te saamarin pellet! Myitte meille rikkinäisen iPadin poikasen!” Myyjä katsoo häntä ihmeissään. ”IPadin poikasen?” hän kysyy. ”Tuohan on iPod, joka on tosi likainen”, myyjä jatkaa. ”No kai se nyt on likainen kun se ei suostu syömään mitään noista ruoista, mitä olemme sille yrittäneet syöttää!” isä räyhää edelleen. ”Hyvä herra, ei iPodista saa iPadia vaikka kuinka sitä ruokkisi ja hoitaisi, iPod on iPod eikä muuksi muutu”, myyjä rauhoittelee. ”Mutku…” isä aloittaa ”…luulimme että olisimme näin voineet säästää rahaa, anteeksi kovasti.” ”Ei se mitään”, myyjä vastaa.
Takaisin kotiin päästyään perheen isä kertoo, mitä myyjä oli hänelle sanonut. ”Eikö me nyt saada iPadia”, tyttö valittaa. ”Joskus toiste sit”, isä vastaa. ”Me taidettiin olla taas vähän hölmöjä”, äiti sanoo. ”Niin...” muut huokaavat yhteen ääneen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Punainen Ferrari
Olipa kerran innokas autoilija. Hän oli keski-ikäinen, kalju ja tukeva mies. Hän rakasti autoaan yli kaiken. Auto oli punainen, kiiltävä ja kaikin puolin moderni Ferrari. Hän rakasti istua sen täydellisillä nahkapenkeillä ja kuunnella sen moottorin tasaista kehräystä. Joka ilta ennen nukkumaan menoaan mies kävi peittelemässä autonsa ja sanomassa sille hyvää yötä. Joka aamu hän toi aamupalansa autonsa luo ja söi lattialla auton vieressä istuen ja sille jutellen. Tietysti autolla oli oma, hieno talli, jossa oli kiiltävä virheetön lattia, suorat valkoiset seinät ja suuri ovi, josta se pääsi lipumaan juhlallisesti ulos.
Sattuipa sitten kerran niin, että mies lähti ajelemaan keskustaan autollaan. Hän istahti autoon varovasti ja sulki oven huolellisesti. Hän lipui ulos autotallista ja sulki oven kaukosäätimellä. Mies ajoi sata metriä ja oli ydinkeskustassa. Mies alkoi kierrellä katuja etsien parkkipaikkaa. Kierreltyään puolisen tuntia hän pysäköi parkkihalliin.
Parkkihalli oli jättimäinen ja täynnä autoja. Mies onnistui ujuttamaan autonsa pieneen väliin. Hän vilkutti autolleen ja tuhahti viereiselle autolle, joka oli yltä päältä kurassa. Mies palasi kaupasta parkkihalliin maitopurkki kainalossaan. Kauhukseen hän huomasi, ettei muistanut minne oli autonsa jättänyt. Hän alkoi juoksennella ympäri parkkihalli kiljuen hysteerisesti. Eräs pikkutyttö tarkkaili miestä. Tyttö nappasi miehen hihasta kiinni ja talutti tämän tutun punaisen Ferrarin luo. Mies hihkaisi innoissaan, ryntäsi autonsa rattiin ja kotiinsa taakseen katsomatta.
Iltapäivällä mies lähti ulkoiluttamaan autoaan. Peruutettuaan pihasta mies körrytteli hitaasti, vailla huolen häivää eteenpäin. Hän ajeli punaisia liikennevaloja päin, vilkkua käyttämättä, autontorvea soitellen, mummoja kumoon ajaen, keskisormea heilutellen ja vihellellen. Samassa hän huomasi poliisiauton takanaan. Hän pysähtyi, sillä poliiseilla näytti olevan asiaa. Poliisit Pysähtyivät, nappasivat miehen ulos autosta, ottivat tämän ajokortin ja mikä pahinta ajoivat pois miehen hienon ja punaisen Ferrarin.
Mies oli aivan murheen murtama. Hän ei osannut muuta kuin istua tienreunassa masentuneena. Siinä samassa pikkutyttö saapui paikalle polkupyörää taluttaen. Mies innostui, nappasi pyörän tytöltä ja polkaisi vauhtia. Hän hurruutti pitkin jalkakäytäviä, ilman kypärää. Pahaksi onneksi hän ajoi päin STOP-kylttiä.
Mies heräsi sairaalassa. Hänellä oli kääre päässään, Käsi ja jalka paketissa sekä ajokortti vieressään. Mies hihkaisi. Hän raahautui ikkunaan ja näki upean, rakkaan ja punaisen Ferrarinsa. Mies oli onnesta suunniltaan. Auton vieressä seisoi pikkutyttö. Tyttö sitoi ilmapalloja autoon. Miehen kevyt ja punainen Ferrari nousi vähitellen ilmaan. Mies parkaisi tuskissaan. Vähitellen tuskan tilalle alkoi hiipiä helpotus. Hän pääsi eroon Rasittavasta, typerästä ja punaisesta Ferrarista. Mies vilkutti autolle hyvästit hymyillen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Mage ja Viljami Ääghr
Elipä kerran Mage Viljami ja heidän kaverinsa Joni. He
olivat melko tyhmiä, koska ES oli sekoittanut heidän päänsä. Pojat kävivät joka
aamu ennen koulua varastamassa läheisestä S-marketissa ES-energiajuomat
Eräänä kesänä kaverukset Mage, Viljami ja Joni saivat mopot
Suzuki PV:t, mutta jo ensimmäisenä päivänä pojat päättivät ottaa viivat eli
kilpailun, kenen mopo kulkisi koviten . Poliisi pysäytti pojat ja heiltä
kaikilta lähti mopoista rekisterikilvet.
Pojat miettivät,
mistä he sitten saivat kulkuvälineen. Sitten Mage keksi ”Varastetaan mopoauto”.
Ja niin seuraavana yönä pojat toteuttivat vaarallisen suunnitelmansa. He
murtautuivat erään autokauppa Laakkosen tiloihin ja varastivat punaisen
mopoauton, jonka rekisterinumero oli ES-247
Koko kaupungin poliisit etsivät mopoautovarkaita. Radiossa kuulutettiin, että poliisi kaipasi vihjeitä punaisesta mopoautosta, jonka rekisteri numero oli ES-247. Pojat pohtivat oliko viisasta varastaa mopoauto, jonka huippunopeus oli 45 km/h.
Erään yleisö vihjeen
avulla poliisit paikansivat pojat. Pian oli hurja takaa-ajo päällä ”Paina se
kaasu pohjaan!” huusi Viljami. ”Se on jo”, vastasi Mage. Mutta sitten Joni
keksi, ”Kaadetaan ES tankkiin” Sen jälkeen mopoauton nopeus nousi 80 km/h ja
keula nousi pystyyn, mutta ei mopoautoa voinut enää ohjata.
Se sinkoutui sillalta järveen, jossa oli kylmää vettä. Pojat
nousivat pärskien pinnalle ja poliisit saivat pojat helposti kiinni. Poikien
piti korvata mopoauto ja he saivat sakot. He saivat ansaitun opetuksen. ES oli sekoittanut heidän päät.