Kirjastosedän arkea
Kun ensimmäistä kertaa saavuin koululle kyselemään uutta työkokeilupaikkaani, muistot tulvivat lukioajoilta mieleeni. Muistin kaikki tuskan täyttämät tunnit, kun opettajat yrittivät työntää ruotsin ja matikan oppimäärää aivooni. Muistin ilot ja naurunpyrskähdykset, unohtamatta kaikkia niitä onnistumisen hetkiä, kun sain kurssin läpi tai kaveri kertoi hauskan jutun. Ja sitten muistin, että olen edelleen lukion kirjoilla, eli lukiolainen tässä ollaan edelleen jo viidettä vuotta… 08-vuosikurssin viimeisiä mohikaaneja.
Olin iloinen, kun huomasin meiningin säilyneen
muuttumattomana. ES pärisi, Sale pysyi toiminnassa vain minarilaisten ahkeran
rahallisen tuen ansiosta ja oppilaat touhottivat iloisesti milloin minnekin.
Kaikki oli kuin ennenkin, vain kasvot muuttuneet.
Rehtoreiden kanssa keskusteltuamme sain pestin kirjasto- ja
kouluavustajana, toimenkuvaan kuului ensisijaisesti pitää kirjasto auki
vähintään kaksi tuntia päivässä. Muuna aikana opettajat saivat varata minua
erilaisiin tehtäviin kirjanpäällystyksestä aina oppitunnin valvomiseen.
Kirjastossa aikani kului kirjoja tosille lainaillen, ottaen
vastaan ja järjestellen takaisin hyllyihin. Lisähaasteena oli aina takkuileva
tulostin, josta oli aina joko muste tai paperi lopussa. Yleisin syy oli
kuitenkin kiireisen ja siksi kärsimättömän oppilaan jatkuva tulosta-näppäimen painaminen, ja ensimmäistä
kertaa elämässäni minulla oli ”EI HÄTÄÄ, MÄ HOIDAN”-tunne, kun joku tuli
hädissään kysymään apua. (Samaa olin tehnyt armeijassakin… olin toimistoaliupseeri!)
Toinen homma kirjastossa oli laittaa vanhentuneita kirjoja varastoon ja siivota
se. Olipa siinä välillä aikaa lukea lehtiä ja kirjoja.
Kouluavustajana kohokohtana oli ehdottomasti päästä
yläkoulun tunneille mukaan, jota ennen opettajat olivat varoitelleet siitä,
kuinka oppilaat yrittävät testata aina uuden henkilön kärsivällisyyttä. Joko
minun pinnani oli erittäin kestävä tai en vain huomannut, mutta omasta
mielestäni nämäkin yläkoululaiset osaavat niin halutessaan olla kohteliaita, ahkeria
ja omatoimisia.
Täytyykin väliin mainita, että ensimmäistä kertaa tunsin
itseni vanhaksi. Nimittäin erästä matikan kaksoistuntia pitäessäni eräs tyttö kysäisi
toiselta ”haetsä sen skoban, nii päästään käymään mäkissä?” Minä siihen tiedustelemaan, että mikä on
SKOBA?
Vastaus tuli, kuin viiltäen ”Siis SKOOTTERI, siis daa, millä
vuosTUHANNELLA sä oot syntyny?” Vastasin syntyneeni 1991
ja tiedustelin, mitä tapahtui sanoille SKODE tai SKÖDE? Jälleen kerran sain vastauksen, mallia
apteekinhylly ”newerheard, siisse on aina ollu skoba!” (Tunsin itseni muinaiseksi…)
Mutta sain kuitenkin oppitunnin jälkeen vielä tunnustusta,
kun samat tytöt tulivat sanomaan että ”siissäoot maailman paras ope, 4ever!” Mumisin
jotain siihen suuntaan, että en ole muuta kuin kouluavustaja. Sain vastauksen
”whatever” ja tytöt lähtivät omaan suuntaansa, jättäen minut hölmistyneen
ilmeen kanssa siihen paikkaan keskelle aulaa.
Näin siis olen ”toukotöitä” tehnyt Minarilla ja pakko sanoa,
että hieno kokemus on kaiken kaikkiaan ollut. Oppilaat sekä lukion että
yläkoulun puolella ovat ottaneet hyvin vastaan ja henkilökunta ollut tosi avuliasta,
neuvoen aina, jos jokin on ollut epäselvää.
Lopuksi kiitän kaikkia kuluneesta kuusta ja toivotan hyvää
kesälomaa sekä paljon onnea kaikille kanssani valmistuville uusille
ylioppilaille.
Toivoopi kirjastosetä
