Kuvat: 9lk valinnainen kuvataide
4 X Yhdeksän vuotta peruskoulua
Lauantaina 1.6. koulun lavalle astuu 133 peruskoulunsa päättävää nuorta noutamaan todistuksensa. Tuttuja kasvoja, iloisia ilmeitä, paljon yhteisiä kokemuksia - ja 133 erilaista tarinaa peruskoulusta. Kevään viimeisten kirjoitelmien aiheiden joukossa oli tämänkin jutun otsikko, joka poiki muiden muassa seuraavat koulumuistojen kuvaukset.
Kiitos, kirjoittajat ja kuvittajat, kun jaoitte meille tarinanne!
--------------------------------------------------------------------------
Ala-asteelle lähdetään yleensä innostuneena ja
jännittyneenä. Niin minäkin lähdin. Vanhemmat halasivat eteisessä pientä
vaaleatukkaista tyttöä. Tyttö tunsi itsensä onnelliseksi astuessaan ulos
talosta. Hän näki pienempien tyttöjen kävelevän eskariin päin ja tunsi itsensä
isoksi.
Ala-asteella oli monia vanhoja tuttuja ystäviä. Uusiin kavereihin tutustuttiin helposti. Läksyjäkin tuli ja se oli jännittävää. Tytön koulu vaihtui toisen luokan aikana. Tytön perhe muutti. Ensimmäisenä päivänä omassa kodissa syötiin pitsaa pahvilaatikoiden päältä. Tyttö ja hänen pikkusisko nukkuivat nyt eri huoneissa. Koulu, jota Tyttö alkoi käydä, oli paljon pienempi kuin edellinen. Kun tyttö kävi ensimmäisen kerran tutustumassa siihen, hän meinasi kysyä mistä pääsee yläkertaan. Tytön onneksi hän ei kysynyt, koska yläkertaa ei edes ollut.
Koulu oli täynnä uusia ihmisiä. Ensimmäisillä välitunneilla juostiin pyöräkatosta ympäri, leikkien poliisia ja rosvoa. Tyttö opetti muille, kuinka kieppua rekkitangolla tehden apinoita ja simpansseja. Hän oli ylpeä siitä, että osasi jotain, mitä muut eivät. Edellisessä koulussa kaikki tytöt olivat osanneet kieppua siinä. Vuodet menivät nopeasti ohi ja luokkahuoneet ja opettajat vaihtuivat. Koulu alkoi tuntua vaikeammalta, mutta se oli edelleen mukavaa. Tarrakirjat olivat jo pienempien tyttöjen juttuja. Luokassa alettiin vaihdella tietäviä katseita oppilaiden kesken. Ihastukset ja kaverit vaihtuivat.
Ala-asteella oli monia vanhoja tuttuja ystäviä. Uusiin kavereihin tutustuttiin helposti. Läksyjäkin tuli ja se oli jännittävää. Tytön koulu vaihtui toisen luokan aikana. Tytön perhe muutti. Ensimmäisenä päivänä omassa kodissa syötiin pitsaa pahvilaatikoiden päältä. Tyttö ja hänen pikkusisko nukkuivat nyt eri huoneissa. Koulu, jota Tyttö alkoi käydä, oli paljon pienempi kuin edellinen. Kun tyttö kävi ensimmäisen kerran tutustumassa siihen, hän meinasi kysyä mistä pääsee yläkertaan. Tytön onneksi hän ei kysynyt, koska yläkertaa ei edes ollut.
Koulu oli täynnä uusia ihmisiä. Ensimmäisillä välitunneilla juostiin pyöräkatosta ympäri, leikkien poliisia ja rosvoa. Tyttö opetti muille, kuinka kieppua rekkitangolla tehden apinoita ja simpansseja. Hän oli ylpeä siitä, että osasi jotain, mitä muut eivät. Edellisessä koulussa kaikki tytöt olivat osanneet kieppua siinä. Vuodet menivät nopeasti ohi ja luokkahuoneet ja opettajat vaihtuivat. Koulu alkoi tuntua vaikeammalta, mutta se oli edelleen mukavaa. Tarrakirjat olivat jo pienempien tyttöjen juttuja. Luokassa alettiin vaihdella tietäviä katseita oppilaiden kesken. Ihastukset ja kaverit vaihtuivat.
Luokkahenki oli aina ollut hyvä. Se oli yksi syy, miksi Tyttöä alkoi jännittää. Nimittäin yläaste oli seuraava uusi vaihe Tytön elämässä. Luokka ja koulu vaihtuisivat ja uusiin ihmisiin pitäisi tutustua. Viimeiset ala-astediskot, opettajan vitsit ja luokkaruokailut. Viimeiset kiikkupolttispelit auringon paistaessa pihalla, viimeiset nauruntäytteiset käsityötunnit ja viimeiset koulumatkat pyörällä.
Kesäloma meni nopeasti kavereiden kanssa rannalla. Tyttöä jännitti astua ensimmäisen kerran isoon bussiin. Piti vielä sanoa kuskille, että korttia ei vielä ollut. Koulu oli ensin hirveän iso ja sokkeloinen paikka. Luokkia piti etsiä kauan ennen kuin ne löytyivät. Ihmisiä oli paljon enemmän ja luokkahenki oli paljon huonompi. Uusiin ihmisiin tutustuminen vei paljon enemmän aikaa.
Seitsemäs luokka oli aika raskasta ja vaikeaa aikaa tytölle. Ulkonäköpaineet olivat kovat. Tyttö tunsi, ettei kuulunut luokkaansa, ei kuulunut koko kouluun. Yksinäisyyden tunne vaihtui seitsemännen luokan lopulla. Kahdeksas luokka oli paljon hauskempaa aikaa. Tyttö sai paljon oikeita, ihania ystäviä. Koulu meni huonommin kuin ala-asteella. Jokin Tytössä oli muuttunut. Tytöstä tuli paljon itsevarmempi ja vahvempi. Enää ilkeät katseet käytävällä eivät vaikuttaneet tyttöön. Katseille naurettiin kaveriporukan kanssa yökylässä.
Nyt yhdeksäs luokka on loppumassa. Tyttö tuntee olonsa haikeaksi, mutta myös innostuneeksi. Toivottavasti Tytön opiskeluvuodet jatkuvat yhtä onnellisena, kuin peruskoulussa.
--------------------------------------------------------------------------
Olipa kerran pyöreä pieni, naiivi ja elämäniloinen poika
joka oli innoissaan uusista haasteista ja seikkailuista joita hänelle oli
luvassa koulussa, mutta asia oli aivan toinen koulu oli erittäin suuri
pettymys. koulu oli minulle liian kontrolloitua Ensimmäisellä luokalla
verrattuna esikouluun, joka oli vapaata ja hauskanpitoa. jonkun ajan päästä
aloin tottua tähän ikuiseen Babylonin oravanpyörään. Jo toisella luokalla olin
muuttunut lammasmaiseksi ja pakkomielteiseksi koulusta koulumenestykseni oli
mainio. Olin luokkamme paras, mutta vapaa-aikani meni lukiessa, luulin silloin
,että olen jollain tasolla älykäs tai viisas.
Mutta jälkeenpäin mietin, että miten tyhmä ja naiivi olin silloin. Tämä on ehkä syy miksi nykyään halveksun lapsia. Kolmosluokalla tilanne oli sama, mutta neljännellä luokalla koulu ei enää kiinnostanut minua. Koska aloin tajuta ,että miksi tein koulun eteen töitä: en miksikään. Sen jälkeen en enää lukenut, vaan laiskottelin ja tuhlasin aikaani johonkin turhanpäiväisyyksin kuten tietokonepelien pelailuun ja television katseluun. Sama jatku koko vitosluokan ja arvosanani romahtivat , aloin saamaan kokeista kutosia ja vitosia. olin sinisilmäinen poika enkä uskaltanut näyttää kokeita kotona ja kohdata laiskuuteni seurauksia. Joten aloin saamaan paljon unohduksia josta meidän koulusta sai jäki-istuntoa. joten istuin koulun jälkeen melkein joka päivä joka ei ollut kovinkaan mielekästä. Kuutosluokalla tyhmyyteni iski minuun ja aloin miettiä: miksi en lue ? Ja miksi kyseenalaistan systeemiä. Aloin jälleen lukemaan ja arvosanani nousivat todella hyvään malliin.
Mutta jälkeenpäin mietin, että miten tyhmä ja naiivi olin silloin. Tämä on ehkä syy miksi nykyään halveksun lapsia. Kolmosluokalla tilanne oli sama, mutta neljännellä luokalla koulu ei enää kiinnostanut minua. Koska aloin tajuta ,että miksi tein koulun eteen töitä: en miksikään. Sen jälkeen en enää lukenut, vaan laiskottelin ja tuhlasin aikaani johonkin turhanpäiväisyyksin kuten tietokonepelien pelailuun ja television katseluun. Sama jatku koko vitosluokan ja arvosanani romahtivat , aloin saamaan kokeista kutosia ja vitosia. olin sinisilmäinen poika enkä uskaltanut näyttää kokeita kotona ja kohdata laiskuuteni seurauksia. Joten aloin saamaan paljon unohduksia josta meidän koulusta sai jäki-istuntoa. joten istuin koulun jälkeen melkein joka päivä joka ei ollut kovinkaan mielekästä. Kuutosluokalla tyhmyyteni iski minuun ja aloin miettiä: miksi en lue ? Ja miksi kyseenalaistan systeemiä. Aloin jälleen lukemaan ja arvosanani nousivat todella hyvään malliin.
Ylä-asteella oli minulle suuri yllätys kuinka mielekästä koko homma oli. Meitä ei enää pidetty ärsyttävinä pieninä lapsina joitenka mielipiteillä ei ollut mitään merkitystä, vaan meitä kuunneltiin. Seiska ja kasiluokalla minun kouluintoni oli heikko ja en lukenut mihinkään kokeisiin ja se näkyi: Arvosanani taas romahtivat huonoihin / keskinkertaisiin lukemiin. Vaikka opetus oli mielenkiintoisempaa kun ala-asteella. Sain uusia hyviä ystäviä ylä-asteella. Ysiluokalla taas tajusin, että minunhan kannattaa ruveta lukemaan, jotta saisin kohtalaisenhyvän lopputodistuksen ja pääsisin siihen jatko-opintopaikkaan mihin haluan. Numeroni alkoivat taas nousta, mutta seuraavan kolmen vuoden asuinpaikkani ja opiskelupaikkani on joittenkin yksittäisten opettajien käsissä.
Koulutaipaleeni on ollut mutkikas ja sekava, aina ei ole ollut helppoa. Mutta tämä ei ole jälkeenpäin ajateltuna ollut huono homma oikeastaan, se vaan on kasvattanut luonnettani. Enkä usko että kouluni tähän loppuu, koska hain lukioihin ja aion sitäkin pidemmälle, ehkä jopa yliopistoon, jos lukioni onnistuu hyvin. Aioin hakea insinööriksi.
Nimimerkki X
--------------------------------------------------------------------------
Aloitin loisteliaan koulu-urani Rytkyn ala-asteella. En
ollut yksi niistä hämmentyneistä lapsista, jotka aloittivat opiskelunsa uudessa
paikassa. Olin aloittanut vuosi aiemmin eskarin samassa paikassa ja nyt oli
aloittamassa yhdeksänvuotista peruskoulua. Meitä oli noin kuusi henkilöä
luokalla. Koulu oli niin pieni, että ykkös- ja kakkosluokka olivat samoissa
tiloissa, kuten kaikki muutkin luokat. Ainoa asia minkä muistan opiskelusta, oli
että opetettiin aakkoset ja lukemaan. Ensimmäinen ja toinen luokka on edelleen
hämärinä ajatuksina päässä eli ei ole hirveämmin mielikuvaa.
Seuraavat
luokka-asteet olivat toimintaa. Alkoi tapahtua. Ensimmäistä kertaa opettaja
huusivat. Välillä oli pieniä selkkauksia, jotka saivat opettajankin itkemään,
mutta onneksi niistä selvittiin vähällä.
Se loistelias koulu-ura huomattiin silloin. Kuutosia tuli kokeista,
vaikka kuinka yritin. Silloin lukeminen ei sopinut minulle, mutta yritys oli
kovaa. Ei sitä uskottu. Tykkäsin touhuta kaikkea muuta esim. halusin pelata
jalkapalloa. Noina aikoina minä aloitin myös jalkapalloharrastuksen.
Viides ja kuudes
luokka oli hieman samanlaista, kuin kolmos ja nelos luokka. Ei kiinnostanut
edelleenkään. Liikunta oli ainoa asia, mikä meni putkeen. Jalkapallossa nousin
parempaan joukkueeseen, mikä myös vei vielä enemmän aikaa. Timo raivosi aina
tunneilla Tomille, joka hölötti omia asioita. Silloin minäkin aloin kyllästyä
kouluun. En silloin jaksanut olla edes tunnilla kunnolla ja olin silloin yksi
niistä hölöttäjistä.
Ala-asteen opiskelu
oli aina yhtä samanlaista. Yksi kappale per oppitunti. Sama huono opettaja joka
tunti. Silloin ei ymmärtänyt vielä, että opiskelu oli helppoa. Kolme vuoden
päästä oli vielä rankempaa. Mutta ei tuosta ala-asteen hölläilystä
mitäänhaittaakaan ollut. Kyllä niillä kutosilla pärjäsi yläasteella. Onneksi
silloin muuttui asenne opiskeluun.
Yläasteen alku oli hieman hämmentävää. Siirryin 50 oppilaan koulusta 500 oppilaan kouluun. Opettajia tuli lisää ja uusia kavereita. Silloin pidin kouluun menemisestä. Se oli mukavaa aikaa. Koulunkäynti oli silti vielä hieman hukassa. Silloin kävin koulussa vain siksi, että näkisi ystäviä ja saisi pitää hauskaa. Oli puhuttu, että vastuuta tulisi lisää ja opiskelu olisi hankalampaa, mutta ei työtä loppujenlopuksi tullut niin paljon, kun peloteltiin. Tai sitä ei itse huomannut. Välitodistus ja todistus eivät edelleen olleet kummoisia ja silloin myös suunnittelin meneväni amiskaan.
8. luokka oli
muutos opiskelun kannalta. Ennen luokan alkua puhuin vanhempien kanssa, että
nyt pitää saada numerot nousemaan. Yllättäen ne myös nousivat. Opiskelu alkoi
maistua ja pärjätä kokeissa. Jostain oli karsittava. Vaihdoin joukkuetta
sellaiseen, joka ei ollut yhtä hyvä ja harjoitteli vähemmän, mutta ei tuo
hirveästi haitannut. Onneksi heräsin tuolloin opiskelemaan. Olisi ollut
hankalaa enää näin 9. luokalla nostella numerot siedettävälle tasolle.
Todistuksen saatuani se oli noussut melkein numerolla edelliseen
kevättodistukseen verrattuna. Silloin olin todella tyytyväinen työhön, jota
olin tehnyt koko pitkän, hirveän vuoden. Silloin myös alkoivat selkeytyä
tulevaisuuden suunnitelmat. Ne haaveet ovat edelleen lukio tai lopullinen
päämäärä lentokonemekaanikko.
Viimeinen
lukuvuosi peruskoulua alkoi huonosti. Opiskelu ei kiinnostanut, mutta onneksi
ei laskenut kuin lehmän häntä. Jaksoin tehdä niin duunia, kuin pystyin. On tämä
viimeinen luokka aika mittaileva vuosi. Halutaan testata miten hyvin ollaan
opittu jne. Se ei sovi minulle, kun tungetaan vielä lisää kokeita joukkoon.
Tuntuu välillä, etteivät opettaja ymmärrä, miten paljon tässä on hommaa.
Sanotaan, että nyt on viimeinen aika panostaa, mutta se on hankalaa panostaa
kaikkeen samaan aikaan. Omasta mielestä pitäisi olla selkeät koeviikot. Isoin
vuori minulla on kivuta ajat, jolloin on paljon läksyä plus kokeet. En voi enää
panostaa läksyihinkään niin hyvin, kun pitää käyttää aikaa lukemiseen. Mutta
loppujen lopuksi kyllä tästä selvitään.
Yhdeksän vuotta
on ollut tuskaa, kiirettä, väsynyttä, tympivää ja tylsää, mutta on siinä ollut
valoisat puolet. On ollut hauskaa, iloista, pirteää ja opettavaa meininkiä. On
näistä ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Nyt jäädään enää jännittämään, mitä
tulee virallisissa papereissa näkymään.
Nimimerkki Y
--------------------------------------------------------------------------
Onko väärin sanoa, että parhaiten muistan peruskoulusta asioita, jotka eivät liity opiskeluun ollenkaan? Kansainvälisesti mitattuna huippuluokkaa oleva koulutus jää toissijaiseksi, kun ajattelen kuluneita yhdeksää vuotta.
Se on pitkä aika, pirullisen monta pulpetin takana vietettyä tuntia. Luulisi sen olevan ihan ymmärrettävää, etteivät ne meitä maailman sivistyneimmiksi kehittäneet tuhannet oppitunnit voita muistoina kaikenlaisia retkiä, projekteja ja muita väripilkkuja tasapaksussa arjessa.
Ala-asteella olin englanninkielisellä luokalla. Luokkaretkemme oli mahtava, vaikka emme päässeetkään Metsäkartanoa pidemmälle. Okei, teimme myös päiväretken Jyväskylään, kun saimme taivuteltua opettajan järjestämään kanssamme huipputuottoisaksi osoittautuneen diskon.
Pelasimme välitunnit usein rappupolttopalloa. Ulos oli aina armoton kiire; "vika viivalla jää!" Silloin, kun syystä tai toisesta vietimme välitunnit luokassa, opettajanpöydältä takapulpettiin ja takaisin lenteli amerikkalainen jalkapallo tai lievästi sanottuna kärsinyt pehmonalle. Luokassa vallitsi Pepsi Maxin kirous, sillä kyseinen juoma sai aina aikaan jännittäviä hetkiä herkku-pelipäivinä, vähintäänkin silloin, kun jonkun märkä pelikonsoli joutui elvytettäväksi. Kevään viimeisinä päivinä vedimme aina pulpetit luokan reunoille ja pelasimme diskomurhaajaa.
Rajalasta Minariin siirtyminen oli iso askel. Ei ollut kyse vain siitä, että tittelistä 'alakoululainen' meni kaksi ekaa vokaalia vaihtoon. Ihan uutta ja outoa oli se, että pitikin kantaa kaikki kirjat mukana luokasta toiseen. Ei ollutkaan enää sitä omaa pulpettia, joka muistutti tosin ala-asteen lopuilla enemmän kaatopaikkaa. Eka- ja tokaluokilla opettajamme jätti pulpettiin erilaisia lappuja sen mukaan, miten siistejä ne olivat. Kun opettaja vaihtui, laput jäivät ja samalla se pulpetin siivous jotenkin kummasti unohtui.
Outoa oli myös opiskella suomeksi. Kaikki kirjat olivat suomeksi, opettajat puhuivat suomea. Arkista, mutta ex-enkkuluokkalaiselle outoa. Hassua oli sekin, että osasivat soittaa. Ala-asteella pianotuolista tappeli juuri ja juuri kolme ihmistä.
Yläaste on ollut mahtavaa aikaa. En tiedä, mikä ajoi minut jättämään kivan luokan ja hakemaan täysin epäröimättä musiikkiluokalle, ainoana kavereistani. Kai se on sitä, mitä myös vaistoksi kutsutaan, sillä en ole katunut sekuntiakaan. Yläastevuosien parhaimmistoa ovat olleet yhteisten keikkojen lisäksi oppilaskunnan kevätretki sekä oppilasvaihto ja työharjoittelu Saksassa. Paljon muutakin on jäänyt mieleen. Formulapelit matikantunnilla, vitsiksi muodostuneen ranskankirjan absurdit tarinat, suklaapalkinnoilla pelattu ruotsintuntien bingo, kuorolaulut ihan kaikkialla musiikinluokan ulkopuolellakin.
Peruskoulu on ohi ennen kuin huomaankaan. Vasta tänä vuonna olen alkanut tajuta, että koulu onkin ollut ihan jees. Vaikka aina ei olisikaan huvittanut lähteä koulumatkalle tai tarttua annettuihin tehtäviin, päällimmäisenä on jäänyt mieleen lähinnä positiivisia kokemuksia. Ja vaikka ne kokemukset liityvät suurimmaksi osaksi kaikkeen muuhun kuin koulutyöhön, olen varma, että vielä jossain vaiheessa elämää saa huomata, että on siitä opiskelustakin jotain jälkiä jäänyt päähän.
Matilda Hakumäki
Nimimerkki Y
--------------------------------------------------------------------------
Onko väärin sanoa, että parhaiten muistan peruskoulusta asioita, jotka eivät liity opiskeluun ollenkaan? Kansainvälisesti mitattuna huippuluokkaa oleva koulutus jää toissijaiseksi, kun ajattelen kuluneita yhdeksää vuotta.
Se on pitkä aika, pirullisen monta pulpetin takana vietettyä tuntia. Luulisi sen olevan ihan ymmärrettävää, etteivät ne meitä maailman sivistyneimmiksi kehittäneet tuhannet oppitunnit voita muistoina kaikenlaisia retkiä, projekteja ja muita väripilkkuja tasapaksussa arjessa.
Ala-asteella olin englanninkielisellä luokalla. Luokkaretkemme oli mahtava, vaikka emme päässeetkään Metsäkartanoa pidemmälle. Okei, teimme myös päiväretken Jyväskylään, kun saimme taivuteltua opettajan järjestämään kanssamme huipputuottoisaksi osoittautuneen diskon.
Pelasimme välitunnit usein rappupolttopalloa. Ulos oli aina armoton kiire; "vika viivalla jää!" Silloin, kun syystä tai toisesta vietimme välitunnit luokassa, opettajanpöydältä takapulpettiin ja takaisin lenteli amerikkalainen jalkapallo tai lievästi sanottuna kärsinyt pehmonalle. Luokassa vallitsi Pepsi Maxin kirous, sillä kyseinen juoma sai aina aikaan jännittäviä hetkiä herkku-pelipäivinä, vähintäänkin silloin, kun jonkun märkä pelikonsoli joutui elvytettäväksi. Kevään viimeisinä päivinä vedimme aina pulpetit luokan reunoille ja pelasimme diskomurhaajaa.
Rajalasta Minariin siirtyminen oli iso askel. Ei ollut kyse vain siitä, että tittelistä 'alakoululainen' meni kaksi ekaa vokaalia vaihtoon. Ihan uutta ja outoa oli se, että pitikin kantaa kaikki kirjat mukana luokasta toiseen. Ei ollutkaan enää sitä omaa pulpettia, joka muistutti tosin ala-asteen lopuilla enemmän kaatopaikkaa. Eka- ja tokaluokilla opettajamme jätti pulpettiin erilaisia lappuja sen mukaan, miten siistejä ne olivat. Kun opettaja vaihtui, laput jäivät ja samalla se pulpetin siivous jotenkin kummasti unohtui.
Outoa oli myös opiskella suomeksi. Kaikki kirjat olivat suomeksi, opettajat puhuivat suomea. Arkista, mutta ex-enkkuluokkalaiselle outoa. Hassua oli sekin, että osasivat soittaa. Ala-asteella pianotuolista tappeli juuri ja juuri kolme ihmistä.
Yläaste on ollut mahtavaa aikaa. En tiedä, mikä ajoi minut jättämään kivan luokan ja hakemaan täysin epäröimättä musiikkiluokalle, ainoana kavereistani. Kai se on sitä, mitä myös vaistoksi kutsutaan, sillä en ole katunut sekuntiakaan. Yläastevuosien parhaimmistoa ovat olleet yhteisten keikkojen lisäksi oppilaskunnan kevätretki sekä oppilasvaihto ja työharjoittelu Saksassa. Paljon muutakin on jäänyt mieleen. Formulapelit matikantunnilla, vitsiksi muodostuneen ranskankirjan absurdit tarinat, suklaapalkinnoilla pelattu ruotsintuntien bingo, kuorolaulut ihan kaikkialla musiikinluokan ulkopuolellakin.
Peruskoulu on ohi ennen kuin huomaankaan. Vasta tänä vuonna olen alkanut tajuta, että koulu onkin ollut ihan jees. Vaikka aina ei olisikaan huvittanut lähteä koulumatkalle tai tarttua annettuihin tehtäviin, päällimmäisenä on jäänyt mieleen lähinnä positiivisia kokemuksia. Ja vaikka ne kokemukset liityvät suurimmaksi osaksi kaikkeen muuhun kuin koulutyöhön, olen varma, että vielä jossain vaiheessa elämää saa huomata, että on siitä opiskelustakin jotain jälkiä jäänyt päähän.
Matilda Hakumäki
