torstai 30. toukokuuta 2013

Who Cares

Teksti: Makkonen Venla 7f
Kuvat: Vesa Vainikainen

Polliisit kylässä

Perjantaina 17.5 koulullamme vieraili kaksi poliisia. Meille kerrottiin mm. poliisin työstä ja valtuuksista, koulutuksesta sekä erilaisista onnettomuuksista joita oli sattunut esimerkiksi varomattomuuden seurauksena.
Kun olimme saaneet kuulla mitä poliisin työhön kuuluu ja mitä poliisin on oikeus tehdä, meille kerrottiin mopoilusta.


Se olikin tärkeä aihe, sillä varmasti monella minarilaisella on mopo tai skootteri tai suunnitelmissa hankkia sellainen. Näimme kuvia ja kuulimme kertomuksia onnettomuuksista joita oli sattunut varomattoman ajelun seurauksena. Toivottavasti ne saivat oppilaat ajattelemaan omia mopoilu tottumuksiaan. Seuraava aihealue oli mopojen virittäminen. Se että siitä voi seurata paljon muitakin kuluja ja seurauksia kuin sakot tai huomautus, yllätti varmasti monet.

Saimme myös kuulla kakkosluokkalaisen pojan ajatuksia poliisin työstä. Ne olivatkin hauskaa kuunneltavaa. Mm. valittelut siitä että ”tytöt tykkäävät poliiseista ja haluaa niiden kanssa naimisiin” sai aikaan nauruntyrskähdyksiä ympäri salia. Saikohan tieto siitä, että poliisin ei tarvitse olla viisas ja että se ei ole oikea työ, jonkun harkitsemaan poliisiksi ryhtymistä?



Linkit