keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Papin perhe -näytelmää katsomassa

Tekstit: Minna Canthin koulun kahdeksasluokkalaiset

Oppilasarvioita näytelmästä

Kuva: Iisalmen Sanomat - http://bit.ly/sWQZeC

Papin perhe - tiukka kuri

Kävimme eilen 8.9. katsomassa luokkamme kanssa Papinperhe-näytelmän Kuopion kaupunginteatterissa. Näytelmä oli kirjoitettu jo100 vuotta sitten, mutta silti siinä käsiteltiin samoja asioita, mitänykyaikanakin mietitään. Tämä paljon tunteita sisältävän näytelmän onkirjoittanut Minna Canth, joka oli aikanaan rohkea ja tunnettukuopiolaisnainen.

Papin perhe kertoo perheestä, jossa on kolme lasta, muttakaksi on jo maailmalla, ja toinen heistä, Hanna, opiskelee opettajaksi, muttaisällä ei ole enää varaa maksaa Hannan jatko-opintoja. Poika Jussi on noin20-vuotias lehtikirjoittaja. Hän kirjoittaa vapaamieliseen Nuori Suomi-lehteen, jota isä vihaa, koska omistaa kokonaan toiseen, jyrkästikristilliseen aatteeseen kuuluvan lehden.

Isä kasvattaa lapsiaan tiukasti ja ei salli mitään, mikä onhiukankaan epäkristillistä. Esimerkiksi Maiju, 17-vuotias nuorin tyttö, haluaanäyttelijäksi Suomen kansallisteatteriin, mutta isä ei suostuisi tähän millään.Maijun äitikään ei haluaisi Maijua näyttelijäksi, mutta ei silti kiellä tätäyhtä jyrkästi kuin isä.

Kun Hanna ja Jussi tulevat Helsingistä käymään kotona, mukanaon Teuvo Rastas, johon Maiju hieman ihastuu. Hannan ja Jussin tultua alkavatpahat riidat kristillisyydestä ja vapaamielisyydestä. Isä Valtari ajaa Jussinulos kotoaan, jolloin Hanna lähtee mukaan. Myöhemmin Maiju pääsee Teuvo Rastaanmukana Helsinkiin ja pääsee koe-esiintymiseen Helsingin teatterissa.

Isä saapuu Helsinkiin, ja syttyy taas riitoja. Hanna pitääitseään turhana ihmisenä isän ja Jussin moitinnan jälkeen. Isä Valtarin jalapsien sekä äidin suhteet jäävät epäselviksi näytelmän lopussa. Tunteita voisikuvata viileiksi ja koviksi toisia kohtaan.

Omat mielipiteeni näytelmästä ovat hieman tylyt. Näytelmäoli mielestäni tylsä, lavasteet puutteellisia ja puvustus niukka. Musiikki olipaikoin tylsää ja paikoin ihan hyvää. Näyttelijät olivat sulautuneet hyvinrooleihinsa ja olivat hyviä näyttelijöitä. Valaistus oli hienosti toteutettu,mutta takana katosta roikkuneet lamput näyttivät ufoille. Helsingissätapahtunut kohtaus oli sekava, koska oli erittäin vaikea erottaa, olivatkonäyttelijät sisällä vai ulkona.

Pastori Valtari oli todella hyvä roolissaan, sillä hän olipelottava, mitä oli haluttu kuvata paljon, koska Maiju pelkäsi isää,Henrik-pastoria.

Suosittelisin näytelmää yli 30-vuotiaille, koska ei seainakaan meidän ikäisien mielestä ollut kiinnostava tai viihdyttävä. Näytelmäoli tehty alkuperäiskäsikirjoituksen mukaan, joten kieli oli jäykkää ja hiemankohteliaampaa kuin nykyaikana. Mielestäni näytelmä ansaitsisi yksi ja puolitähteä viidestä.

Ella Ipatti 8e



Papin perhe ei säväyttänyt

Minna Canthin kirjoittama näytelmä Papin perhe oli uusi kokemus, mutta eisäväyttänyt paljoakaan. Näytelmä esitettiin Kuopion kaupunginteatterissa8.9.2011.

Näytelmä kertoi tytöstä nimeltä Maiju, joka tahtoo lähteä maailmalle, muttahänen isänsä ei salli sitä. Myös Maijun sisaruksilla ja äidillä on ongelmiaperheen isän kanssa.

Näytelmä saa paljon miinusta liian trendikkäistä vaatteista sekä musiikista,joka toi mieleen 60-luvun. Näytelmän tapahtumathan ajoittuvat 1800-luvunlopulle! Näytelmän loppukin oli sekava, sillä selvää päätöstä näytelmä eisaanut.

Minna Canthin näytelmissä on usein kuvattu naisten huonoa asemaa, mutta tässäse ei mielestäni näkynyt. Itse en pitänyt näyttelijöistä, jotka ylinäyttelivätjotkin kohdat.

Sara Kuhlman 8d



Papin perhe viihdytti

Syyskuun 8. päivänä esitettiin Kuopion kaupunginteatterissa Minna Canthinkirjoittama näytelmä Papin perhe. Näytelmän oli ohjannut Heini Tola.

Näytelmässä kerrotaan normaalista papin perheestä, jossa isä (eli pappi) jatytär Maiju riitautuvat. Samaan aikaan, kun he riitelevät, tulevat sisaruksetJussi ja Hanna käymään kotiin. Isä kuitenkin riitautuu Jussinkin kanssa, janiinpä Jussi ja Hanna lähtevät pian kotoa pois. Maiju karkaa myöhemmin Teuvonkanssa, joka on Jussin kaveri. Maiju lähtee Helsinkiin näyttelemään. Lopuksikaikki järjestyy hyvin.

Näytelmä oli mielestäni viihdyttävä, mutta ei ehkä paras mahdollinen.Näyttelijät näyttelivät hyvin ja juoni oli kiinnostava. Antaisin näytelmällearvosanaksi 9-.

Maiju Räsänen 8d



Erikoinen näytelmä

Papin perhe -näytelmä kertoo perheestä, jossa on lapsia ja pastori-isä. Isähaluaa kasvattaa lapset kovalla kädellä, mutta äiti sovinnolla. Näytelmän onkirjoittanut Minna Canth ja se esitettiin Kuopion kaupunginteatterissa8.9.2011.

Näytelmä oli mielestäni erikoinen. En pitänyt siitä erityisemmin. Näyttelijätkyllä näyttelivät hyvin, mutta tarina oli pitkäveteinen. Valaistus tehostihyvin kohtauksien tunnelmaa ja musiikki oli hyvää.

Emilia Hyvärinen 8d


Linkit: