keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tervetuloa uusimman Huvituksen pariin!

Lahjojen aikaa

Joululoma lähestyy, ja moni meistä miettii, mitä antaa ja saa joululahjaksi. Pienoinen gallup koulumme käytävällä paljasti, että tänä jouluna suosittu toive nuorison keskuudessa on järjestelmäkamera. Myös suklaa ja Reino-tossut pääsivät listalle mukaan.

Kaikilla suomalaisilla eivät rahat kuitenkaan riitä joulun viettoon. YLE uutisoi joulukuun alussa, että kymmenissä tuhansissa pienituloisissa kodeissa ei ole varaa jouluruokiin tai -lahjoihin ilman ulkopuolista tukea. Suomessa elää noin 130 000 lasta köyhyysrajan alapuolella. Luku on pysäyttävän suuri.

Kun joulua suunnittelee tai siitä vuodenvaihteen jälkeen puhuu, on huomioitava, että kaikki eivät pysty osallistumaan keskusteluun lahjoista tai matkoista.

Koulussamme vieraillut gospellaulaja Popo Salami muistutti hienosti näin joulun alla, mikä elämässä on kauneinta. Hänen mielestään elämä on täynnä iloa ja toivoa, ja kauneinta maailmassa on rakkaus. Tätä viestiä on hyvä kuuluttaa myös koulumaailmassa. Ystävällisyys, hymy, jeesaaminen ja porukkaan pyytäminen eivät maksa paljon, mutta ovat lahjoista arvokkaimpia.

Toivotan Huvituksen toimituskunnan puolesta kaikille lukijoille hyvää joulun ja talven aikaa!

Virva Eskelinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori