tiistai 17. joulukuuta 2013

Terveisiä kouluravintola VilliVellistä

Teksti: Terttu Ryhänen, Minna Canthin kouluravintolan palveluesimies
Kuvat: Vesa Vainikainen

Ensimmäinen vuosi uudessa keittiössä

Vuosi sitten valmistui Minariin uusi keittiö. Vanha keittiö ja ruokasali purettiin ja tilalle rakennettiin uudet tilat perustuksiaan myöten. Peruskorjaus oli tarpeellinen, koska vanha rakennus oli kärsinyt vesivaurioista ja henkilökunta sairasteli tämän johdosta. Lisäksi tilat sekä laitteet olivat vanhanaikaiset. 

Suunnitteleminen oli mukavaa, ja pääsimme jonkin verran vaikuttamaan tuleviin ratkaisuihin. Saimmekin viihtyisät ja toimivat tilat. Mielestämme Minarilla on Kuopion paras keittiö ja viihtyisin ruokasali.

Ruokasalin suunnittelusta vastasivat rehtorit yhdessä ammattilaisten kanssa. Ruokailu sujuu entistä paremmin neljästä ottopisteestä, linjasto on käytännöllinen ja salaatti otetaan oikeaoppisesti ensin lautaselle. 

VilliVellissä on toimiva linjasto, kertoo Terttu Ryhänen
Oppilaat ovat oppineet nopeasti astioiden palautuksen. Toivomisen varaa olisi ainostaan siinä, että kaikki noudattasivat palautusohjeita. Seiskaluokat käyvät auttamassa tet-harjoittelupäivänä astianpalautuspisteessä ja ruokasalin siistimisessä. Lämmin kiitos, kaikki ovat hoitaneet tähän saakka tehtävät hyvin! On ilo kirjoittaa hyviä arviointeja. Joskus on havaittu tet-harjoittelijan kiusaamista, mutta opettajat ovat puuttuneet asiaan, kun olemme antaneet asiasta palautetta.

Laitteet ovat moderneja, ne helpottavat huomattavasti ruuan valmistusta. Minarissahan ruoka valmistetaan paikan päällä. Oman koulumme lisäksi valmistamme ruokaa myös 600 päiväkotiasiakkaalle. Ensi vuonna päiväkotiaterioita lähtee 700, eli melkoista vipinää keittiössä on. Keittiössä työskentelee kuusi työntekijää, vuoden vaihteen jälkeen saamme seitsemännen. Nykyisessä työssä täytyy olla hyvä ammattitaito ja motivaatio. Meillä onkin hyvä tiimi, ilmapiiri on hyvä, töihin on kiva tulla ja asiakaspalvelu on mukavaa.

Vuoden alussa oppilaat saivat ehdottaa kouluravintolalle nimeä. Mukavia ehdotuksia tulikin paljon. Raati, johon kuului oppilaskunnan, opettajien ja keittiön edustajat, valitsi nimeksi VilliVellin. Emme ole ainakaan kuulleet negatiivisia kommentteja nimestä. Nimi on ajan trendin mukainen. Toivottavasti Villivelliin syömään tullessa on mukava tunne - voihan ruokailu olla parhaimmillaan päivän paras hetki!

Suomessa on ilmainen kouluruoka, mikä on merkittävä etu. Ruokaan varattu määräraha ei ole iso: yläkoululaisen ruoka saa maksaa 2,53 € ja lukiolaisen ruoka 2,77€. Määrärahasta raaka-aineiden osuus on vain n. 0,76 - 0,83 €, muu osuus sisältää tilavuokrat, palkkakulut yms. Ensi vuodelle määrärahaa ei ole nostettu, vaikka elintarvikekulut ovat kasvaneet noin 5 % vuodessa. Käytännössä se tarkoittaa, että ruokalistalla täytyy tehdä säästösuunnitelmia. Päättäjille lähettäisinkin terveisiä, että terveellisestä ruuasta säästäminen tuo ajan myötä muita ikäviä kuluja.

Tarjoamme myös terveellistä välipalaa, mutta asiakkaita käy tosi vähän. Olemme huomanneet Saleen johtavat jonot, ja meidän kouluravintolaväen mielestä oppilaiden kannattaisikin kokeilla joskus energiajuoman vaihtamista monipuoliseen välipalaan. Silloin jaksaisi keskittyä paremmin iltapäivän oppitunteihin.

Erityisruokavalioasiakkaita on jostain syystä aina vain enemmän. Pystymme valmistamaan maistuvaa ruokaa hyvinkin vaikeista allergioista huolimatta. Toivomme, että kaikki oppilaat ja opettajat toimittavat joka syyslukukauden alussa erityisruokavalioilmoituksen.

Oikeaoppinen lautasmalli on tällainen
Otamme käyttöön vuoden alussa lautasmallin. Voitte sitten tarkkailla, kuinka oikeaoppinen ateria kootaan. Toivomme, että otatte ruokaa sen verran kuin jaksatte syödä. Santsaaminen on sallittua, mutta biojätettä tulee nykyisin liian paljon. Ruuan lautaselle jättämisestä on tullut huono tapa.

Toivoisimme kaikkien arvostavan ruokailuhetkeä hyviä tapoja noudattamalla. Ruokasaliin ei tulla ulkovaatteissa eikä hatut päässä. Yläkoulun opettajilla on valvontavuorot, toivoisimme yhteisiä pelisääntöjä ja puuttumista ongelmiin samalla tavalla.

Syyskauden päätteeksi saamme tarjota perinteisen jouluaterian ja joulupuuron. Kiitos mukavasta vuodesta.

Toivotan kaikille oppilaille ja henkilökunnalle rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!