maanantai 28. toukokuuta 2012

Espanjaa valinnaiseksi

Teksti: Virva Eskelinen
Kuva: Eevi Isotalo 8d

Espanjan opiskelu alkaa syksyllä

Minna Canthin yläkoulussa alkaa ensi lukuvuonna pitkän (eli kaksivuotisen) espanjan opiskelu. Kieliryhmä toteutui, kun 12 seiskaluokan oppilasta valitsi espanjan pitkäksi valinnaisaineeksi.

- Espanjaa ei meillä yläkoulussa ole aiemmin opetettu eikä opiskeltu. Oli mukava huomata, että harvinaiset kielet kiinnostavat. Opettaja saatiin hienosti oman lukion puolelta, rehtori Risto Ikäheimo kertoo.

Lukion romaanisten kielten opettaja Eino Myllylä opettaa ensi syksynä myös yläkoulussa.

Vieraista kielistä myös saksa kiinnosti seiskoja. Saksan ryhmään tulee 15 oppilasta. Valinnaisainevalinnoissa rehtorin yllätti kielivalintojen lisäksi myös tekstiilityön suosio.

- On ollut vuosia, ettei tekstiilityön ryhmää ole syntynyt. Ensi vuonna ryhmiä tulee peräti kaksi, Ikäheimo iloitsee.

Muuten valinnaisvalinnat olivat perinteisiä. Ylivoimaisesti suosituimpana aineena jatkaa kotitalous, jota tuli kuusi ryhmää. Poikien liikuntaan, tietotekniikkaan, kuvaamataitoon ja tekniseen työhön muodostui kaksi ryhmää. Yksi ryhmä puolestaan syntyi seuraaviin valinnaisaineisiin: ilmaisutaito, tyttöjen liikunta ja musiikki.