Kielletty houkutus
Hänen hiuksensa olivat tummat ja ne korostivat hänen merensinisiä silmiään. Hänen ihonsa oli vaalea, mutta ei kalpea, toisin kuin omani. Hän oli todella komea, lähes täydellinen. Mutta samalla niin täydellisen ulottumattomissani.
Toinen kouluvuoteni vampyyrien sisäoppilaitoksessa Waterfordissa oli juuri alkamassa. Olin koko kesän joutunut sietämään inhottavaa isosiskoani Evelyniä. Tuntui helpottavalta palata kouluun, sillä tiesin että saisin pian nähdä Hänet.
- Moi Erica, kuulin kuiskattavan suloisesti korvaani. Tunnistin tuon äänen, se oli upea vampyyripoikaystäväni Matthew.
- Moi, sanoin ja käännyin halaamaan häntä. Hän painoi huulensa omiani vasten ja minulle tuli kamalan syyllinen olo. Tajusin että en ollut ajatellut Matthewia koko kesänä, vaan ajatuksissani oli pyörinyt vain tuo ihana ihmispoika, Jake.
- Mites lomalla meni? Matthew kysyi tartuttuaan käteeni.
- Paremminkin olisi voinut mennä.. Ikävöin vain sinua, valehtelin.
- Minäkin sinua, mutta onneksi olemme taas yhdessä, hän sanoi ja suuteli minua uudelleen.
Jos minulla ei vielä ollut kovin syyllinen olo, niin nyt ainakin oli.
Takaani kuului ivallista naurua, joka inhotti minua. Käännyin ympäri ja näin Evelynin ja hänen "jenginsä". Taas yksi asia joka ei tehnyt oloani yhtään paremmaksi.
- Katos, naperot pussaa! Evelyn sanoi pilkallisesti ja repesi nauramaan.
Tunsin, kuinka Matthew vihastui.
- Ei ole sinun asiasi, hän ärähti. Evelynin jengi nauroi entistä ivallisemmin.
- No hui, pikkupoikahan kovistelee! Evelyn sanoi esittäen säikähtänyttä.
Huomasin, että Matthewin viha vain kasvoi, ja jouduin pitämään hänestä kiinni, ettei hän hyökkäisi Evelynin kimppuun.
- Lähdetään pois noiden pentujen seurasta, Evelyn sanoi viittoen muut mukaansa.
- Vielä minä sinulle näytän! huusi Matthew heidän peräänsä.
Tartuin häntä kädestä ja raahasin hänet mukaani kohti koulurankennusta.
Koulupäivän jälkeen menin huoneeseeni ja jätin koulutavarani sänkyni reunalle. Ajattelin lähteä ulos, sillä sää oli tarpeeksi pimeä ja sateinen minulle (me vampyyrit emme siedä päivänvaloa). Kävelin asuntolan pitkän ja karun käytävän läpi ulko-ovelle. Astuin ulos ja henkäisin keuhkoni täyteen viileää ilmaa.
Tällainen sää on minun mieleeni, mietin kun kävelin koulun porteista ulos. Lähdin kulkemaan pitkin varjoista metsätietä, joka johti lähimpään kyläämme. Tiesin hyvin matkani päämäärän; näin sen jo silmissäni. Pieni kauppa aivan tien päässä. Kiihdytin askeleitani, jotta pääsisin nopeammin perille.
Kaupan ovi narahti hiljaa kun avasin sen. Tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän. Kiertelin hyllyjen välejä, etten herättäisi epäilystä. Kaupassa ei ollut muita asiakkaita. Vain minä. Kävelin hiljaa kohti kassaa. Siinä hän oli, mustissa löysissä farkuissaan ja sinisessä kauluspaidassaan, jossa oli ylin nappi auki. Minulle tuli jano. Olin huomaamattani kävellyt aivan hänen eteensä. Välissämme oli vain kassapöytä. Siirsin automaattisesti katseeni hänen nimikylttiinsä. Jake. Olin lukenut tuon nimen ainakin tuhat kertaa aikaisemmin.
- Onko kaikki hyvin? Tarvitsetteko apua? Jake kysyi kummastunut ilme kasvoillaan.
En vastannut mitään. En kyennyt edes liikkumaan. Minulla oli täysi työ pitää itseni kurissa. Itsehillintäni oli juuri pettämässä, kun kuulin oven aukeavan. Matthew astui sisään ja huomasi minut. Nyt hänkin katsoi minua oudoksuen. Mielessäni oli vain yksi sana: pakene! Juoksin Matthewin ohi ulos kaupasta. Vasta pihalla uskalsin hengittää.
- Oletko okei? Matthew kysyi tultuaan viereeni.
- Sinähän aivan täriset, hän jatkoi. Tuijotin häntä suoraan silmiin. Olin itsekin järkyttynyt reaktiostani.
- Silmäsi... Olet janoinen, Matthew sanoi hiukan pelästyen.
Normaalisti ruskeat silmäni olivat muuttuneet verenpunaisiksi. Nyökkäsin vaisusti. Minua hävetti, etten pystynyt hillitsemään itseäni paremmin.
- Tule mennään. Ja sinä et enää astu jalallasikaan tuohon kauppaan, Matthew sanoi vetäessään minut mukaansa. Kävelimme hiljaisina metsätietä pitkin takaisin koululle.
Istuin yksin huoneessani. Tuntui kauhealta ajatella että en enää näkisi Jakea. Mutta ehkä se oli minulle parasta. Vaikka olinkin ihastunut häneen, suhteestamme ei tulisi mitään. Vampyyri ja ihminen olisi liian sekava yhdistelmä. Sitä paitsi, jos itsehillintäni ei paranisi, en onnistuisi edes olemaan hänen lähellänsä ilman että tappaisin tai muuttaisin hänet. Päätin noudattaa Matthewin käskyä. Mutta toisaalta enhän minä edes tiedä mitä tunnen Matthewia kohtaan. Ja mikä hän on muutenkaan minua määräilemään? Minähän menen siihen kauppaan, jos haluan. Vaikka sitten salaa. Kyllä minä siihen pystyisin.
Seuraavan koulupäivän jälkeen olin aivan sekaisin. Evelyn oli taas ilkeillyt minulle ja lisäksi olin koko päivän miettinyt, miten pääsisin kauppaan ilman, että Matthew tajuaisi mitään.
Olin tehnyt suunnitelman. Menisin mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti koulualueelta ulos. Matthew olisi koko illan kavereidensa kanssa, joten ajasta ei pitäisi olla puutetta. Otin kännykkäni pöydältä ja raotin ovea hieman tarkistaakseni, ettei käytävällä ollut ketään. Lähdin juoksemaan ripeästi kohti koulun takaovea. Olin päässyt melkein ovelle asti, kun jostain kuului ääntä. Pysähdyin ja jäin kuuntelemaan sitä. Joku itki. Olin aivan Evelynin huoneen kohdalla, ja tajusin, että itku kantautui sieltä.
Ovi oli auki, mutta päätin silti ilmoitta tulostani koputtamalla.
Nyyhkytys lakkasi kun astuin sisään.
- Evelyn, onko kaikki hyvin? kysyin nähdessäni hänen itkuiset kasvonsa.
- Erica... hän vastasi hiljaa ja purskahti uudestaan itkuun.
- Anteeksi. Olen ollut aivan kamala sisko ja tehnyt elämästäsi yhtä helvettiä! Nyt kaverinikin ovat kääntyneet minua vastaan. Olen aivan yksin, Evelyn sanoi surkeana.
En tiedä mikä minuun meni, mutta ryntäsin halaamaan häntä, Evelyniä, kaikesta huolimatta rakasta siskoani.
- Saat anteeksi, vastasin ja huomasin itsekin itkeväni.
Suunnitelmani saivat nyt odottaa, sillä Evelyn selvästikin tarvitsi minua.
Oloni tuntui kevyelle kävellessäni kohti kylää. En voinut kävellä metsätiellä, sillä Matthew, tai joku hänen kavereistaan olisi voinut tulla vastaan. Puiden oksat raapivat kasvojani rämpiessäni pitkin metsää.
Saapuessani kylälle näin muutaman nuoren seisoskelevan kaupan edessä. He eivät näyttäneen tutuille, joten uskoin, ettei Matthew ainakaan heidän kauttaan saisi tietää pikku retkestäni. Tällä kertaa kävelin rohkeasti sisälle kauppaan, suoraan kassalle. Pettymyksekseni kassalla ei ollutkaan Jake, vaan joku muu. Tämä oli juuri minun tuuriani. Suuntasin askeleeni kohti ulko-ovea. En ollut ehtinyt ottaa montakaan askelta, kun kuulin ystävällisen äänen kysyvän:
- Tarvitsetko apua?
Tunsin värähdyksen kulkevan lävitseni. Näin edessäni Jaken suloiset kasvot. Ne hymyilivät minulle.
- Enpä oikeastaan, sanoin ja virnistin hänelle.
Hämmästyin, kuinka helppoa hänen kanssaan puhuminen oli. Eikä minun edes tehnyt mieli syödä häntä! Äkkiä muistin viimekertaisen käyttäytymiseni.
- Sori se edellinen kerta. En tiedä mikä minuun meni, sopersin häpeissäni.
En saanut katsettani irti Jaken lumoavan sinisistä silmistä.
- Ei se mitään. Sinulla oli varmaan omat syysi, hän sanoi ymmärtäväisesti.
Juteltuamme hetken huomasin, että minulla ja Jakella oli paljon yhteistä, toisin kuin minulla ja Matthewilla. Meille ainut yhteinen asia oli se, että olimme molemmat vampyyreita. Tuntui, kuin olisin tuntenut Jaken jo ikuisuuden, ja mikä parasta, pystyin hillitsemään itseni.
- Kello on jo paljon, meidän täytyy sulkea, Jake sanoi hieman harmistuneena.
Tosiaankin kello oli jo yhdeksän.
- Joo. Minunkin täytyy mennä, käyn vielä tapaamassa Evelyniä.
- Siskoasi? kysyi Jake tietäväiseen sävyyn.
Juuri niin, sanoin hymyillen.
Jake halasi minua, enkä todellakaan ollut varautunut siihen. Tunsin verenhimoni kasvavan.
- Minun todella täytyy mennä, nähdään! huudahdin ja ryntäsin ulos kaupasta.
Elämäni ei voisi mennä paremmin, ajattelin. Mutta sitten muistin Matthewin. Hän ei saisi tietää tästä.
Paloin halusta kertoa tästä kaikesta Evelynille. Koputin häneen oveensa, ja hän tulikin melkein heti avaamaan. Istuimme hänen sängyllensä ja kerroin hänelle kaiken. Evelyn oli todella iloinen puolestani, mutta samalla hieman huolestunut ihastumisestani ihmiseen.
- Entäs Matthew? Evelyn kysyi.
- Toivon, että hän ei saa tietää tästä, vastasin.
Juuri silloin kuului ovelta hirveää meteliä.
- Evelyn, avaa ovi!
Se oli Matthew. Menin aivan paniikkiin, enkä tiennyt mitä tehdä. Evelyn tarttui käsivarrestani kiinni ja sulloi minut vaatekaappiinsa.
- Tulossa ollaan, huusi Evelyn Matthewille.
Tiesin, että tästä ei seuraisi hyvää.
- Missä Erica on? Matthew kysyi raivoissaan päästyään sisälle.
- E-en tiedä, Evelyn sanoi kuulostaen pelästyneeltä.
- Kuinka niin? hän jatkoi.
- Hän petti luottamukseni! Hän petti minut! Matthew karjui.
Tiesin täsmälleen mistä hän puhui, mutta en ymmärtänyt, miten hän tiesi siitä.
- En todellakaan tiedä, missä Erica on, eikä edes kiinnosta, vastasi Evelyn kuulostaen taas entiseltä itseltään.
Raotin vaatekaapin ovea, jotta näkisin Matthewin ja Evelynin. Se oli huono ajatus. Matthewin kädet olivat kietoutuneet Evelynin kurkun ympärille ja ne painoivat häntä seinää vasten. Minun teki mieli huutaa, mutta kurkustani ei lähtenyt ääntä.
- Tiedän, että valehtelet! Milloin sinä muka olisit ollut siskosi puolella?
- Kuolisin mieluummin kuin kertoisin sinulle, Evelyn sanoi uhkaavana.
- Oletko aivan varma? Matthew kysyi, ja näin, kuinka hänen kätensä kietoutuivat tiukemmin Evelynin kurkkuun.
- Todellakin! Evelyn huusi tuskissaan.
Ei, tätä en halunnut nähdä. Suljin silmäni. Kuulin huutoa ja oven pamahduksen. En uskaltanut avata silmiäni. En tiedä, kuinka kauan istuin siinä, mutta kun avasin silmäni, en halunnut uskoa näkemääni. Evelyn makasi maassa kuolleena, poikaystäväni tappamana.
Juoksin. Juoksin henkeni edestä. Tiesin, että elämässäni oli vain yksi ihminen, jolle voisin puhua. Juoksin suoraan Jaken luo. Onneksi hän oli kertonut, missä hän asuu. En ollut päässyt edes kaupalle asti, kun huomasin jonkun kantavan mainoksia sisälle kauppaan. Se oli Jake.
- Jake! huusin niin kovaa kuin pystyin. Jake käänsi katseensa minuun.
En sanonut mitään, vaan suutelin häntä. Hän ei työntänyt minua pois, ja suudelma tuntui kestävän ikuisuuden.
- Täällä on aika kylmä, mennään sisälle, Jake sanoi irrottauduttuaan minusta.
Nyökkäsin vastaukseksi.
Istuimme sohvalle. Kaupan toinen työntekijä oli jo lähtenyt, joten olimme kaksin. Jake silitti mustia, pitkiä hiuksiani ja suuteli minua pehmeästi. Hänen tuoksunsa oli hurmaava. Suutelin hänen kaulaansa ja maistoin veren suussani. Ei, en voinut olla näin janoinen. Vaikka kuinka yritin vastustaa houkutusta, maku pysyi suussani. Tunsin veren virtaavan suussani. Se oli lämmintä ja tuoretta, selvästi ihmisen. IHMISEN?!
Hypähdin kauemmas Jakesta. Hän näytti normaalilta ja puremajälkeni hänen kaulassaan oli enää pelkkä naarmu.
- En ole kertonut sinulle kaikkea, sanoin järkyttyneenä.
- Et ole kyllä sinäkään, jatkoin ja tuijotin Jaken kaulaa, jossa oli vielä hetki sitten ollut minun puremajälkeni.
- Olet vampyyri, Jake sanoi tyynenä.
- Kyllä, ja sinä joku aivan muu, vastasin.
Menin takaisin sohvalle ja katsoin Jakea silmiin.
- Olen ihmissusi, hän sanoi raskaasti. Huokaisin syvään ja kuiskasin:
- Ei enää salaisuuksia.
Kerroin Jakelle Matthewista siitä, kuinka hän oli raa'asti tappanut siskoni. Jake tuntui ymmärtävän tilanteeni vakavuuden ja sen, että olimme suuressa vaarassa. Hän lupasi pitää minusta huolta.
Katsoin ulos ikkunasta ja näin täysikuun. Jake taisi huomata saman, sillä hän vilkaisi kelloaan.
- Se on kohta jo yli puolenyön, Jake huomautti.
- Minun on parasta lähteä, sanoin hätääntyneesti.
- Ei, en päästä sinua menemään yksin. Tulen mukaasi, hän sanoi päättäväisesti ja nousi ylös sohvalta.
- Teillä taitaa olla aivan väärä käsitys ihmissusista. Vaikka ulkokuoremme muuttuu, sisimpämme pysyy samana, hän lisäsi huomattuaan huolestuneen ilmeeni.
Kävelin metsätietä pitkin. Kello oli jo yli kaksitoista. Kuulin oksien rasahtelua oikealta puoleltani. En ollut yksin. En ainakaan nyt, sillä näin jonkun tulevan minua vastaan.
Matthew hoiperteli minua kohti, eikä hän ollut todellakaan selvinpäin.
- Ajattelit sitten salata tämän minulta, Matthew sanoi syyttävästi.
Minua pelotti, sillä hän voisi humalassa tehdä jotakin aivan arvaamatonta. Pysyin hiljaa.
- Mun frendi näki sun menevän siihen kauppaan, vaikka kielsin sua menemästä, Matthew sanoi haparoiden.
Mieleeni palasivat ne kolme nuorta, jotka olivat aikaisemmin notkuneet kaupan edessä. Joku heistä olikin siis ollut Matthewin kaveri.
- Luulitko sä, että tuommoinen pikkulikka voisi kohdella mua miten haluaa? Niin, ja suudella toisia poikia? En ole niin tyhmä miksikä sä minua luulet! Matthew sanoi vihaisena.
- Sä tuhosit meidät, ja nyt mä tuohan sut! hän ärähti ja astui lähemmäksi.
- Samalla tavalla kuin siskosikin!
Se oli viimeinen pisara.
Tielle hyppäsi suuri, harmaa susi. Astuin muutaman askeleen taaksepäin ja hautasin kasvoni käsiini. En voinut olla kuulematta taistelun ääniä. Sitten kaikki hiljeni, ja avasin silmäni. Matthew oli mennyttä. Olin turvassa.