maanantai 28. toukokuuta 2012

Euroopan maantietoa 3/3

Teksti: Meri Hyvärinen 8b
Kuvat: Vesa Vainikainen

Portugali portfolioksi

Kun aloin tehdä tätä portfoliota, ideana oli alusta asti tehdä siisti, selkeä ja erilainen työ. Halusin ehdottomasti aiheeksi Portugalin, koska tunsin että saisin siitä paljon asiaa irti ja maa kiinnostaa itseäni paljon. Toisena halusin kirjoittaa aiemmista matkoistani kyseiseen maahan, joten tein kolmiosaisen "Matkalla Portugalissa" -jutun. Vielä viimeiseksi halusin mukaan itse otettuja kuvia, joita ei sitten takuulla löytyisi muualta.


Käytin portfolion tekemiseen mielestäni paljon aikaa myös vapaa-ajalta. Jaoin tietyntyyliset työt eri päiville, joten tekeminen ei loppujen lopuksi tuntunut rankalta. Etsin ensin kuvat, liimattavat osaset jne. ja sen jälkeen aloitin materiaalin liittämisen yhteen.

Minulla ei kuitenkaan ollut tiettyä suunnitelmaa, joten toteutin kansiota eteenpäin sivu sivulta suhteellisen hyvään tahtiin eikä minulle tullut kiire lopussa.

Maantiedon työn toteuttaminen portfolion muodossa oli uusi juttu minulle, ja tykkäsin siitä tosi paljon. Se opetti toimimaan itsenäisesti, antoi mahdollisuuden toteuttaa työn omalla tavallaan ja sai opiskella itse tyylillä millä tahtoi. Ja opiskelu sujuikin mukavasti työtä tehdessä, oikeastaan ei edes huomannut tekevänsä koulutöitä.


Koko työn tekeminen oli mukavaa, koska tein siitä huomaamattani itselleni tosi mieluisen. Mukavinta oli kuitenkin se, miten sai tehdä lähes ihan mitä vain ja näin toteuttaa työstä omanlaisen. Ärsyttävintä oikeastaan oli kaiken kirjoittaminen käsin, mutta luulen selvinneeni siitäkin.

Itse pidän työn lopputuloksesta. Siitä tuli kutakuinkin sellainen kuin halusinkin. Yritin toteuttaa sen niin, että se ei olisi täyteen ahdettu eikä värien sekamelska ja omalla mittarillani onnistuin. Työssä voisi vielä parannella hutaistuja taustoja ja sommittelua. Suurin osa kuvista on nimittäin isketty laiskasti minne sattuu vaikkei se ehkä siltä näytä. Tekstin kanssa olisin myös voinut miettiä enemmän, enkä kirjoittaa heti ensimmäisiä ajatuksia paperille. Tai ainakin olisin voinut harkita lyijykynällä aluksi kirjoittamista...


Näitä opittuja tietoja ja taitoja voin ja tulenkin hyödyntämään siviilissä. Työn itsenäisestä tekemisestä ja omatoimisesta tietojen hankinnasta on varmasti apua myöhemmin. Myös hankitut tiedot ovat varmasti tarpeellisia Portugalissa vieraillessa. Joissain tilanteissa on hyvä tietää jotain jo ennestään.