maanantai 28. toukokuuta 2012

Vieraanamme Katriina Honkanen

Teksti: Heta Ikonen 7a ja Eevi Kumlin 7a
Kuvat: Heta Ikonen 7a

Minaria muistellen

Katriina Honkanen kävi esittämässä koulumme Rauhanviikolla itse tekemiään kappaleita samassa salissa, jossa oli aiemminkin - nuorena lukiolaisena - näytellyt ja esiintynyt. Saimme luvan haastatella pirteää taiteilijaa:



Kuka olet ja miksi olet koulussamme?
Olen näyttelijä, laulaja ja lauluntekijä Katriina Honkanen. Olen täällä siksi, koska olen ollut itsekin
aikoinaan täällä.

Milloin olet opiskellut Minarissa?
Vuosina 1971-1979.

Keitä opettajia sinulle jäi erityisesti mieleen?
Raija Kekonen, koska hän teki paljon näytelmiä. Myös äidinkielen opettaja Martta Rossi jäi mieleen.

Onko Minari muuttunut?
Haamuja leijuu, mutta ei hirveästi.

Mitä teit kouluajan jälkeen?
Kolme vuotta tein töitä, mm.siivousta. Vuonna 1982 pääsin teatterikorkeakouluun.

Äitimme ja isämme muistavat sinut esimerkiksi Metsolat-sarjasta. Millaista oli aikoinaan olla kuuluisa?
Olihan se kivaa, mutta myös ahdistavaa. Ei ollut kunnon lomia, ja ihmiset tunkeilivat luokse. Mutta hyvästähän he sen tekivät.

Oletko enemmän näyttelijä vai laulaja?
Olen "taiteen sekatyöläinen". Teatterissa teen muutakin kuin näyttelen.

Mitä haluaisit sanoa nykynuorille Minarissa?
Ootte ihania! Olitte hyvä yleisö!

Linkki:
Katriina Honkanen