keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Biologian tutkimuksia: kalat

Teksti: Elina Voutilainen 7f
Kuvat: Vesa Vainikainen

"Särki on kala, särki on kala, ... "

Rutilus rutilus eli suomeksi särki.
Tiistaina 22.4. tutkimme koulussa särkiä (Rutilus rutilus). Ensin etsimme kaikki tarvittavat työvälineet eli erikoissakset, pinsetit ja preperointiveitset ja haimme suojavarusteet eli suojatakit, sanomalehteä pulpetin suojaksi ja kumihanskat. Sitten kun kaikilla oli kaikki tarvittavat tavarat valmiina, kirjoitimme vihkoon mistä tuoreen kalan tunnistaa ja piirsimme särjen vihkoon kukin omilla piirrustustaidoillaan ja nimesimme sille evät. Sen jälkeen päästiin kunnolla aloittamaan kun kaikki pääsi valitsemaan oman kalansa ja sai sen eteensä.

Innokasta tutkimista.
Kala piirrettiin vihkoon koossa 1:1.
Saimme ohjeet kalan iän tutkimiseen, ja sitten vain otettiin suomu irti ja katsottiin mikroskoopilla, kuinka monta rinkulaa suomusta löytyy, niin kuin ohjeena oli. Alkoi mittausvaihe. Mittasimme kalan viivoittimella ja puntaroimme painon. Sitten kaikki kokoonnuttiin luokan eteen katsomaan, miten kala tuli leikata kyljestä auki, että kaikki osasivat sitten tehdä omalle kalalle sen ja päästä päättelemään, onko se koiras vai naaras. Seuraavaksi tuli aika katsoa Vesalta mallia sisälmysten poisottoon ja sydämen etsintään. Sydämestä piti löytää kammio- ja eteisosa. Kun sydän oli löydetty, sai halutessaan etsiä kalan silmästä linssin, joka oli aika vaikea löytää.

Suomuista selviteltiin ikää.
Mallikas avaus.
Meidän 7f-luokan kaloista 4 oli uroksia ja loput 11 oli naaraita. Kalojemme keski-iäksi tuli 7,5 vuotta. Vanhin kala oli 14 vuotta ja nuorin 2 vuotta. Kalojen pituus vaihteli 14 cm ja 17 cm välillä, joten kalojen keskipituus oli 15,5 cm. Kaloista painavin painoi jopa 50 grammaa ja kevyin 25 grammaa eli puolet vähemmän. Kalojen keskipaino oli 33,4 grammaa.

Omasta mielestä onnistuin kalan tutkimisessa aika hyvin. Olisin vain saanut leikata kalan auki rohkeammin, mutta pääasia että sain kaikki tulokset hyvin otettua.

Sisuskalut näkyvät hyvin.
Kuten hyvään tutkimukseen kuuluu,
niin tulokset kirjattiin ylös havaintoja varten.