keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Opettajia lukupiirissä

Teksti: Virva Eskelinen
Kuva: Eero Korhonen

Pihkatappi sai lukupiiriläiset hyvälle kesätuulelle

Minarin opettajien lukupiiri kokoontui tänä lukuvuonna viimeisen kerran 29. huhtikuuta. Käsiteltävänä kirjana oli Antti Heikkisen Pihkatappi, joka sai poikkeuksetta positiivista palautetta. "Ehdottomasti kannatti lukea", totesikin moni.

Kirjaa pidettiin osuvana kuvauksena maaseudun elämästä EU:n aiheuttamien rakennemuutosten kourissa. Kirjan ronski miehinen kielenkäyttö jakoi mielipiteitä: toiset kokivat sen aitona, jopa hellyttävänä, toiset hieman ärsyyntyivät jatkuvasta "lottuuttamisesta".


Opettajien lukupiirissä käsiteltiin tänä lukuvuonna kaikkiaan viittä kirjaa. Syksyllä luettiin Emmi Itärannan Teemestarin kirja ja Göran Rosenbergin Viimeinen pysähdys matkalla Auschvitzista. Keväällä puolestaan käsiteltiin Alice Munron Kallis elämää, Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajia sekä Antti Heikkisen Pihkatappia. 

Minarin opettajien lukupiiri on kokoontunut säännöllisesti syksystä 2008 lähtien. Käytäntönä on ollut, että joukko lukemisesta innostuneita opettajakollegoja - myös jo eläkkeelle siirtyneitä - näkee kerran joka jaksossa työajan ulkopuolella kirjallisissa merkeissä. Kokoontumispaikkanamme on vuosien ajan ollut ravintola Kummisetä. Hyvä ruoka, hyvä seura ja hyvä keskustelu - tyhy-toimintaa parhaimmillaan!