keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Biologian tutkimuksia: keuhkojen tilavuus, verenpaine ja syke

Teksti: Ninni Piironen 9b
Videot: Vesa Vainikainen

"Puhallus"

1. Johdanto   

Teimme biologian tunnilla 17.12.2013 tutkimusta keuhkojemme tilavuudesta, verenpaineesta ja sykkeestä. Oletin että/tiesin että verenpaineeni (ylä- ja alapaine) ovat normaaleja. Eniten odotin keuhkojen tilavuuden tutkimista, koska olin kuullut siitä aiemmin.

"Miinan paineet kunnossa"

2. Aineisto ja menetelmät

Teimme tutkimuksen biologian luokassa klo 10-12. Käytimme tutkimukseen spirometriä, stetoskooppia ja verenpainemittaria. Aloitimme kokeen mittaamalla verenpaineen. Otimme verenpainemittarin ja se täytyi asettaa käteen hauiksen kohdalle. Kyynärtaipeen kohdalle täytyi asettaa mittarin värillinen kohta. Käden täytyi olla aivan rentona ja hengityksen täytyi olla tasainen. Ei saanut myöskään puhua. Mittari näytti  meille systolen(yläpaineen) , diastolen (alapaineen) ja sykkeen. Käytimme stetoskooppia keuhkojen  ja sykkeen  tutkimiseen. Laitoimme kuuntelu- eli rintaosan joko sydämen päälle tai selkään. Keuhkoja tutkiessa meidän täytyi hengittää syvään. Minun tai Roosan keuhkoissa ei ollut mitään huomioitavaa. Spirometrillä me mittasimme keuhkojen tilavuuden. Teimme testin seisaaltaan, koska silloin saamme keuhkot laajentumaan enemmän. Me puhalsimme spirometriin keuhkot tyhjäksi ja se näytti kuinka paljon keuhkot pystyy käsittelemään happea.

3. Tulokset ja niiden tarkastelu

verenpaine ja syke
keskiarvo
omat arvot
diastole/alapaine
74,95 =75
75
systole/yläpaine
117
123
syke
77,34=77
61

Suomalaisten keskimääräinen verenpaine on 135/85 mmHg (systolinen/diastolinen elohopea millimetriä). Meidän luokkamme arvot olivat hieman alhaisemmat kuin suomalaisten keskiarvot. Siihen vaikuttaa ryhmän koko, mittausaika ja muuten vaan jos on jännittynyt.

"Ellan tyylinäyte"

"Juha puhkuu"

Keuhkojen tilavuus
keskiarvo
omat arvot
pojat
4,54l =4,5l
-----------
tytöt
3,31l =3,3l
3,3l

Poikien keuhkot pystyivät käsittelemään enemmän happea kuin tyttöjen. Keuhkojen tilavuus riippuu siitä urheileeko, koko, sukupuoli, geenit, laulaminen, tupakointi, elintavat ja sairaudet esim: astma.  Tiesimme poikien keuhkojen olevan suuremmat ja luokkamme pojat ovat muutekin isompikokoisia kuin luokkamme tytöt.


4. Yhteenveto

Alussa odotin että verenpaineeni ja sykkeeni on aivan normaaleissa arvoissa. En osannut odottaa keuhkojeni tilavuudesta mitään. Työssä saimme tehdä paljon yksin työtä ja sitä oli helppo ja rauhallista tehdä.

Lähteet:
keuhkojen tilavuus ja verenpaine & syke tutkimukset ja luonnontieteet 7-9 (wikipedia)