Olen näin lukuvuoden lopussa päässyt osallistumaan opettajana, äitinä ja vaimona useisiin esityksiin, juhliin ja päättäjäisiin. Olen saanut nauttia ja jännittää, ihailla ja iloita.
Let it play! -musikaalia kuunnellessa suorastaan haltioiduin. Kävimme koulumme musiikkiluokkien kanssa katsomassa Musiikkikeskuksella tuota Yhteiskoulun Musiikkilukion suurproduktiota. Lavalla esiintyi myös monia entisiä minarilaisia. Oppilaiden lahjakkuus häikäisi.
Oman koulumme kevätkonserttitanssiaisissa Rauhalahdessa tunsin ylpeyttä. Katossa kimalsivat diskopallot, mutta lavalla loistivat timantit. Seiskaluokkalaiset esiintyivät hellyttävästi, kasit ronskimmin ja ysit jo konkariottein. Miten taitavia oppilaita!
Kolmas suuri musiikkielämykseni ei liity koulumaailmaan eikä Minariin, mutta osoitti minulle opettajan merkityksen opetustyössä. Olin kaupungintalolla kuuntelemassa Petri Tolosen piano-oppilaiden kevätkonserttia. Oppilaat olivat pukeutuneet viimeisen päälle, käyttäytyivät etiketin mukaan ja soittivat kappaleensa hienosti flyygelillä. Konsertin päätti Tolosen itsensä esittämät kappaleet. Niitä kuunnellessa ajattelin, miten hienoa on, että myös opettaja laittaa itsensä likoon. Ja koska hänen soittonsa oli mykistävää, ajattelin, miten hienoa on, että salissa kuuntelevat oppilaat näkivät tuon taituruuden. Kun opettaja osaa asiansa, on oppilaan helppo uskoa häntä.
Oppilasesitysten takana on opevoimaa. Joskus tuollaisena taustavoimana voi olla yksi suuri persoona, mutta usein lienee niin, että opettajia on useita. Musiikkilukiolaisia oli opettamassa sekä ilmaisutaidon että tanssin ja musiikin opettajat. Minarin musiikkiluokkalaisten konsertista vastuun kantoi musiikinopettaja Marianne Liimatainen, mutta oppilaiden musiikkikasvatustyötä ovat vuosien saatossa tehneet monet luokan- ja soitonopettajat. Opevoimaa on paljon myös piilossa.
Näillä sanoilla toivotan Teille, Huvituksen lukijat, oikein hyvää kesää!
Virva Eskelinen
Minna Canthin koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori