Lue ja kuuntele
Kävin K9-kortilla isovanhempieni kanssa kaupunginorkesterin konsertissa, jossa pianosolistina oli Antti Siiranen. Musiikkia kuunnellessani löysin sille tarinan, joka piirtyi eteeni niin kuin pingviinitakkiset miekkoset olisivat tyystin hävinneet näkökentästäni ja tilalle olisi tullut ihmisjalan talloma maa taikka nuori neito, joka särkee sydämensä.
Se oli selvää – musiikki tuki ajatuksiani koko ajan. Epäilemättä säveltäjät ovat säveltäessään ajatelleet jotakin aivan muuta, mutta onneksi en tiedä heidän alkuperäisiä tarkoituksiaan. Siinä mielessä musiikki on ilmiselvä kameleontti-ilmiön esimerkki – se muuntautuu kuuntelijansa ajatusten mukaiseksi, luo hänelle ominaiset mielikuvat. Konsertti oli sinänsä jo hieno, mutta nämä oivallukset tekivät siitä kokemuksen!
SERGEI RACHMANIKOV: PIANOKONSERTTO NRO 2 C-MOLLI
I osa
Maa on mutainen, ihmisten lahkeet ovat täynnä savisia roiskeita. Tallattuun mutaan uppoavat tuhannet väsyneet askeleet. Sitten – ensilumen hiutaleet peittävät tuon sekasorron alleen. Hiutale hiutaleelta ruskea maa peittyy valkoiseen vaippaan. Maailma hiljenee.
II osa
Valkoinen, puhdas hanki. Ei pientäkään virhettä, kaikki on täydellistä. Jokainen kiireisen jalan maahan tekemä painauma on peitetty valkoiseen, valkoiseen jota ei riko mikään.
III osa
Ihmiset astuvat ulos, hetken läikkyy pelko sekasorrosta. Askeleet kuitenkin näyttävät lumessa erilaisilta. Ne narskuvat jalkojen alla, ne muodostavat satoja pieniä polkuja ihmisten ja eläinten jälkeen. Harakka hyppelee omat varpaansa lumen pintaan, maahan piirtyy tuhansien jalkojen astuma uudenlainen kuva.
väsyneen maan
peittelevät lumihiutaleet
puhtaan valkeaan
katoavat ihmisaskeleet
ja pienen hetken
virheettömyyden voi melkein nähdä
kuin käyskennellyt lumella ois ehkä enkeleitä
aamulla kun ensimmäinen
rikkoo koskemattoman
nään ihmispolun lumella
ja kohta seuraavan
tuhansia polkuja
valkoisella pohjalla.
ANTONIN DVORAK: SINFONIA NRO 9 (UUDESTA MAAILMASTA)
I OSA
se on rakkautta, pyhittää hän
minä uskon, empimättä
ikuista rakkautta luvaten
hän hyvästelee:
’’tulen takaisin, kun aika on’’
syksy samenee silmissä
mutta minä uskon häntä ja
odotan.
II OSA
talvi on, ja sydäntäni riistää
ikävä, joka ei sammu
tyhjää säveltä soi
tuulen ontto huilu
’’tulen takaisin, kun aika on’’
olen vain varjo entisestä
mutta alistun siihen, vielä
odotan.
LOPPU
kun kesä jälleen alkaa rivitanssin
ja nuoret kukat puhkeavat
varovasti lausun nuo
turhan toiveen sanat
’’tulen takaisin, kun aika on’’
on aika tietää; hän ei tule
ja kerran vielä jotain todellista
rakastan.