maanantai 3. joulukuuta 2012

Koomisesti pätevä

Teksti: Sini Tossavainen 8b ja Mirjam Kuhanen 8a
Kuvat: Venla Väänänen 8a

Koomisesti pätevä - teatteripolku kasiluokilla

Kasiluokat saivat syksyllä 2012 kutsun seuraamaan Kuopion Kaupunginteatterin näytelmäharjoituksia. Tiistaina 9.10. saavuimme teatterille niin, että kaikki olivat paikalla viimeistään 9.20. Puolelta teatterin Kommandoryhmä kertoi meille teatterietiketistä ja muista toimintatavoista. Tämän jälkeen saimme kutsun saliin, missä saimme kuulla hieman teatterin henkilökunnasta. Koomisesti pätevä -näytelmän ohjaaja Olli-Matti Oinonen kertoi meille, mistä näytelmässä oli kyse. Tämän jälkeen seurasimme yhden kohtauksen harjoittelua noin vartin ajan.


Myöhemmin syksyllä ysiluokilla oli tilaisuus päästä seuraamaan valmista näytelmää, ja mukaan mahtui muutama kasiluokkalainenkin. Lähdin ystäväni kanssa kesken koulupäivän teatterille. Lähdimme ruokailun jälkeen, sillä esitys alkoi kahdeltatoista. Aulaan oli kokoontunut pari ysiluokkaa, ja me ystäväni kanssa odotimme jännittyneinä, mitä näytelmä toisi tullessaan. Odotukset olivat korkealla näkemämme harjoituspätkän perusteella.  Pääsimme saliin noin kymmenen minuuttia ennen näytelmän alkua ja etsiydyimme omille paikoillemme. Valot pimenivät ja puheen ääni vaimeni kuulumattomiin. Nyt se alkaa.

Kello puoli kolme räpyttelimme yllättyneinä silmiämme. Näytelmä oli päättynyt. Hällä väliä vaikka menikin melkein parin tunnin ylitöiksi, sillä esitys oli loistava. Näyttelijät osasivat hommansa, ja heidän esityksensä oli todella aidon tuntuista. Ihan erilaista kuin elokuvissa. Tuossa nuo ihmiset vain eläytyivät rooleihinsa, vaikka yleisössä tapahtui mitä. Yleisö purskahti nauruun, mutta näyttelijä pysyi täysin pokkana. Ja kun näyttelijä itki, suru oli lähes käsinkosketeltavaa. Heidän työnjälkensä oli todella hienoa.


Näytelmän kohtaus, jota olimme seuranneet Teatteripolulla, oli heti puoliajan jälkeen. Ihmeellistä, miten paljon pienet asiat vaikuttivat kohtauksen kokonaisvaikutelmaan. Yhtä kameraa vähän tuonnepäin, näyttelijät hieman eri paikassa, erivärinen seinä takana. Voilá: ihan kuin eri kohtaus. Pienet muutokset tekivät kohtauksesta huomattavasti kiinnostavamman.


Mielestäni näytelmä on erittäin onnistunut. Suosittelen kaikille, joita teatteri kiinnostaa, ja niillekin, joita se ei varsinaisesti kiinnosta. Aina voi oppia uutta ja tämä näytelmä on siihen erinomainen tilaisuus.

Linkki:
Kuopion kaupunginteatteri - Koomisesti pätevä