maanantai 3. joulukuuta 2012

Musiikkivieras Club for Five -yhtyeestä

Teksti, kuva, ja video: Eevi Isotalo 9d

Muusikko Eeppi Ursin vieraana Minarilla

Keskiviikkona 14.11. koulumme sai erityisvieraan, nimittäin lauluyhtye Club for Fiven laulaja Eeppi Ursinin. Minarin yhdeksännen ja kahdeksannen musiikkiluokan tytöistä koostuva 15 hengen ryhmä oli valittu laulamaan Club for Fiven Rekiretki-joulukiertueeseen, joka oli Musiikkikeskuksella 23.11. Club for Fiven uusin single on Jouluenkeli, ja Ursin saapui koulullemme harjoittelemaan kappaletta musiikkiluokkalaisten kanssa konsertti-iltaa varten



-Idean saimme tähän siitä, että halusimme näyttää nuorille millaista on tehdä muusikon työtä. Niinpä päätimme ottaa koululaisia ympäri Suomen, melkein kaikista kiertueemme esiintymiskaupungeista mukaan konserttiimme laulamaan kanssamme, hän kertoo -Olemme myös huolissamme siitä, että useita musiikkiluokkia on lopetettu, joten tämä on myös kannanotto. Halusimme myös näyttää mitä muuta musiikin teko ja esiintyminen on kuin laulamista.

Harjoitusten loputtua Ursin sanoo musiikkiluokkiemme oppilaiden ylittäneen hänen odotuksensa. -Oli hienoa nähdä oppilaiden reaktiot ja se, että myös musiikinopettajat ovat tästä innostuneita, hän sanoo -Oppilaille jää varmasti tämä kokemus mieleen!

Ursin toivoo, että sama projekti voisi toteutua tulevaisuudessakin, ja hänen mielestään tämä on mennyt hyvin. Kuopio on ensimmäinen paikka, jossa tämän tyyppinen esiintyminen on toteutettu, ja hän haluaisikin toteuttaa tämän niin monessa kaupungissa kuin mahdollista. Ennen konsertin alkamista musiikkiluokkalaiset esittivät tulevan Minarin joulukonsertin ohjelmistoa, joka on Alavan kirkossa 11.12.




Linkki
http://www.clubforfive.fi/
https://www.facebook.com/ClubForFive