maanantai 3. joulukuuta 2012

Terve Kuopio

Teksti ja kuvat: Tuuli Hakkarainen 7f, Oona Oinonen 7f ja Venla Makkonen 7f

Liikkumisen iloa

Terve Kuopio Päivä on Kuopion kaupungin järjestämä tapahtuma. Tapahtuma on tarkoitettu kaiken ikäisille kuopiolaisille, aina päiväkotilapsista lukiolaisiin. Myös minarilaiset osallistuivat tapahtumaan.
Tapahtumassa oli tarkoitus kiertää erilaisilla pisteillä, osalta pisteistä sai leiman passiin. Kuusi leimaa kerättyään passilla pystyi osallistumaan arvontaan, jonka pääpalkinto oli Jopo-polkupyörä.

Pisteitä kyllä riitti, oli mm. korkeushyppyä, polkuautoja, tanssipeli, tennistä, sulkapalloa ja Rakastusmaatti. Erityisesti sulkapallo oli niin suosittua että kaikki halukkaat eivät meinanneet mahtua mukaan pelaamaan. Myös Rakastusmaatilla oli kova tungos. Paikalla oli mahdollisuus tehdä myös käsitöitä, toisin sanoen pinssejä. Pinssipisteen oli järjestänyt Lastu-Lastenkulttuurikeskus. ”Valitsimme pinssit koska niiden tekeminen on nopeaa ja helppoa”, pisteen vetäjät kommentoivat.

Minarilaisten mielipiteitä Terve Kuopio Päivästä:
”Hauskinta on ollut tennis”, kertovat Ilona ja Alisa 7F luokalta.


8.luokkalaiset Roosa ja Heta suosittelisivat tanssipistettä muillekin. ”Olin esittämässä kappaleet Viva la Vida ja We are the World”, Heta kertoo.


”Kiipeily oli kivaa, mukavinta on ollut sulkapallo”, toteaa Tiia-Maria 8E luokalta.

9-luokkalaiset Aukusti ja Perttu olivat paikalla esiintymässä, eivätkä siksi oikein ehtineet kiertelemään. Aiemmilta vuosilta on kuitenkin mukavia kokemuksia.


Opettaja Heikki Juutinen kommentoi tapahtumaa: ”On ollut todella mukavaa, vaikka ei tällä iällä ole uskaltanut lähteä minnekkään hyppimään.”

Juutisen Heikki