Saksassa tetissä
Työharjoittelupaikkani oli Reiterhof & Pensionsstall
Tietjen, hevostalli Osterholz-Scharmbeckin kaupungin laidalla. Luulin ensin
meneväni töihin ratsastuskoululle, jonka nettisivutkin löysin, mutta minulle
selvisi, että alueella toimiikin kolme tallia samalla Tietjen-nimellä. Minun
työpaikakseni oli osoitettu tämä nelisenkymmentä hevosta majoittava
yksityistalli. Vierailin siellä ensimmäisen kerran jo samana päivänä kuin
saavuimme Saksaan. Ensivaikutelma oli yksinkertaisesti vau. En ollut koskaan
nähnyt yhtä puhtaassa ja siistissä kunnossa olevaa tallia, ja lisäksi siellä
asuikin ihan oikeita kilpahevosia vastoin odotuksiani söpöistä, pörröisistä ja
laiskoista ratsastuskoulun opetusponeista.
Minulle selvisi jo ensimmäisenä työpäivänäni, miten paljon
töitä sen kiiltävän pinnan eteen tarvitaan. Ehdin lakaista tallikäytävän kolme
kertaa päivässä, vaikka työpäiväni kestivät neljä ja puoli, joskus viisi
tuntia. Karsinoita tosin jouduin siivoamaan vain muutaman päivässä, itse
asiassa ns. sontaista työtä oli yllättävän vähän. Sen verran hidas minä
kuitenkin olin, että kulutin joskus niihin muutamaan karsinaan noin puolet
työajastani. Sen lisäksi vein hevosia aamuisin laitumille, ja iltapäivisin
juoksutin yhtä tai ratsastin toisella. Pääsin myös auttamaan eläinlääkäriä
pariin otteeseen, yhden kerran nukutetun hevosen tarkkailussa ja muutamaa
päivää myöhemmin saman hevosen lastaamisessa kuljetusvaunuun. Töitä tein joka
päivä lauantaita lukuun ottamatta – kyllä, heräsin ihan vapaaehtoisesti myös
sunnuntaiaamuisin mennäkseni töihin kahdeksaksi.
On ehdottomasti oltava hevosihmisiä kokeakseen tallityön
mielekkääksi. Myönnän miettineeni välillä, miksi halusin tänne, enkä vaikkapa
opettamaan söpöjä pikku päiväkotilapsia puhumaan englantia. Esimerkiksi juuttuessani
kaatosateessa kottikärryjen kanssa pihamutaan saattoi käydä mielessä, oliko
tämä virhe. Siihen kysymykseen vastasin kuitenkin monta kertaa kieltävästi.
Kaikki eivät ehkä pysty ymmärtämään, mutta minulle riitti palkinnoksi jo ihan
se, kun sain taluttaa kilpahevosia laitumelle kauniin maaseutumaiseman läpi
aamuauringossa. Puhumattakaan siitä, kun pääsin muutaman kerran ratsastamaan
yhdellä tallin omista hevosista.
Ammattia tästä ei minulle tule, vaikka pikkutyttönä sitä
kehittelikin mielessään kaikenlaisia unelmia omista heppatalleista. Tallin
omistajien sanoin työtä on joka ikinen päivä, 25 tuntia vuorokaudessa, ei omia
lomia eikä mielellään sairasteluakaan. Siihen en olisi valmis. Harrastuksen
kannalta opin kuitenkin tallin- ja hevosenpidosta paljon sellaista uutta, mitä
en pelkän ratsastusharrastuksen kautta kohtaa, ja kun siihen lisää vielä vieraskielisten
ihmisten joukossa työskentelemisen, työharjoitteluni oli hyvinkin hyödyllinen
kokemus. Sain työskennellä mukavien ihmisten ja hienojen hevosten kanssa,
unohtamatta muutaman kuukauden ikäisiä tallikissoja, jotka pitivät minulle
mielellään seuraa. Oli ehdottomasti oikea valinta minulle hakea
työharjoitteluun Saksaan ja toivoa työpaikaksi sitä hevostallia, vaikka
tarjolla olisi ollut vaikka millä mitalla siistiä sisätyötä.
